Euroopassa riehuu sota. Pyrkimys rauhaan on ajankohtaisempi kuin koskaan.

Kenellekään meistä ole epäselvää, että Venäjä ja yksin Venäjä on syypää Ukrainan sotaan, ja että ukrainalaisilla on sekä laillinen että moraalinen oikeus taistella asein maansa puolesta. Siinä sivussa he puolustavat laajemminkin humanitaarisia arvoja ja ihmisoikeuksia.

Sota on aina viimeinen ja kauhistuttava keino saavuttaa asioita, ja sen hinta on aina kohtuuton. Venäjän sotarikokset ovat sanoinkuvaamattomia ja niihin syyllistyneet tulee saattaa vastuuseen. Siksi tunnemme tyytyväisyyttä Ukrainan etenemisestä ja hurraamme tuhotuille tankeille. On kuitenkin hyvä muistaa, että kuollut vihollinenkin on jonkun äidin lapsi. Sota on traagista kaikille osapuolille.

Sodat loppuvat aikanaan – hyvin tai huonosti. Sen jälkeen alkaa jälleenrakennus ja suhteiden palauttaminen valtioiden ja ihmisten kesken. Ja jatkossa jälleen kerran sen miettiminen, miten rauhaa voi ylläpitää ja miten sotia voi ehkäistä.

Venäjän toiminta on tehnyt selväksi, että nyky-Euroopassakin rauhan ylläpitäminen edellyttää riittävää puolustuskykyä. On kuitenkin tärkeää, ettei rauhan rakentamista jätetä pelkästään sotilaille. On varottava puolustusvoimien ja sotilasliittojen ylikorostamista ja militarismin kasvua yhteiskunnassa. Vastapainona hävittäjähankinnoille tulisi kouluissa lisätä rauhankasvatusta ja rauhanjärjestöjen rahoitusta nostaa merkittävästi.

Kansainvälinen turvallisuus ei voi perustua vain vahvojen sotilasblokkien keskinäiselle nokittelulle. Erityisen vaarallista tämä on nyt ydinaseiden aikakaudella. Näitä aseita on jo yhdeksällä valtiolla, ja moni muukin kykenee niitä teknisesti rakentamaan. Ydinaseiden rajoitettukin käyttö asettaa miljoonat ja jopa miljardit ihmiset kuolemanvaaraan. Ydinsota voi syttyä myös vahingossa.

Ihmiskunnan, tai ainakin ihmisten sivilisaatioiden eloonjääminen edellyttää kansainvälistä yhteistyötä ja sopimusjärjestelmää. Toimintaa YK:ssa ja muissa järjestöissä. Kansainväliset sopimukset eivät aina tarvitse edes keskinäistä luottamusta. Merkittävimmät ydinaseriisuntasopimukset syntyivät keskellä kylmää sotaa mm. Kuuban kriisin seurauksena. Niin vaikeaa kuin se onkin, juuri nyt tarvitaan aiempaa enemmän kansainvälistä diplomatiaa, neuvotteluja, ja kärsivällisyyttä.

Rauhaan ei ole tietä, rauha on tie.

Kati Juva
ICAN (International Campaign to Abolish Nuclear Weapons) Finland koordinaattori
varavaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen