Stansvikinkallion metsä on suojeltava. Tein metsän suojelemisesta aikanaan valtuustoaloitteen ja kaupungin strategianeuvotteluissa edellytimme, että Stansvikinkallion asemakaava suunnitellaan uudelleen niin, että metsä säästyy. Aiomme vihreissä puoltaa vain sellaisia ratkaisuja uudelle kaavalle, jossa arvokkaat metsäalueet jätetään rakentamisen ulkopuolelle. Kaava on tulossa käsittelyyn ensi syksynä, joten siitä päättää lopulta kevään kuntavaaleissa valittu uusi valtuusto. Kuntavaaleissa kannattaakin metsän suojelua kannattavien selvittää puolueiden ja ehdokkaiden kanta tähän kysymykseen.
Stansvikissa on aloitettu kaava-alueen reunoilla olevien katujen rakentaminen. Kun käsittelimme Stansvikin rantakatua, tein esityksen siitä, että rantakatua kavennettaisiin, jotta rantametsä voitaisiin säästää, ja samalla arvioitaisiin myös lähialueiden katujen tarve, kun viereinen kaava-alue on uudelleenarvioitavana. Valitettavasti kokoomus, SDP, perussuomalaiset ja RKP äänestivät tätä vastaan, ja katusuunnitelmat etenivät sellaisenaan.
Myöhemmin rantakadun suunnitelma onkin jouduttu kuitenkin tekemään uusiksi, sillä alueelta löytyi vesilain suojaama noro. Stansvikin rantakadulle tullaankin tekemään nyt suunnitelma, jossa noron lisäksi säilytetään metsää, kuten esitimme katusuunnitelmien palautusehdotuksessa. Päivitetyt suunnitelmat esitellään kaupunkiympäristölautakunnalle ensi syksynä. Myös Stansvikin ranta-alueen suunnitelmat tehdään kokonaan uusiksi noron suojelemiseksi. Aiomme vielä edellyttää päättäjille tuotavan selvityksen, miten noron valuma-alueen edellytykset turvataan ja noro ennallistetaan.
Olen juuri myös laittanut viranhaltijoille pyynnön, että uudelleenkaavoitettavana oleva alue tuotaisiin lautakunnan käsittelyyn mahdollisimman pian, ja toivonut, että katutöitä voitaisiin viivästyttää siksi aikaa, että voisimme arvioida vielä lautakunnassa katujen tarpeellisuutta suhteessa uudelleenkaavoitukseen ja sen myötä muuttuviin suunnitelmiin.
Kun stansvikinkallion kaava tulee käsittelyyn, on vihreiden kanta selvä: metsä tulee säästää.
– Amanda Pasanen, Helsingin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen