Helsingin seudun joukkoliikenne on kriisissä. Koronapandemia kaikkine rajoituksineen vähensi dramaattisesti ihmisten liikkumista niin töihin kuin vapaa-ajan harrastuksiin ja käänsi joukkoliikenteen lupaavat tulevaisuudennäkymät ylösalaisin. Matkustajamäärät romahtivat, ja niiden palautuminen entiselleen on osoittautunut odotettua hitaammaksi. Samaan aikaan energian ja polttoaineiden kallistuminen on nostanut rajusti liikenteen kustannuksia.
Korona on myös kiihdyttänyt työkulttuurin muutosta: etätyön osuus kasvoi vielä ennusteitakin nopeammin, ja jää nähtäväksi, mille tasolle se asettuu. Joka tapauksessa on todennäköistä, että työmatkaliikenne vähenee pysyvästi.
Seudun joukkoliikennettä järjestävä yhdeksän kunnan kuntayhtymä HSL on nyt 12 vuoden historiansa vaikeimmassa saumassa. Matkustajamäärien väheneminen on tietenkin vähentänyt vastaavasti myös lipputuloja. Ilman valtion koronatukea tilanne olisi vieläkin onnettomampi. Valtion tukea tarvittaisiin myös jatkossa, mutta toistaiseksi tästä ei ole tietoa. Kun kuntayhtymän jäsenkunnat ovat asettaneet verosubventiolle ylärajan, tuloja on pitänyt lisätä hinnankorotuksilla – mikä taas ei ole omiaan lisäämään matkustajamääriä. Jottei olisi liian helppoa, joukkoliikenteen osuus liikenteestä on avainasemassa myös ilmastopäästöjen vähentämisessä.
HSL:n hallitus on linjannut yksituumaisesti, että vaikeasta tilanteesta huolimatta palvelutasoa ei käytetä säästökohteena. Joukkoliikenteen houkuttelevuus perustuu siihen, että sen tarjonta vastaa ihmisten liikkumistarpeisiin. Tällä valinnalla on tarkoitus saada koronan aikana menetetyt matkustajat takaisin niin, että vuonna 2025 matkustajamäärät olisivat pandemiaa edeltävällä tai peräti vähän korkeammalla tasolla. Tavoite on kauniisti sanoen kunnianhimoinen.
Oma kysymyksensä ovat erityisryhmiin kohdistuvat alennukset ja ilmaismatkat, jotka nousivat kiivaan keskustelun kohteeksi äskeisen lipunhintapäätöksen yhteydessä. HSL:n hallitus päätti lopulta säilyttää lastenvaunujen kanssa kulkevien ja (vihreiden esityksestä) koululaisryhmien matkojen maksuttomuuden sekä muutti opiskelija-alennuksen perusteen opintotuen saannista opiskelun täyspäiväisyyteen.
Mutta loppuviimeksi seudun joukkoliikenteen tulevaisuutta ei ratkaise HSL-kuntayhtymä, vaan omistajapolitiikka – siis ne valinnat, joita HSL:n jäsenkunnat lähivuosina tekevät joukkoliikenteen rahoituksen eli kuntaosuuksien osalta. Myös joukkoliikenteen infrainvestointien rahoitusmallia on syytä arvioida uudelleen. HSL-alueen järjestelmä, jossa investoinnitkin maksetaan lipputuloista, on kansainvälisessä vertailussa harvinainen. Otso Kivekäs avaa vaikeaa aihetta hyvin tässä tuoreessa haastattelussa.
HSL:n hallitus ei voi sanella kuntayhtymän omistajaohjausta. Tästä näyttää keskustelussa vallitsevan jonkin verran epäselvyyttä. Katse on pikimmiten käännettävä siihen, millaisen strategisen merkityksen jäsenkunnat joukkoliikenteelle antavat ja miten ne haluavat saattaa sen rahoituksen kestävälle perustalle.
Pekka Sauri
HSL:n hallituksen varapuheenjohtaja