Taitavasti kivan puolesta

Helsingin leikkipuistoissa on harrastettu sellaista toimintaa, että jotkut, ehkä lasten vanhemmat ovat keittäneet kahvia toisilleen ja perustaneet kahvikassan, jotta saadaan toinenkin kahvipurkki. Samalla he ovat todennäköisesti tulleet jutelleeksi keskenään ja voi olla, että joku on saanut iloa ja aikuiskontakteja päiväänsä vanhempainlomalla tai muuten lasten kanssa puistossa ollessaan. Ovatpa ehkä sitoutuneetkin enemmän puiston toimintaan,
Ja sitten on ilmeisesti jossain paikoissa on käynyt niin, että leikkipuistojen henkilökunta on osallistunut tällaiseen kahvin myyntiin. Ja jopa jätskiä ja makkaraa on myyty. Ja vaikka rahasummat ovat olleet pieniä ja voitot on käytetty puiston hyväksi, on siihen käytetty kaupungin määrärahoja.
Nyt tällainen toiminta on kielletty, jos siihen käytetään kaupungin määrärahoja tai puiston henkilökuntaa. Periaatteessa siis vanhemmat saavat keskenään jatkaa kahvinjuontia haluamallaan tavalla. Perusteluina on, että leikkipuiston määrärahoja ei saa käyttää myyntitoimintaan ja leikkipuiston työntekijöiden tehtävä on pitää huolta lapsista, ei myydä kahvia. Kukapa sitä kieltämään, molemmat perustelut ovat hyviä ja arvokkaita itsessään. Mutta jos näitä periaatteita mekanistisesti noudatetaan, seuraa ankeutta ja ihmisten elämästä poistuu arkea ilahduttavaa spontaania toimintaa. Kieltojen kirjaimellinen noudattaminen estää henkilökuntaa auttamasta vanhempia kahvin keittämisessä tai pitämästä sitä kahvikassaa, jos vanhemmat eivät ymmärrä tai jaksa organisoitua.
Kaupunkilaisten palautteessa näkyy kiukku, että pitääkö kaikki kiva kieltää? Ei saa myydä lettuja autosta, ei saa skeitata, ei saa tehdä erilaisia koirapuistoja…Jotkut ovat jo sitä mieltä, että säännöt vievät kaupungin kaupunkilaisilta itseltään.
Mutta eivät ne virkamiehet ja päättäjät käsittääkseni kiusallaan yritä yhteisiä pelisääntöjä tehdä. Ongelma on siinä, voiko ja saako sääntöjä noudattaessa käyttää tulkintaa ja omaa järkeä tilanteen mukaan. Mielestäni periaatteet ovat tärkeitä, esimerkiksi ei käytetä yhteisiä verorahoja väärin tai ohjata leikkipuiston työntekijöitä ensijaisesti kahvinmyyjiksi. Mutta samalla pitää osata ja jaksaa tukea hyvää, spontaania ja yhteisöllistä toimintaa. Eli tiukasti noudattaa periaatetta, että jos se ei ole kielletty, se on ehdottomasti sallittua (terveen järjen puitteissa).
Tätä kirjoittaessa valtuutettu Kimmo Helistö on laittanut sähköpostia leikkipuistojen kahvinmyynnistä sosiaalijohtaja Paavo Voutilaiselle. Katsotaan miten käy.