Peter Howlittin elokuvassa Sliding Doors pohditaan, mitä olisi tapahtunut jos päähenkilö Helen (Gwyneth Paltrow) ei olisikaan eräänä päivänä ehtinyt livahtaa metron liukuovista sisään. Helen ei olisi saanut tietää poikaystävänsä salasuhteesta eikä hän olisi tavannut henkilöä, joka muuttaa hänen elämänsä. Rinnakkaiset tarinat kulkevat vierekkäin, ja katsojaa ei jätä rauhaan kysymys: mitä jos…
Vielä muutama viikko ennen huhtikuun eduskuntavaaleja gallupit ennustivat, että perussuomalaisten lisäksi ainoa kannatustaan nostava puolue on Vihreät. Vaalikampanja sujuikin hyvissä tunnelmissa, kun ehdokkaat olivat loistavia, tukiryhmät aktiivisia ja vaalimökillä kävi paljon kannustavia vihreiden äänestäjiä.
Jotain kuitenkin tapahtui aivan viimeisillä viikoilla ennen äänestystä ja vihreiden kannatus putosi vaaleissa alle kaikkien odotusten. Lasku ei ollut kahtakaan prosenttiyksikköä, mutta nykyisen vaalilain vuoksi menetimme kolmasosan kansanedustajapaikoistamme. Se merkitsi puolueen toiminnalle dramaattisia muutoksia.
Mitä jos vaalit olisivatkin olleet jo maaliskuussa? Juhlisimmeko vihreiden kahtakymmentä kansanedustajaa? Olisimmeko voineet välttyä irtisanomisilta ja talouskurimukselta? Millainen hallitusohjelmasta olisi tullut?
Tämä kevät oli todellakin merkillinen. Vaikka vaaliyönä pidettiin varmana vihreiden päätymistä oppositioon ”keräämään voimiaan ja pohtimaan identiteettiään”, olemme nyt hallituspuolue, jolla on kaksi maailman pelastamisen näkökulmasta erinomaisen tärkeää ministerinsalkkua. Hallitusohjelmassa on monta meille kipeää kohtaa – mutta myös voittoja, selkeitä askeleita eteenpäin kestävämmän Suomen rakentamisessa. Oliko pienuudesta jopa hyötyä tämän sixpack-hallituksen muodostamisessa?
Mitä jos olisimme voittaneet vaalit? Olisiko Helsingin Vihreiden jäsenmäärä kaksinkertaistunut viime vuoden jäsenmäärään verrattuna, niin kuin se on nyt jo kohta tehnyt?
Lukuisien uusien jäsenten mukaantulo pyyhki tehokkaasti pois vaalitappiosta aiheutunutta murhetta. Vihreiden jäseneksi liittymiselle on tuntunut aiemmin olevan kovin korkea kynnys, mutta nyt se on vihdoin saatu moukaroitua matalemmaksi. Uusien jäsenten myötä suhtaudun toiveikkaasti ensi vuoden kunnallisvaalityöhön – vaikka rahaa on käytössä niukasti, auttavia käsiä on tarjolla aiempaa enemmän.
Kevään puheenjohtajakiertueella ja puoluekokouksessa käydyt keskustelut ovat varmasti vahvistaneet niin vihreiksi itsensä identifioivien kuin muidenkin käsitystä siitä, mikä vihreiden tehtävä ja tarkoitus on. Tätä prosessia ei ehkä olisi käyty samalla lailla ilman epäonnistumista eduskuntavaaleissa.
Helenille käy elokuvan kummassakin tarinassa sekä hyvin että huonosti. Katsojasta Helenin kannalta paremmalta näyttävässä tarinassa tosin loppujen lopuksi huonommin kuin siinä toisessa.
Odotan suurella mielenkiinnolla tulevaa vihreän politiikan syksyä, mutta sitä ennen on hyvä hieman huilata. Oikein hyvää kesää!
Maaria Haikarainen
Toiminnanjohtaja
Helsingin Vihreiden toimisto on kiinni 28.6.-2.8.2011