Näyttökuva 2016-06-10 kello 18.11.36

Helsingin Vihreät nimesi tänään kokouksessaan 17 uutta ehdokasta kevään 2017 kuntavaaleihin. Vihreiden tavoitteena on nousta Helsingin suurimmaksi puolueeksi. Tavoite on realistinen – kuluvalla viikolla Vihreiden kannatus gallup-mittauksessa nousi kaikkien aikojen ennätyslukemaan, 14,8 prosenttiin. Helsingissä vihreät ovat jo mielipidemittausten perusteella suosituin puolue.

Vihreiden ehdokkaaksi lähtee Kokoomuksesta Vihreisiin kuluvalla viikolla Kokoomuksen nuivan maahanmuuttopolitiikan vuoksi siirtynyt Ihmisoikeusliiton asiantuntija ja Suomen Somalia-verkoston puheenjohtaja Saido Mohamed. Mohamed on Helsingin kaupunginvaltuuston varajäsen. Vuoden pakolaisnaisena vuonna 2011 tunnetuksi tulleen Mohamedin omassa poliittisessa toiminnassa korostuu maahanmuuttajien hyvinvoinnin edistäminen.

– Maahanmuuttajien sisäänpääsyä suomalaiseen yhteiskuntaan pitäisi helpottaa. Esimerkiksi subjektiivinen päivähoito-oikeus on tarjonnut maahanmuuttajien lapsille pääsyn nopeaan ja tehokkaaseen kieli- ja kulttuurikoulutukseen. Suomen kehuttu koulujärjestelmä on tasoittanut lapsille ja nuorille tietä yhdenvertaiseen aikuisuuteen, Mohamed sanoo.

Ehdokkaaksi lähtee myös Vihreiden pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu, entinen kansanedustaja ja ministeri Osmo Soininvaara. Vuoden 2012 kuntavaaleissa Soininvaara oli kaupungin ääniharavia saaden miltei 6 000 ääntä – toiseksi eniten koko Helsingissä. Kuluvalla valtuustokaudella Soininvaara on toiminut kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtajana. Soininvaara on ollut mukana vihreissä liikkeen alkutaipaleelta lähtien ja kaupunginvaltuutettuna yhtäjaksoisesti vuodesta 1985. Kokouksen jälkeen Vihreät kokoontuvat juhlistamaan Helsingin Vihreiden 40-vuotista taivalta.

Vihreät ovat nimenneet tähän mennessä yhteensä 68 ehdokasta Helsingissä. Yhteensä listalle nimetään täydet 127 ehdokasta. Seuraavan vihreitä ehdokkaita valitaan Helsingissä syksyn aikana. Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on 9.4.2017.

Helsingin Vihreiden 10.6. nimetyt kuntavaaliehdokkaat:
Annika Andersson
Kasimir Baltzar
Markku Hannula
Kirsi Helin
Kasper Kivistö
Matilda Merenmies
Saido Mohamed
Marianne Niemelä
Sari Näre
Anni Pasanen (sitoutumaton)
Pauliina Saares
Minna Silvennoinen
Osmo Soininvaara
Mikko Strahlendorff
Lilja Tamminen
Pirkko Telaranta
Vesa Virri

Kaikki nimetyt Vihreät kuntavaaliehdokkaat Helsingissä

Lisätietoja:
Taina Tyrväinen, vaalipäällikkö, puh. 045 125 2541
Maria Halonen, puheenjohtaja, puh. 044 346 6050