Helsingin Vihreiden talous- ja hallintoasiantuntijaksi on valittu valtiotieteiden ylioppilas Sara Nyman. Hänen vastuullaan on piirin talouteen, hallintoon sekä vaalityöhön liittyvät työtehtävät toiminnanjohtaja Kati Lommin hoitovapaan jatkuessa maaliskuun loppuun. Nyman siirtyy tehtävään Turun vihreiden nuorten toiminnanjohtajan paikalta. Aiemmin hän on työskennellyt esimerkiksi Turun vihreän valtuustoryhmän poliittisena sihteerinä sekä Turun Vihreiden vaalityöntekijänä.

“On hienoa saada työskennellä tämä talvi Helsingin Vihreiden kanssa. Vihreää politiikkaa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, ja tätä työtä on ilo päästä tukemaan. Odotan innolla sitä, että pääsemme yhdessä tekemään vaaleja ja suunnittelemaan ensi vuoden toimintaa!”, Sara Nyman kertoo. 

Nymanilla on yli seitsemän vuoden kokemus Vihreiden toiminnasta niin luottamushenkilönä kuin erilaisissa työtehtävissä. Hän opiskelee poliittista historiaa Turun yliopistossa. Lisäksi Nyman on toiminut lukuisissa luottamustoimissa nuoriso- ja ilmastopolitiikan kentillä, mm. Valtioneuvoston asettaman ilmastopolitiikan pyöreän pöydän varapuheenjohtajana.

“Saran monipuolinen kokemus vaali- ja järjestötyöstä, olemassa olevat verkostot puolueessa sekä can do -asenne ovat juuri sitä, mitä Helsingin Vihreissä tarvitsemme nyt valmistautuessamme vuoden 2025 kuntavaaleihin”, iloitsee Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Salla Merikukka

Nyman aloitti talous- ja hallintoasiantuntijana 15.11.2023. Lisäksi Helsingin Vihreillä työskentelee viestinnän ja politiikan asiantuntija Anna Hyödynmaa. Toimiston esihenkilönä toimii toiminnanjohtaja Kati Lommin paluuseen asti yhdistyksen puheenjohtaja. Vuoden 2024 luottamustoimijat valitaan 2.12. järjestettävässä syyskokouksessa. 

Lisätietoja:

Sara Nyman, talous- ja hallintoasiantuntija
sara.nyman@vihreat.fi
040 7314 818

Salla Merikukka
Helsingin Vihreiden puheenjohtaja
salla.merikukka@gmail.com
040 5278 518