Vihreiden puoluekokouksessa 7.–8.6. valittiin henkilöitä puolueen johtopaikoille seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Helsinkiläinen Shawn Huff valittiin Vihreiden varapuheenjohtajistoon. Huff on toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja entinen Susijengin kapteeni.
”Olen todella otettu siitä, että olen ansainnut luottamuksen näin merkittävään tehtävään. Meidän on oltava samaistuttava, avoin ja helposti lähestyttävä puolue. Sellainen, johon mahdollisimman moni voi nähdä itsensä kuuluvaksi”, Huff toteaa.
Puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi valittiin helsinkiläinen Antti ”Jogi” Poikola.
Vihreiden puheenjohtajana valittiin jatkamaan Sofia Virta ja puoluesihteerinä Anna Moring. Varapuheenjohtajistoon valittiin Shawn Huffin lisäksi Jenni Pitko Oulusta ja Allu Pyhälammi Lahdesta. Puoluevaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Heidi Aaltonen Raisiosta ja varapuheenjohtajistoon Antti ”Jogi” Poikolan lisäksi Pyry Väre Ulvilasta.
Puoluehallitukseen valittiin Helsingistä Pekka Rautio ja Leena Rantanen. Puoluevaltuustoon valittiin Helsingistä Jannica Aalto (vara Arto Härkönen), Inka Venetvaara (vara Tero Koskinen), Laura Luoto (vara Hannu Tuominen), Veijo Åberg (vara Outi Lindqvist) ja Eetu Reijonen.