Helsingin Vihreiden kuntavaaliehdokkaiden joukko täydentyi 10.12.2020 21 kuntavaaliehdokkaalla. Ehdolle nimettiin Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo ja kansanedustaja Emma Kari. Politiikan ulkopuolelta listaa vahvistava somepersoona Eino Nurmisto.

Maria Ohisalo korostaa kaupunkien roolia ilmastonmuutoksen torjunnassa.

– Tavoitteenamme on nousta Helsingin suurimmaksi puolueeksi ja varmistaa, että Helsingissä tehdään kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Se tarkoittaa hiilivoimasta luopumista, kestäviä liikenneratkaisuja ja ilmastovaikutusten huomioimista kaikessa päätöksenteossa, Ohisalo sanoo.

Eriarvoisuuden torjunta on myös Ohisalolle tärkeää Helsingin tasolla.

– On tärkeää, että eriarvoisuutta torjutaan Helsingissä myös asuntopolitiikalla. Tässä keskeistä on kestävä, riittävä ja kohtuuhintainen asuntotuotanto. Haluan, että Helsinki on kaupunki, jossa ketään ei jätetä ilman kotia. On myös pidettävä huolta, että jokaiselle helsinkiläiselle taataan laadukkaat, oikea-aikaiset ja sujuvat julkiset palvelut, oli kyse sitten pääsystä terveyskeskukseen tai mielenterveyspalveluihin.

Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Emma Kari on ehdolla valtuustoon jo neljättä kertaa.

– Olen ehdolla kuntavaaleissa, koska haluan jatkaa työtä Helsingin eteen ja olla mukana rakentamassa kaupunkia, jossa panostetaan lapsiin ja heikoimmassa asemassa oleviin, puolustetaan kaupunkimetsiä ja tehdään kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, Kari toteaa.

Uusi vihreä kasvo listalla on somepersoona ja tietokirjailija Eino Nurmisto Kalliosta. Nurmistolle tärkeää on yhdenvertainen kaupunki ja kulttuuripolitiikka.

– Haluan luoda entistä yhdenvertaisempaa ja kaikki huomioivaa kulttuurintäyteistä kaupunkia. Jo teini-ikäisenä synnyinkaupungissani Somerolla lähdin elvyttämään kaupungin näivettynyttä kulttuurielämää. Myöhemmin perustin Tämän kylän homopoika -blogin, jonka kautta olen päätynyt hyvinkin painokkaasti rakentamaan ja vaatimaan yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa ja asiallista kohtelua kaikille ihmisille, oli kyse sitten lainsäädännöstä tai kahvipöytäkeskusteluista, Nurmisto kertoo.

– Unelmieni Helsinki on elävä ja elämyksellinen eikä tukehduta kaupunkikulttuuria byrokratian rattaisiin. Unelmieni Helsinki vahvistaa sitä, minkä se tekee jo nyt: saa spontaanisti huokailemaan rakkautta kaupunkia kohtaan. Vaikka rakastankin kaupungin ravintolaelämää ja ymmärrän taloudelliset realiteetit, ei oikeus ajanviettoon kaupungissa saa olla kiinni varallisuudesta tai halusta jatkuvasti kuluttaa, jatkaa Nurmisto.

Tänään julkistettiin myös vastuullisuusjohtaja Niklas Kaskealan ehdokkuus, vaikka hänet on nimetty ehdokkaaksi jo aiemmin. Yhteensä vihreitä ehdokkaita on Helsingissä nimetty 91.

– On hienoa huomata, että työ vihreämmän Helsingin eteen innostaa mukaan eri taustaisia ihmisiä, joita saimme tänään ilolla nimetä uusiksi ehdokkaiksemme. Ehdokasmäärä lähentelee jo sataa. Tästä on hyvä suunnata kohti vaalikevättä, toteaa Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Hanna Hannus.

Lisätietoja:

Kampanjapäällikkö Emma Mikkilä, puh. 045 125 2541

Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Hanna Hannus, puh. 050 307 2127

 

Taulukossa kaikki 10.12. nimetyt ehdokkaat sekä yksi 28.9. nimetty ehdokas, iät vaalipäivän ikiä (boldatut nimet ovat nykyisen valtuustoryhmän jäseniä). Kolme ehdokasta julkistetaan myöhemmin.

 

Martin Aalto 33 Arabianranta DI, Energiajohtamisen ryhmäpäällikkö
Abdulkadir Isak 52 Kontula koulukuraattori, KM
Ahto Apajalahti 33 Hermanni filosofian maisteri, historian väitöskirjatutkija
Yuri Birjulin 25 Hietalahti VTK, maailmanpolitiikan opiskelija
Ilmo Jokinen 54 Viikki yhteisöpedagogi YAMK
Sini Kaartinen 33 Vallila Kulttuurituottaja (AMK), Arts management -maisteriopiskelija
Kristiina Karhos 62 Herttoniemenranta Varatuomari
Emma Kari 37 Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu
Niklas Kaskeala 41 Kontula Vastuullisuusjohtaja
Elina Kekkonen 41 Vallila Sosiaalityöntekijä
Helmi Lipiäinen 20 Koskela Opiskelija
Päivi Meros 38 Vuosaari Markkinointi -ja viestintäasiantuntija, YAMK tradenomi
Eino Nurmisto 30 Kallio somevaikuttaja, tietokirjailija
Maria Ohisalo 35 Viikki Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri
Mikael Ojala 66 Lehtisaari Erikoislääkäri
Auli Rantanen 60 Kontula Lähihoitaja
Vellu Taskila 44 Metsälä kauppatieteiden kandidaatti, vt. toiminnanjohtaja
Hannu Timonen 43 Malminkartano sairaanhoitaja
Tuomas Tuomi-Nikula 37 Pakila radiotoimittaja