Helsingin Vihreät on asettanut 24 uutta ehdokasta kevään 2025 kuntavaaleihin. Nimettyjen ehdokkaiden joukossa ovat muun muassa Ultra Bra -yhtyeen basistinakin tunnettu Tommi Saarikivi ja kansanedustaja Atte Harjanne.
Tommi Saarikivi lähtee ehdolle ensimmäisissä vaaleissaan. 50-vuotias juristi Kalliosta tunnetaan myös Ultra Bra -yhtyeen basistina.
“Haluan vahvistaa vihreää osaamista Helsingissä myös ympäristön ja poliittisten perusoikeuksien puolesta taistelevana juristina”, Tommi Saarikivi kertoo. “Helsinki on maan pääkaupunki, ja sen on siksi toimittava esimerkkinä ja suunnannäyttäjänä muille. Ympäristökriisin torjumisessa on pystyttävä vielä olennaisesti aikaisempaa parempaan.”
Ehdokkaaksi asetettiin myös Vihreiden kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Atte Harjanne, jolle tuleva valtuustokausi olisi jo kolmas kaupunginvaltuutettuna.
”Haluan jatkaa työtä hauskan, vetovoimaisen ja ilmaston ja luonnon puitteissa kestävän Helsingin puolesta. Tässä ajassa Helsinkiä tarvitaan avoimen, liberaalin ja toiveikkaan maailman puolustajana”, muotoilee Atte Harjanne.
Ehdolle asetettiin myös Maria Aarnilinna, Outi Alanko-Kahiluoto, Amanda Alvesalo, Touko Apajalahti, Iris Flinkkilä, Sini Kaartinen, Lukas Korpelainen, Maria Korpisalo, Jonni Lehtiranta, Konsta Lindi, Maria Moradzadeh, Katri Myllykoski, Kai Ovaskainen, Antti Poikola, Saana Sarmela, Laura Serkosalo, Myyri Sysivesi, Samuel Tammekann, Oona Tchitcherin, Tuomas Tuomi-Nikula, Mikko Vesterinen ja Teemu Virtanen.
Helsingin Vihreät tulee nimeämään kuntavaaleihin yhteensä 127 ehdokasta. Tällä hetkellä nimettyjä ehdokkaita on 77. Seuraavan kerran ehdokkaita asetetaan syyskokouksessa 14.12.2024. Jos haluat ehdolle tai tiedät sopivan ehdokkaan, voit kertoa siitä tällä lomakkeella. Kuntavaalit käydään 13.4.2025.
Lisätietoja:
Vaalipäällikkö Veera Kinnunen, puh. 040 6742 278
Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Salla Merikukka, puh. 040 5278 518
Kaikki 24.10. asetetut ehdokkaat, iät vaalipäivän ikiä (boldatut nimet ovat nykyisen valtuustoryhmän jäseniä).
Aarnilinna | Maria | 35 | Puotila | peruskoulun opinto-ohjaaja |
Alanko-Kahiluoto | Outi | 58 | Herttoniemi | FT |
Alvesalo | Amanda | 27 | Taka-Töölö | opiskelija |
Apajalahti | Touko | 42 | Itäkeskus | diplomi-insinööri |
Flinkkilä | Iris | 32 | Harju | viestintäsuunnittelija |
Harjanne | Atte | 40 | Herttoniemi | kansanedustaja, diplomi-insinööri |
Kaartinen | Sini | 37 | Vallila | yhdenvertaisuusasiantuntija, kevytyrittäjä |
Korpelainen | Lukas | 35 | Harju | muusikko (MuM), ajatuspajakoordinaattori |
Korpisalo | Maria | 38 | Munkkiniemi | Vihreiden Yrittäjien puheenjohtaja, yrittäjyyskouluttaja, yrittäjä |
Lehtiranta | Jonni | 43 | Viikki | suunnittelija, tutkimusinsinööri, puheenjohtaja |
Lindi | Konsta | 24 | Niemenmäki | kasvatustieteen opiskelija, kampanjakoordinaattori |
Moradzadeh | Maria | 44 | Myllypuro | opiskelija, lähihoitaja, matematiikan kandidaatti |
Myllykoski | Katri | 61 | Herttoniemenranta | ylitarkastaja |
Ovaskainen | Kai | 66 | Käpylä | viestinnän vanhempi asiantuntija, Käpylä-Seuran puheenjohtaja |
Poikola | Antti | 45 | Ullanlinna | johtava asiantuntija, DI |
Saarikivi | Tommi | 50 | Kallio | juristi, muusikko, ympäristöaktivisti |
Sarmela | Saana | 31 | Hermanni | viestinnän asiantuntija, yrittäjä |
Serkosalo | Laura | 50 | Koskela | FM, toiminnanjohtaja |
Sysivesi | Myyri | 38 | Pikku-Huopalahti | biologi, tutkimussukeltaja, äänisuunnittelija, joogaohjaaja, kulttuuriaktiivi ja yrittäjä |
Tammekann | Samuel | 29 | Etu-Töölö | viestintäkoordinaattori, talous- ja sosiaalihistorian opiskelija |
Tchitcherin | Oona | 34 | Kalasatama | HTM, tutkija, terveydenhoitaja |
Tuomi-Nikula | Tuomas | 41 | Pakila | toimittaja, juontaja |
Vesterinen | Mikko | 31 | Herttoniemi | kaupunkipolitiikan väitöskirjatutkija, yhteiskuntatieteiden maisteri |
Virtanen | Teemu | 32 | Oulunkylä | sosiaalipoliittinen asiantuntija, opiskelija |