
Yrittäjyyttä on Suomessa kehitettävä. Hyvä yritys on avoin ja inhimillinen, eikä se tavoittele pelkästään voiton maksimointia. Hyvä yritys on ekologinen, demokraattinen ja yhteiskunnalle välttämätön. Se työllistää ja tuottaa tarpeellisia palveluita ja tuotteita. Parhaita yrityksiä ovat niin sanotut yhteiskunnalliset yritykset, jotka pyrkivät ratkaisemaan yhteiskunnan ongelmia yritystoiminnan keinoin. Yrityksen olemassaolon ensisijainen tarkoitus on asetettujen yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttaminen, ja suurin osa yrityksen voitoista sijoitetaan joko toiminnan kehittämiseen tai yrityksen lähiyhteisöön. Yhteiskunnallista yritystoimintaa pitäisi Suomessa kehittää ja laajentaa aktiivisesti.
Esimerkiksi hoitoalalla tämä tarkoittaisi, että kunnat eivät ulkoistaisi terveyspalveluita ylikansallisille yrityksille, vaan hankkisivat palvelut paikallisilta yhteiskunnallisilta yrityksiltä, jotka ovat sitoutuneet ensisijaisesti yhteiskunnallisen tavoitteen saavuttamiseen, eli vaikkapa vanhusten hyvään hoitoon.
Nykyinen näkemyksemme yrityksistä toimijoina, joiden tehtävä on vain tuottaa voittoa omistajilleen, on aivan liian kapea. Yritykset osallistuvat yhteiskunnan toimintaan ja muuttamiseen, joten on luonnollista, että yhteiskunta tukee sellaista yritystoimintaa, jossa panostetaan paikallisyhteisöön. Ei tuijoteta pelkkiä lukuja, vaan arvioidaan yritystoiminnan negatiivisia ja erityisesti positiivisia vaikutuksia ympäröivään yhteiskuntaan. Yhteiskunnallisen yrityksen tavoite voi olla esimerkiksi vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien työllistäminen tai yritystoiminnan ympäristöystävällisyys.
Myös nuorille yhteiskunnallinen yrittäjyys avaisi aivan uusia mahdollisuuksia. Tutkimusten mukaan nuorille on yhä tärkeämpää, että he voivat toteuttaa omia arvojaan työssään. Työskentely yhteiskunnallisessa yrityksessä tai sellaisen perustaminen on nuorelle palkitsevaa ja motivoivaa. Omien arvojen mukaisten tavoitteiden toteuttaminen ja liiketoiminnan tehokkuus saadaan ikään kuin samassa paketissa.
Tähän tarvitaan uutta lainsäädäntöä ja kannustimia. Esimerkiksi Iso-Britanniassa yhteiskunnallisen yrittämisen sektoria on kehitetty jo 20 vuotta, ja nykyisin yhteiskunnalliset yritykset ovat maassa merkittäviä työllistäjiä ja palveluiden tuottajia. Ne mm. pyörittävät bussiliikennettä, kouluttavat syrjäytyneitä nuoria ja rakentavat ekotaloja. Suomessa työ- ja elinkeinoministeriö perusti kesäkuussa työryhmän, jonka tavoitteena on pohtia yhteiskunnallisen yrittäjyyden toimintamallia. Työryhmän raportin on tarkoitus valmistua tammikuussa. Odottelen innolla ja mielenkiinnolla tuloksia.
Verna Castrén
eduskuntavaaliehdokas