Nuorten työttömyys Helsingissä kasvaa yhä, vaikka kokonaistilanne on alkanut tasaantua. Vihreät nosti nuorten työllistymisen kärkeen tämän syksyn budjettineuvotteluissa. Pidemmällä aikavälillä tarvitaan myös sosiaaliturvan ja verotuksen uudistusta, jotta työ kannattaa aina.
Työttömyyden kasvu on Helsingissä lähes pysähtynyt, ja avoimia työpaikkoja on viidenneksen enemmän kuin vuosi sitten. Tilanne on silti vaikea: työttömyysaste on 13,4 %, ja lähes puolet työttömistä on ollut työttömänä yli vuoden. Alle 25-vuotiaiden työttömyys kasvaa edelleen. Nuorena koettu pitkä työttömyys voi vaikuttaa vuosia eteenpäin: tuloihin, terveyteen ja uskoon omiin mahdollisuuksiin.
Budjetissa sovimme lisärahoitusta työllisyyspalveluille. Painotimme erityisesti sitä, että kaupunki palkkaa vähän työkokemusta omaavia nuoria lyhyisiin työjaksoihin. Uusia alkuja -hanke jatkuu vuonna 2027, ja siihen otetaan mukaan myös ammatista vastavalmistuneet. Lisäksi kaupunki tarjoaa ammattiopiskelijoille enemmän työssäoppimispaikkoja ja lisää työttömien terveyspalveluja, kuten työkykytarkastuksia.
Kaupungin omilla toimilla voimme auttaa nuoria ensimmäisiin työpaikkoihin, mutta tarvitsemme mukaan myös yritykset. Ensimmäisen työntekijän tai kokemattoman nuoren palkkaaminen ei saisi tuntua työnantajasta kohtuuttomalta riskiltä. Nuorelle ensimmäinen työpaikka voi olla ratkaiseva askel koko työuran kannalta.
Työllisyystilanne kertoo myös suuremmasta muutoksesta. Uutta normaalia on, että työpaikkoja syntyy aiempaa vähemmän ja työurat pirstaloituvat todennäköisemmin. Siksi tarvitsemme sosiaaliturvan ja työllisyyspolitiikan rakenteellista uudistusta. Sosiaaliturvan pitää joustaa nykyistä paremmin erilaisten työurien mukana ja kannustaa ottamaan työtä vastaan, yrittämään ja kehittämään osaamista. Vihreiden pitkäaikainen tavoite, perustulo, olisi tähän yksi tärkeä ratkaisu.
Samalla on huolehdittava siitä, että työn vastaanottaminen ja lisätyön tekeminen kannattavat. Verotuksen painopistettä pitää siirtää työstä ja aktiivisuudesta haittoihin. Lyhyenkään työjakson vastaanottaminen ei saa johtaa kohtuuttomaan byrokratiaan tai taloudelliseen epävarmuuteen.
Jokaisella nuorella pitää olla mahdollisuus päästä työelämään, eikä kenenkään pidä joutua pelkäämään, että työn vastaanottaminen heikentää omaa toimeentuloa. Siihen tähtäävät sekä Helsingin omat panostukset että Vihreiden ajamat sosiaaliturvan ja verotuksen uudistukset.
Riina Bhatia
Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston varapuheenjohtaja
Suvi Pulkkinen
Valtuustoryhmän varapuheenjohtaja, kaupunginhallituksen jäsen