Suomen luonnonsuojeluliitto julisti viikonloppuna, että istuva hallitus on historian luonnonsuojelukielteisin. Kritiikki on oikeutettua: tämän hallituskauden aikana rakennetaan Pallas-tunturiin hotellia, tehdään Selkämeren kansallispuistosta tynkäratkaisu ja tapetaan saimaannorppaa sukupuuttoon. Kahdeksantoista ministeriä kannattaa näitä tavoitteita, vain kaksi vastustaa.
Helsingissä pohditaan parhaillaan Sipoonkorven kansallispuiston rajauksia. Vihreät ovat kuulleet niin luonnonsuojelujärjestöjen, Metsähallituksen kuin kaupunkisuunnittelijoidenkin näkemyksiä Östersundomin kaavoituksesta. Asumisen ja luonnonsuojelun yhteensovittaminen on haastava tehtävä, jossa vihreät eivät saa jäädä luonnonsuojelun tarpeista piittaamattomien ryhmien jalkoihin.
Tässä yhteensovittamistehtävässä päättäjien luonnonsuojeluasiantuntemus nousee arvoon arvaamattomaan. Mutta missä ovat luonnonsuojelubiologit, metsäluonnon asiantuntijat, ornitologit ja ekologit? Eivät ainakaan päättäjien paikalla.
Miksi luonnonsuojelijat eivät hakeudu asemaan, jossa pääsevät päättämään näistä asioista? Miksi ympäristöjärjestöissä toimivat sanovat suoraan, että kaihtavat ”puoluepolitiikkaa”?.
Välillä tuntuu, että vähintään joka toinen vihreä on sosiaalipolitiikan asiantuntija. Kysy vastaantulevalta vihreältä päivähoidosta, opintorahasta tai perustulosta, niin vastaus tulee kuin kaupan hyllyltä. Ympäristönsuojeluasiantuntemusta löytyy myös, ja runsas insinööriedustus vihreiden riveissä takaa ratkaisuja energiakysymyksiin ja liikenneongelmiin.
Mutta kuka osaa valistaa puoluetovereitaan kaupungin arvokkaista luontotyypeistä, kosteikkojen uhanalaisia lintulajeja uhkaavista tekijöistä tai siitä, mitä Helsingin lepakoille kuuluu? Vaikka tahtoa suojeluun löytyisikin, päätöksenteko edellyttää myös asiantuntemusta. Eikä siinä riitä, että kuullaan järjestöjä ja yhden asian liikkeitä – omiin riveihin tarvitaan substanssiosaajia, jotka ymmärtävät myös ne sosiaaliset ja taloudelliset raamit, joissa päätöksenteko tapahtuu.
Viime kunnallisvaaleissa vihreillä oli 127 ehdokasta, joiden joukossa oli vain yksi biologi. Olisi mahtunut enemmänkin, mutta kiinnostuneita ei löytynyt.
Hyvä luonnonsuojelija! Jos todella haluat vaikuttaa, mene mukaan politiikkaan. Puoluepolitiikkaan. Se tarkoittaa tosin sitä, että joudut ottamaan kantaa myös vanhusten laitoshuoltoon, tasa-arvokysymyksiin, romanikerjäläisiin ja kirjastomäärärahoihin. Puoluepolitiikka tarkoittaa sitä, että ihmisillä on erilaisia näkemyksiä näistä – sekä luonnonsuojelun – kysymyksistä. Valitse se porukka, jonka arvomaailma on lähimpänä omaasi, ja mene valjastamaan tämä ihmisryhmä tukemaan omia tavoitteitasi.
Ympäristöjärjestöillä ja –liikkeillä on tärkeä rooli ongelmien osoittajina ja esilletuojina, mutta luonnonsuojelijoita tarvitaan myös päättäjien puolella.
Helsingin Vihreiden luonnonsuojelutyöhön voit tutustua osoitteessa: http://skutta.blogspot.com/
Maaria Haikarainen
Helsingin Vihreiden toiminnanjohtaja