Tänään vietetään transihmisten näkyvyyden päivää, jolloin some ja toivottavasti myös muu maailma täyttyvät translipun väreistä. Mutta mitä tämä näkyvyys tarkalleen ottaen tarkoittaa?
Näkyvyyden ensimmäisellä tasolla tiedostamme sukupuolen moninaisuuden olevan kaunis ja arkinen osa elämää. Kulttuurissamme sukupuolen moninaisuus on pyritty piilottamaan mediasta ja arjesta näkymättömiin. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä on eri arvioiden mukaan muutamia prosentteja väestöstä, mikä Suomen väestömäärällä tarkoittaa suurin piirtein keskikokoisen kaupungin asukasmäärää. Silti transihmiset loistavat poissaolollaan tv-sarjoista ja elokuvista, lehtien kansista ja kirjojen hahmoista. Nekin kerrat, kun viihteeseen on kirjoitettu mukaan transsukupuolinen hahmo, on hän lähtökohtaisesti pahis tai vitsi. Ja jos emme ole vitsi, olemme tragedia.
Myös me ansaitsemme nähdä itsemme edustettuna autenttisesti mediassa. Näkyvyys on ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden kannalta avainasemassa, sillä se, mikä piilotetaan tabuksi, ei voi tulla arkiseksi osaksi yhteiskuntaa. Transihmiset kohtaavat hälyttävissä määrin syrjintää esimerkiksi työmarkkinoilla sekä väkivaltaa tai sen uhkaa kaikilla elämän osa-alueilla. Syrjintä ei tietenkään ole mikään universaali luonnonlaki, vaan järjestelmä, jonka toimintaa ylläpidetään halventavilla stereotypioilla, hiljentämisellä ja jopa lainsäädännöllä.
Lainsäädännöstä pääsemmekin luontevasti näkyvyyden toiselle tasolle, jolla pyrimme oppimaan ja tiedostamaan niitä yhteiskunnan syrjiviä rakenteita, jotka asettavat haasteita sukupuolivähemmistöille. Näihin kuuluu esimerkiksi Suomen nykyinen translaki, joka vaatii sukupuoltaan korjaavalta ihmiseltä lisääntymiskyvyttömyyttä.
On helppoa ymmärtää, että tällainen vaatimus on brutaali ihmisoikeusloukkaus, jonka olemassaolo vuonna 2022 hämmästyttää. Se ei ole kuitenkaan ainoa rakenteellinen ongelma, sillä esimerkiksi koulujen ja terveydenhuollon henkilökunnalle ei opeteta lähes mitään sukupuolen moninaisuudesta. Tämä tarkoittaa, että sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset joutuvat helposti työnnetyiksi syrjään koulumaailmassa, ja omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen voi muodostua kohtuuttoman vaikeaksi.
Kolmas ja syvin taso näkyvyydestä on se, että näemme sukupuolen moninaisuuden osana omaa elämäämme. Kun näemme transihmiset osana arkeamme – kollegoina, ystävien lapsina, kumppanina, lääkärinä, lapsemme opettajana – osaamme paremmin varautua etukäteen huomioimaan sukupuolen moninaisuutta. Voimme alkaa tunnistaa ajattelussamme haitallisia stereotypioita ja lähteä purkamaan niitä. Voimme tutkia omaa toimintaamme, toimimmeko muita kohtaan turvallisella tavalla vai ylläpidämmekö vahingossa syrjiviä rakenteita.
Näkyvyys on sitä, että olemme vapaasti osa yhteiskuntaa. Näkyvyys on sitä, että meidän ei tarvitse piilottaa itseämme saadaksemme töitä, päästäksemme kouluttautumaan, saavuttaaksemme ihmisoikeuksia tai kokeaksemme olomme turvalliseksi.
Olemme tulleet näkyviksi sitten, kun sukupuolen moninaisuus nähdään rikkautena, ei poikkeuksena.
Kasper Kivistö
varavaltuutettu, Trasek ry:n puheenjohtaja