Kari_Emma_rintakuva2_webHelsingin Vihreät vaatii, että asukastaloihin järjestetään rahoitus tulevaisuudessakin. Lähiötyöhön täytyy panostaa paljon nykyistä enemmän, kaupunki ei saa olla edesauttamassa kehitystä, jossa lähiöiden palveluja heikennetään. Etsivälle sosiaalityölle täytyy osoittaa jatkossakin rahaa.
“Tuntuu käsittämättömältä, että asukastaloja ollaan nyt ajamassa alas. Ei siinä mitään säästetä jos päästetään ihmiset syrjäytymään ja sitten vasta tehdään jotain” lataa Helsingin Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Kari.
“Asukastalojen siirtäminen vapaaehtoisten hoidettavaksi olisi uusliberalistista kikkailupolitiikkaa pahimmillaan. Yhteiskunnalla pitää olla rahaa hoitaa näin hyvä ja tärkeä palvelu yhteisistä rahoista” hän jatkaa.
Helsinki koostuu kaupunginosista joista yksikään ei ole parempi toista. Helsinkiläiset tarvitsevat palveluita riippumatta siitä missä he asuvat. Palveluiden tarve vaihtelee iän, elämäntilanteen ja muiden seikkojen mukaan. Jotkut tarvitsevat palveluita ja tukea enemmän kuin toiset — tämän takia me maksamme veroja, että kaikkien hyvän elämän edellytykset turvattaisiin.
Palvelut voidaan tehdä monella tavalla. Osa kuntien palveluista on lakisääteisiä, osa syntynyt tarpeesta. Asukastalot ovat hieno esimerkki tavasta tukea ihmisiä heidän omilla ehdoillaan, ilman lakisääteistä pakkoa tai raskasta byrokratiaa. Asukastalot ovat erinomainen tapa tavoittaa ihmisiä jotka vielä eivät ole pudonneet kaikkien verkkojen läpi ja puuttua mahdollisiin ongelmiin varhaisessa vaiheessa, ihmisiä arvostaen ja inhimillisesti.
Suurin osa helsinkiläisistä elää lähiöissä. Lähiöt eivät ole pahuuden pesiä vaan niissä elää aivan tavallisia helsinkiläisiä. Ideat lähiöbaarien kieltämisestä on silmänpalvontapolitiikkaa. Jos missä päin tahansa kaupunkia esiintyy ongelmia, ne pitää kohdata syineen eikä lähteä siivoamaan seurauksia.
Helsingin Vihreät vaatiikin lisää resursseja tasa-arvoisen kaupungin rakentamiseen.
Lisätietoja:
Emma Kari, Valtuustoryhmän puheenjohtaja (044 300 6801, emma.kari@vihreat.fi)