Sunnuntaina 13.4.2025 pidettyjen kuntavaalien jälkeen Vihreät on Helsingin kolmanneksi suurin puolue 17,9 prosentin kannatuksella. Uudessa valtuustoryhmässä on 16 valtuutettua.
– Olemme iloisia siitä luottamuksesta, jonka ihmiset ovat meille antaneet. Vaikka valtuustoryhmän koko hieman pienenee, Vihreiden kädenjälki Helsingissä näkyy jatkossakin vahvasti ilmaston, luonnon, koulutuksen ja heikoimmassa asemassa olevien puolustamisena, sanoo Helsingin Vihreiden pormestariehdokas Atte Harjanne.
Helsingissä Vihreiden kuntavaalikannatus oli 17,9 prosenttia, kun edellisissä kuntavaaleissa se oli 19,8. Äänestysprosentti Helsingissä oli 60,9. Vihreiden valtuutettujen lukumäärä laski kahdella: uuteen valtuustoon valittiin 16 vihreää valtuutettua.
Uudet valtuutetut ovat alustavan vaalituloksen mukaan Tuuli Kousa, Iida Tani ja Suvi Pulkkinen. Eniten ääniä Helsingin Vihreistä keräsivät Atte Harjanne, Mari Holopainen ja Fatim Diarra. Valtuutettuina heidän lisäkseen jatkavat Shawn Huff, Reetta Vanhanen, Outi Alanko-Kahiluoto, Emma Kari, Alviina Alametsä, Anni Sinnemäki, Minna Lindgren, Amanda Pasanen, Otso Kivekäs ja Johanna Nuorteva.
– Vihreät on tehnyt vastuullista, johdonmukaista ja vaikuttavaa työtä inhimillisen ja kaikille reilumman Helsingin puolesta valtuustossa. Tätä työtä jatkamme yhtä voimallisesti kuin ennenkin, vaikka vaalitulos onkin kieltämättä pettymys, jatkaa Harjanne.
– Kiitos näkyvästä vaalikampanjasta ja upeasta yhteishengestä kuuluu 127 huikealle ehdokkaalle ja kaikille vapaaehtoisille, jotka osallistuivat vaalityöhön. Ehdokkaamme olivat erittäin aktiivisia kohtaamaan äänestäjiä kaduilla, esiintymään vaalipaneeleissa ja viestimään somessa. Kampanja tehtiin hyvässä hengessä ja mahtavalla draivilla, toteaa Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Venla Monter.