Vihreiden Kivekäs: Helsingin pormestarimalli lisää demokratiaa ja kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuksia

Otso Kivekäs

Vihreät iloitsevat pormestarimallin etenemisestä Helsingissä. Johtamisjärjestelmäuudistus hyväksyttiin tänään kaupunginhallituksessa, ja se on kaupunginvaltuuston käsiteltävänä 16.3. Vihreät ovat tavoitelleet pormestarimallia Helsingissä jo pitkään.

Pormestarimalli tekee kaupungin päätöksenteosta avoimempaa, demokraattisempaa ja selkeämpää. On avoimempaa, että poliittisista virkanimityksistä luovutaan ja on demokraattisempaa, että kaupungin johto vastaa valtuuston voimasuhteita ja nimitetään yhdeksi valtuustokaudeksi kerrallaan”, sanoo Otso Kivekäs, Helsingin Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja.

Nykyään Helsinkiä johtaa kaupunginjohtaja ja neljä apulaiskaupunginjohtajaa. He ovat muodollisesti epäpoliittisia viranhaltijoita, mutta käytännössä heidät on valittu puoluepoliittisin perustein. Heidän toimikautensa ulottuvat vaalien yli. Pormestarimallissa ero poliitikkojen ja viranhaltijoiden välillä on selvä. Johtamisjärjestelmän uudistuksen tarkoituksena on ollut lisätä kaupunkilaisten mahdollisuutta vaikuttaa kaupungin päätöksentekijöihin, kun kunnallisvaalien tuloksella olisi aiempaa suurempi vaikutus sille, kuka valtaa käyttää.

“Demokratiassa valta kuuluu kansalle. Helsingin johtajatkin tulee valita kaupunkilaisten vaaleissa ilmaiseman tahdon mukaan. Tällä hetkellä merkittävä määrä valtaa on keskittynyt puoluepoliittisin perustein nimetylle, viranhaltijoista koostuvalle kaupunginjohtajistolle, jonka kokoonpanoon kunnallisvaaleilla ei ole välitöntä vaikutusta. Tämä on demokratian kannalta ongelma. Haluamme myös tehdä eron poliitikkojen ja virkamiesten välillä selväksi ja lopettaa poliittisten virkanimitysten kulttuurin”, Kivekäs toteaa.

Toinen keskeinen muutos johtamisuudistuksessa on helsinkiläisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämien, jotta kaupunkilaiset pääsisivät vaikuttamaan valmisteluun ja päätöksentekoon nykyistä tehokkaammin. Vihreiden mielestä demokratiaa vahvistetaan parhaiten kaupunkilaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia lisäämällä. Uudet linjaukset sisältävät esimerkiksi osallistuvan budjetoinnin, asukas- ja käyttäjäraadit sekä verkko-osallistumisen.

Johtamisuudistuksessa kaupungin päätöksentekoa uudistetaan myös siirtymällä selkeämpiin, yhtenäisiin toimialoihin. Nykyään Helsingin virastojen erillisyys aiheuttaa paljon ylimääräistä työtä ja hidastaa valmistelua sekä päätöksentekoa. Toimialamallissa kaupungin päätöksentekoa selkiytettäisin jakamalla Helsingin nykyiset 31 virastoa ja muuta laitosta viiteen toimialaan. Se tekee kaupungin toiminnasta on vähän ketterämpää ja päätöksenteosta nopeampaa.

Vihreät julkaisivat aiemmin tänään omat vastauksensa johtamisuudistuksen herättämiiin kysymyksiin: http://www.helsinginvihreat.fi/pormestari-helsinkiin-kysymyksia-ja-vastauksia/

Lisätietoja:
Otso Kivekäs, Helsingin Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja,
puh. 044 333 6338

 

Close Comments