Hyvää kansainvälistä homo-, bi-, trans- ja interfobian vastaista päivää. Koska fobia on tahdosta riippumaton lääketieteellinen diagnoosi ja syrjintä ei sitä missään määrin ole, on ehkä selkeämpää ja kaikki ihmiset mukaanottavampaa puhua sateenkaarisyrjinnän vastaisesta päivästä. Siis hyvää sateenkaarisyrjinnän vastaista päivää!

Helsinki on perinteisesti ollut sateenkaariväelle turvasatama, paikka jossa sateenkaarivähemmistöön kuuluvana on voinut hengittää ehkä hieman vapaammin. Muutin itse Helsinkiin sateenkaaripakolaisena 17-vuotiaana. Pienemmällä paikkakunnalla homonuorena koin syrjintää ja kovaa yksinäisyyttä, jopa kouluväkivaltaa. Helsinki on eteenpäinkatsova kaupunki, jossa ihmisoikeuksia pyritään aktiivisesti edistämään ja syrjintää ja väkivaltaa kaikissa muodoissaan pyritään ehkäisemään ja torjumaan. Kaupunki edusti ja edustaa edelleen minulle paikkaa, jossa voi olla suhteellisen rauhassa omana itsenään, verkostoitua samanmielisten kanssa ja rakentaa elämäänsä oman näköisekseen.

Tänään on hyvä hiljentyä sen äärelle miten paljon kaikkien ihmisten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden eteen on vielä tehtävää. Tuntuu että siitä on jo pieni ikuisuus, kun Suomen eduskunta hyväksyi samaa sukupuolta oleville pareille tasa-arvoisen mahdollisuuden avioliittoon. Toisaalta laki on ollut voimassa vasta viisi vuotta. Se on vain vähän päälle yhden eduskuntavaalikauden. Sateenkaariväen syrjintä on edelleen valitettavan arkipäiväistä ja jopa lakien tasolla ihmisiä kohdellaan eriarvoisesti. Olemme vasta puolimatkassa kohti yhdenvertaisuutta. Paljon matkaa on jo takana – ja vielä yhtä paljon edessä.

Tulen muistamaan koko ikäni sen hetken kun eduskunta äänesti tasa-arvoisesta avioliitosta. Aloite lakimuutoksesta oli tullut kansalaisaloitteen kautta, ei hallitukselta, joten lopputulostakaan ei voinut tarkasti ennustaa. Äänestystulosta odottaessa tuntui kuin sydän olisi hakannut itsensä ulos rinnasta. Siellä ne äänestää minun ihmisoikeuksista! Äänestää! Minun oikeuksista olla yhdenvertainen lain edessä! Olin vihainen, surullinen, peloissani, onnellinen, toiveikas, kaikkea yhtä aikaa. Äänet jakautuivat 105 tasa-arvoisen avioliiton puolesta ja 92 vastaan. Kansalaistori räjähti juhlintaan, minä kyyneliin. Nykyään avioliiton tasa-arvoisuus on jo lähempänä itsestäänselvyyttä eikä mikään maalailtu uhkakuva ole toteutunut. Me sateenkaariväen edustajat kun emme ole uhka eikä meidän yhdenvertaisuus ole keneltäkään pois.

Kun seksuaalivähemmistöihin kohdistuva syrjintä hiljalleen vähenee yhteiskunnassa, on edessämme vieläyhtä kipeät taistelut sukupuolivähemmistöjen ja muiden sateenkaarivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Translain uudistus edelleen on toteuttamatta vuosi ennen eduskuntavaaleja. Vihreille ei tosin riitä että translaki korjataan ihmisoikeuksia kunnioittavaksi, vaan esimerkiksi valtion pitäisi lisäksi pyytää pakkosteriloiduilta ihmisiltä anteeksi ja maksaa asianmukaiset korvaukset aiheutetusta kärsimyksestä.

Kaikista puutteistaan huolimatta Suomi on edelleen tasa-arvossa ja yhdenvertaisuudessa monia muita maita edellä. Maailmalla sateenkaarivähemmistöjen syrjintä ja sorto on edelleen yleistä ja hyväksyttyä. Parhaillaan Yhdysvaltojen konservatiivisissa republikaanien hallitsemissa osavaltioissa on meneillään laajan rintaman kulttuurinen hyökkäys sekä sukupuolivähemmistöjen että naisten oikeuksia vastaan. Yhdysvaltalaisen kansalaisoikeusjohtajan Martin Luther King jr. sanoin “universumin moraalinen kaari on pitkä, mutta se taipuu kohti oikeudenmukaisuutta”. Sellaiseen vääjäämättömyyteen haluan minäkin uskoa. Toivoa ei siis pidä menettää, vaan kääriä hihat ja taistella entistä suuremmalla vimmalla. Taistella kaikkien yhdenvertaisten oikeuksien puolesta.

Milo Toivonen
Helsingin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan jäsen