Helsingin asuntopolitiikkaa piinaa oikeiston ja vasemmiston jumiutunut väittely hitas-järjestelmästä. Oleellisempaa on tunnistaa kohtuuhintaisten omistusasuntojen tarve tulevaisuudessakin.
Julkisuudessa keskustellaan jälleen kiivaasti Helsingin asuntopolitiikasta ja siihen liittyvästä hitas-järjestelmästä. Kokoomuksen kellokkaat toistelevat, miten epäonnistunut hallintamuotomalli hitas on ja todistelevat tätä sillä, että siellä asuu vasemmistopoliitikkoja ja muita hyvätuloisia. Tässä unohtuu se että järjestelmää ei alunperinkään tarkoitettu köyhille, vaan keskituloisille.
Vasemmalta taas muistutetaan, että vaikka puolueet ovat yhteisesti päättäneet luopua hitasista, siihen asetettiin ehdoksi vastaavan uuden järjestelmän käynnistäminen. Tämä on totta, mutta samassa yhteydessä puhujat usein sivuuttavat järjestelmään liittyvät aidot ongelmat – erityisesti sen, että aika monessa hitasissa asuu kalliilla markkinavuokralla joku muu, kuin asunnon kohtuuhinnalla ostanut omistaja.
Asetelman ymmärtämiseksi on hyvä palata hetkeksi historiaan
Vuonna 1978 käynnistetty hitas on helsinkiläinen kohtuuhintaisten omistusasuntojen hinnan ja laadun sääntelyjärjestelmä. Hitasin synnyttämisen taustalla vaikutti poliittinen huoli siitä, että monet keskiluokkaiset perheet muuttivat lähikuntiin Helsingin korkeiden asuntohintojen takia. 1990-luvulla tätä kutsuttiin ”Nurmijärvi-ilmiöksi”.
Hitas ei siis ole alunperinkään suunnattu vähävaraisille, vaan sellaisille (usein perheellisille) keskiluokkaisille talouksille, jotka ovat liian hyvin pärjääviä saadakseen ARA-vuokra-asunnon, mutta joiden tulot eivät Helsingin markkinahinnoilla riitä talouden kokoon nähden sopivaan asuntoon. Siksi hitasta kutsutaan asuntohallintamuotonsa puolesta ”välimalliksi”, kuten myös asumisoikeusasuntoja.
Kaupungin asuntopolitiikassa ajatellaan, että on hyväksi jos kaikilla alueilla asuu varakkaiden ja vähävaraisten ohella myös keskituloisia asukkaita. Tämän kannalta juuri hitasilla on ollut suuri merkitys ja hitas-asuntoja onkin tällä hetkellä yli 12 000.
Helsingin asumisen ja siihen liittyvän maankäytön ohjelmassa puolueet ovat sopineet, että uusien hitasien rakentamisesta luovutaan sen jälkeen, kun tilalle saadaan kehitettyä jokin toinen välimalli. Uusia hitas-tontteja ei silti ole enää viime aikoina luovutettu, ja heikon suhdanteen takia moni vanhakin hanke on jäädytetty ja odottaa parempia aikoja käynnistyäkseen.
Tässä ohjelmassa päätettiin korvata hitasia tekemällä enemmän asumisoikeusasuntoja, mutta vain hetki sen sopimisen jälkeen julkaistiin nykyisen kokoomusvetoisen Suomen hallituksen hallitusohjelma, jossa vedettiin matto asumisoikeusasuntojen rahoitukselta alta. Siksi Helsingissä vasemmisto ja vihreät syyttävät kokoomusta Helsingin saattamisesta pulaan ja odottavat siltä hitasin haudalla tanssimisen sijaan rakentavampia korjausesityksiä.
Mutta miksi Helsingissä päätettiin luopua hitasista? Hitas on tavallisia omistusasuntoja edullisempi, sillä siinä rakennuttaja ei voi pyytää asunnosta täyttä markkinahintaa, vaan saa omasta osuudestaan rakentamiskustannustannusten jälkeen kiinteän korvauksen. Perushitasissa on jälleenmyyntiä koskeva 30 vuoden hintakatto, jotta asunnon ostaja ei pysty asuntoa myydessään lunastamaan hintaeroa markkinahintaan omaksi voitokseen.
Mutta koska asunnon voi laittaa vuokralle täydellä markkinavuokralla, asunnon omistaja voi saada siitä sijoitukselleen suuremman voiton, kuin jos asunto olisi ostettu markkinahintaan.
Sinänsä asunnon jälleenvuokraamista ei voi kieltää, koska ihmisillä pitää olla oikeus myös asua syystä tai toisesta jossain muualla väliaikaisesti tai pidempäänkin. Mutta kun selvitysten mukaan varsin suuri osa hitaseista on tällaisessa jälleenvuokrauskäytössä, järjestelmä ei kokonaisuudessaan vastaa sitä tarkoitusta, jota varten se on luotu. Tältä osin siis markkinahintaa edullisimmista omistusasunnoista on tullut markkinahintaan vuokrattavia asuntoja.
Järjestelmään littyvää ansaintamahdollisuutta on tukittu muun muassa rajoittamalla uusien hitas-asuntojen ostamista niiltä, jotka jo omistavat sellaisia yhden tai useamman. Aiemmin hankittuihin hitaseihin ei voida takautuvasti vaikuttaa, ja siksi on sijoittajia, joilla on useita tällaisia asuntoja. Sääntöä voi myös kiertää haamuostajien kautta. Sijoitustoiminnan rajoittamisen ilmeisin keino eli jälleenvuokrauksen vuokrakatto ei ole teknisesti mahdollinen, koska asunnon ostohintaa vastaavaa vuokratasoa ei voi määritellä tavalla, jonka käytännössä voisi kirjata yhtiöjärjestykseen.
Helsingin kuntapolitiikassa hitas-järjestelmään liittyvä jännite on erikoinen. Kokoomus suhtautuu hämmentävän vihamielisesti hitasin ohella yleensäkin välimalleihin, vaikka oikein toimiessaan ne hyödyttävät erityisesti sellaisia keskiluokkaisia perheitä, joiden kumuloituvat verotulot ovat Helsingille tärkeitä – ja joista aika monet jopa äänestävät kokoomusta. Vasemmistoliitto ja SDP taas ovat turhankin sitoutuneita vanhaan hitas-järjestelmään, vaikka sen ongelmat ovat ilmeisiä ja mahdollistavat sellaisen henkilökohtaisen voiton kerryttämisen, joka on vienyt legitimiteetin tavoitteiltaan arvokkaalta järjestelmältä.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Mielestäni oikea ratkaisu tässä tilanteessa olisi juuri se uuden kohtuuhintaisten omistusasuntojen hinta- ja laatujärjestelmän luominen. Pohjaksi itse ottaisin etenkin vanhan puolihitas-järjestelmän, jossa ei ole jälleenmyyntirajoituksia, mutta joka ei silti tarjoa ylimääräisiä voitonteon mahdollisuuksia.
Puolihitasissa kohteita rakennetaan alueille, joissa uuden hitasin hinta ei ole alle alueen normaalin markkinahinnan. Tällaisissa kohtuuhintaisilla omistuasunnoilla saadaan erityisesti vuokratalovoittoisiin lähiöihin lisää omistusasuntotuotantoa. Sitä ei niihin hevin synny grynderituotantona, sillä voittojen tahkoaminen ei niissä onnistu samaan tapaan kuin kalliimmilla alueilla. Keskituloisella ostajalla on kuitenkin varaa siihen paremmin kuin kalliiden alueiden uusiin omituskämppiin, joissa on mukana paljon enemmän rakennuttajan katetta.
Puolihitasiin pohjautuva välimallia sopii nimenomaan monipuolistamaan asuntotarjontaa ja asukkaiden sosioekonomista taustaa näillä vähemmän hinnakkailla alueilla. Jos halutaan tarjota kohtuuhintaisia omistusasuntoja myös alueilla, jossa asuntojen markkinahinnat ovat hyvin korkealla, siihen on keksittävä jotain muuta.
Yksi ratkaisu siihen voi sekin olla jo olemassa: asumisoikeusasuntojen tilanne saattaa korjaantua jo seuraavan hallituksen aikana, sillä sitä koskeva hallituksen linjaus oli ajattelematon ja vaikeasti perusteltava. Jopa kokoomuksen kannalta.
Perusmuotoinen hitas-järjestelmä on tullut tiensä päähän, eikä siitä kannattaisi enää rakentaa poliittista riitaa. Oleellista kuitenkin on se, että Helsingissä tarvitaan jatkossakin myös kohtuuhintaista omistusasumista tarjoavia välimallin asuntoja. Katse pitäisi siksi suunnata hedelmättömän hitas-kiistelyn yli tulevaisuuteen.
Tuomas Rantanen
Varavaltuutettu