Auttaisiko katsaus peruutuspeiliin? Vuonna 2005 Helsingin terveyslautakunta sai käsiteltäväkseen raakasuunnitelman siitä, miten terveysasemapalvelut kaupungissa tullaan järjestämään pitkällä tähtäimellä.
Suunnitelma sisälsi muun muassa linjauksia terveysasemien määrän vähentämisestä, aukioloaikojen pidentämisestä ja erikoissairaanhoidon asiantuntemuksen jalkauttamisesta perusterveydenhuoltoon/terveysasemille. Suunnitelmassa oli myös linjaus vahvoista pääterveysasemista, joissa olisi vahva, osaava henkilöstö, uusimmat laitteet sekä yksityisille asemille vertailussa pärjäävä asiakaslähtöinen palveluimago. Päätöksiä näistä linjauksista suunnitelma ei kuitenkaan sisältänyt.
Koska vanhoihin kiinteistöihin on usein vaikeampaa rakentaa innovatiivista ja uudenlaista tekemistä, pääsi lautakunta kuin tilauksesta myös linjaamaan, että Myllypuroon rakennetaan tämän uuden terveysasemakonseptin lippulaiva palvelemaan idän kasvavaa väestöä. Tavoitteissa Myllypuron uudesta asemasta rakentui monipuolinen hyvinvointikeskus, jossa sairauksien hoidon rinnalla kukoisti terveyden ylläpito.
Pääterveysasemien lisäksi Helsinkiin suunniteltiin myös jäävän pienempiä nykyisen kaltaisia, hyvin toimivia perusterveysasemia. Suunnitelma ei kuitenkaan huomioinut sitä, että merkittävä osa terveysasemia tiheään käyttävistä kaupunkilaisista on huonosti liikkuvia ikääntyneitä henkilöitä tai lapsiperheitä, joista ainakin osalle helppo ja esteetön matka terveysasemalle on tärkeä asia.
Tarkan punnitsemisen jälkeen silloisena lautakunnan puheenjohtajana vaadin, että strategian ja linjausten tulee sisältää myös niin sanottujen lähipalvelupisteiden perustamisen niille alueille, joilta terveysasema siirtyy hankalan yhteyden päähän, ja joilla neuvolaikäisten ja ikääntyneiden osuus on merkittävä. Ajatuksenani oli, että lähipalvelupisteissä voitaisiin tarjota joustavasti sellaisia perusterveydenhuollon palveluita, jotka voidaan tyydyttää koulutettujen ja kokeneiden terveydenhoitajien voimin – kuitenkin siten, että lääkärikonsultaatiot ja -tapaamisetkin olisivat niissä tarvittaessa mahdollisia. Neuvolakäynti tai flunssan hoidon ohjeistus kun ei uusimpia laitteita tai erikoislääkäreitä kaipaa. Monen muunkin vaivan ja huolen kannalta voi potilaalle olla tärkeämpää saada nopeasti ja vaivattomasti neuvoja kuin jonottaa pääsyä lääkäriin. Lääkärille pääsy kun ei ole synonyymi terveyshyödylle tai positiiviselle potilaskokemukselle.
Nyt viisi vuotta myöhemmin eri puolilla Suomea lähdetään kokeilemaan terveyskioskeja, jotka ilmeisesti painottuvat sairauksien ennaltaehkäisyyn ja itsehoidon tukemiseen, poiketen siis vain hieman Helsinkiin kokeiltavaksi kaavailemistani lähipalvelupisteistä. Tällaisia kokeiluja käynnistetään muun muassa Espoossa ja Vantaalla.
Mutta mitä tapahtui Helsingissä? Ensimmäiset terveysasemasulautukset suuremmiksi yksiköiksi pantiin kyllä toimeen. Joukkoliikenneyhteyksiä osasimme kyllä vaatia parannettaviksi palvelemaan mahdollisimman suoraa terveysasemille matkustamista. Poistuneiden terveysasemien tilalle ei kuitenkaan koskaan perustettu kunnollisia lähipalvelupisteitä vaan jonkinlaisia itsehoitopisteitä, jotka vääränlaisen konseptoinnin ja vähäisen tiedotuksen vuoksi hiipuivat vähitellen pois. Vahvoja pääterveysasemia ei synnytetty eivätkä aukioloajat pidentyneet. Asiantuntemuksen vahvistuminenkin jäi siihen, että Helsingin kaikille terveysasemille saatiin mielenterveyden erikoissairaanhoitajat – mikä oli tietysti hyvä uudistus sinänsä, mutta riittämätön.
Kun Kruununhaan ja Viikin jälkeen vuorossa olivat mm. Koskelan, Oulunkylän ja Paloheinän terveysasemien kohtalot, vihelsin pelin poikki. Ymmärsin, että kaavaillut muutokset eivät olleet tuomassa parannusta helsinkiläisten julkisten terveysasemapalveluiden käyttäjien tilanteeseen, eikä niillä myöskään oltu saavuttamassa resurssien ja palveluiden tasapuolisempaa jakautumista kaupungin eri osissa.
Uskon edelleen, että terveysasemien määrää voidaan Helsingissä vähentää, mutta vain toteuttamalla muutokset kokonaisvaltaisesti. Uusi valmisteilla oleva terveydenhuollon lainsäädäntö, lisääntyvä paine ja jopa velvoite jalkauttaa erikoissairaanhoitoa perustasolle sekä uudet terveydenhuollon informaatio- ja kommunikaatioteknologian sovellukset antavat nyt entistä paremmat mahdollisuudet viedä kaikkien helsinkiläisten terveydenhuolto vihdoin uusille urille. Toivottavasti tähän myös ryhdytään.
Suzan Ikävalko
HUS:n hallituksen jäsen 2009 –
Helsingin terveyslautakunnan pj. 2004-2008