Vihreiden ryhmäpuhe Helsingin vuoden 2024 tilinpäätöksestä kaupunginvaltuustossa 18.6.2025.
”Jotta meillä on varaa tulevaisuudessa investoida lapsiin, nuoriin, viihtyisään kaupunkiin ja kestävään tulevaisuuteen, tarvitsemme strategista otetta kaupungin tulopohjan kasvattamiseen.
Meidän on saatava asuntotuotantoa liikkeelle, ja kaupunkina meidän on varmistettava, että kaavoitus, parkkipaikka ja rakentamisen normit ja investoinnit julkiseen liikenteeseen tukevat rakentamisen edellytyksiä. Meidän kannattaa satsata kaupungin viherryttämiseen niin ravintolakaduilla kuin päiväkotien pihoilla – sillä on suora yhteys kaupunkilaisten hyvinvointiin.”
Vihreiden ryhmäpuheen tilinpäätöksestä piti valtuustoryhmän toinen varapuheenjohtaja Suvi Pulkkinen.
Lue koko ryhmäpuhe alta.
***
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Opin viime kesänä ajamaan venettä. Opin, että olennaista onnistumisessa on optimoida vakauden ja vauhdin suhde ympäröivään aallokkoon. Aallokkoa meillä on viime vuonna riittänyt: Ukrainan sota, talouden taantuma ja Yhdysvaltojen sekopäiseksi muuttunut politiikka ovat pakottaneet meidät varautumaan; tarkkailemaan ympäristöä, tarkistamaan reittiä, laskemaan nopeuksia.
Mutta ehkä tärkein oppi veneilystä on ollut, että jos nopeutta laskee liikaa, jää laineille kellumaan, meno muuttuu raskaammaksi ja vakauden menettää. Jotta vene ei ajelehdi aallonkuopasta toiseen, on kyettävä nostamaan katse seuraavasta aallosta kohti horisonttia ja pitämään nopeutta yllä.
Hyvä valtuusto,
Vuoden 2024 tilinpäätös osoittaa, että Helsinki on taloudellisesti vakaa. Alijäämä jäi aiempia arvioita pienemmäksi, ja investointitasoa pystyttiin pitämään yllä. Tämä on hyvä uutinen – mutta se ei tarkoita, että voimme jäädä paikoilleen. Meidän täytyy rakentaa tulevaa.
Olen uteliaisuuttani seurannut, mitä muissa maailman menestyvissä kaupungeissa on tehty. Menestyviä kaupunkia näyttää yhdistävän se, että ne investoivat.
New Yorkissa kaupunki on laajentanut koulujen peruskorjauksia 20 miljardin dollarin ohjelmalla ja asettanut sitovat ja kunnianhimoiset ryhmäkokorajat kouluille toteutettavaksi. Tämä keväänä kaupunki myönsi kouluille lisärahoitusta 3700 opettajan ja 100 apulaisrehtorin palkkaamiseen.
Berliinissä yliopistojen ja tutkimuslaitosten ympärille on rakennettu toimivia innovaatioekosysteemejä. Kaupunki investoi reilusti sekä kiinteistökehitykseen että startup-ympäristöihin, jotta se pysyy houkuttelevana osaajille ja yrityksille. Kaupungin ohjelman kautta syntyi lähes 7000 työpaikkaa ja investointeja yli miljardilla eurolla.
Pariisissa kaupunki sulki pysyvästi läpiajolta laajan historiallisen keskustan katuja 5,5 neliökilometrin alueelta samalla kun alueelle istutettiin puita ja lisättiin viherkattoja. Ilmanlaatu on parantunut, ja kaupunki on asukkaiden mielestä entistä viihtyisämpi.
Hyvä valtuusto,
Meidänkin on Helsingissä oltava kunnianhimoisia. Ja olemmehan me sitä olleetkin: Vuoden 2024 investointitasomme oli 865 miljoonaa euroa, se on vahva taso. Olemme korjanneet katuja, ottaneet käyttöön uusia ratikkalinjoja ja rakentaneet kouluja. Silti pohdin, ajattelemmeko liian pienesti, katsommeko tarpeeksi rohkeasti horisonttiin aallokossa?
Rakennusala on taantumassa. Tilinpäätös osoittaa, että uusien asuntohankkeiden määrä jäi alle puoleen neljän vuoden takaisesta ja mm. työttömyyden kasvu on heikentänyt markkinoilla olevien asuntojen kysyntää. Samalla kun työttömyys on iskenyt erityisen kivuliaasti helsinkiläisiin nuoriin, otimme vuodenvaihteessa valtiolta työllisyydenhoidon vastataksemme – alibudjetoituna.
Positiivista on, että Helsingin vetovoima ihmisten keskuudessa säilyu, väestönkasvu jatkui ennätyskorkeana, ja se nojasi kansainväliseen muuttoliikkeeseen: nyt yli joka viides helsinkiläinen on vieraskielinen. Kansainvälisyys ja kyky houkutella osaajia ovatkin Helsingin kohtalonkysymyksiä.
Hyvä valtuusto,
Jotta meillä on varaa tulevaisuudessa investoida lapsiin, nuoriin, viihtyisään kaupunkiin ja kestävään tulevaisuuteen, tarvitsemme strategista otetta kaupungin tulopohjan kasvattamiseen.
Meidän on saatava asuntotuotantoa liikkeelle, ja kaupunkina meidän on varmistettava, että kaavoitus, parkkipaikka ja rakentamisen normit ja investoinnit julkiseen liikenteeseen tukevat rakentamisen edellytyksiä. Meidän kannattaa satsata kaupungin viherryttämiseen niin ravintolakaduilla kuin päiväkotien pihoilla – sillä on suora yhteys kaupunkilaisten hyvinvointiin.
Meidän on huolehdittava, että nuoret löytävät paikkansa tässä kaupungissa. Tarvitsemme lisää opiskelupaikkoja niin lukioihin kuin alueen korkeakouluihin, mutta myös niitä kasvua synnyttäviä yrityksiä, työpaikkoja ja innvaatioekosysteemejä.
Ja kun budjetoimme, meidän ymmärrettävä, ettei tänne tule ulkomailta pelkkää työvoimaa – vaan kokonaisia ihmisiä perheineen, tarpeineen ja toiveineen. Se edellyttää myös satsauksia koulutuspolkuihin, kielen oppimiseen ja osallisuuteen. Ne lähettävät kaupungilta viestin: olette tervetulleita.
Ärade ordförande, bästa fullmäktige, Helsingfors är en stark stad ekonomiskt, men för att vi ska lyckas också i framtiden måste vi våga investera. Vi måste skapa utrymme för växande generationer, locka internationella experter och bygga ett hållbart samhälle. Det är bara så vi håller kursen mot framtiden, mot horisonten.
Arvoisa puheenjohtaja,
Tilinpäätös on menneisyyden kuva, mutta sen tärkein tehtävä on kertoa, mihin suuntaan seuraavaksi lähdetään. Ja juuri nyt meidän on varmistettava, ettei kaupungin vene jää kellumaan paikalleen. On tähystettävä ulapalle, säädettävä suuntaa, valittava vauhti – ja ennen kaikkea varmistettava, että jokaisella helsinkiläisellä on paikka kyydissä – näköalapaikalla.
Kuva: Salla Merikukka