Vihreät pitävät Hernesaareen kaavailtua helikopterikenttää päättömänä suunnitelmana. Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina Hernesaaren osayleiskaavaesitystä, jossa uuden asuinalueen edustalle suunnitellulle täyttömaalle on ajettu voimakkaasti helikopterikenttää.
– Investointina helikopterikenttä olisi järjetön. Kentän rakentaminen kustantaisi 83 miljoonaa euroa ja lisäksi kaupunki menettäisi kymmeniä miljoonia vähentyneestä rakennusoikeudesta ja meluhaitan tuomasta maanarvon alenemisesta. Kaupunki ei missään nimessä tule saamaan tästä investoinnista rahojaan takaisin. Helsinkiin on asetettu tuleviksi vuosiksi tiukka katto investoinneille, joten kentän rakentaminen olisi väistämättä pois monien hyvien ja tarpeellisten suunnitelmien toteuttamisesta, toteaa vihreän kaupunginhallitusryhmän puheenjohtaja Tuuli Kousa.
Hernesaaren edustalle suunnitteilla oleva täyttömaa-alue muutettiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa erityisselvitysalueeksi, jotta helikopterikentälle saataisiin vaihtoehtoja. Kentän lisäksi esitettyjä vaihtoehtoja ovat venesatama, puisto sekä toimitila- ja työpaikka-alue. Veneiden talvisäilytysalue tai puisto täyttömaalle rakennettuna tulisivat nekin hyvin kalliiksi. Vaihtoehdoista helikopterikenttää on kuitenkin ajettu voimallisimmin eteenpäin.
Aivan uuden asuinalueen viereen sijoittuvasta kentästä aiheutuisi väistämättä merkittäviä meluongelmia alueella. Ilman kenttää alueelle voitaisiin sijoittaa myös melulle herkkiä toimintoja ja alueen käyttömahdollisuudet kasvaisivat. Lisäksi kenttä haittaisi veneilyä suositulla reitillä.
– Muun järjettömyyden lisäksi on todennäköistä, ettei helikopteriyhteyksille löytyisi matkustajia. Jos Tallinnan lennot kannattaisivat, niitä varmasti järjestettäisiin jo nyt olemassa olevalta kentältä. Pietariin on hiljattain alkanut kulkea nopea junayhteys ja pelastustarpeita varten avattiin vuonna 2011 kenttä Meilahden sairaalan katolle. Ilman keinotekoista kuntarajaa mahdollinen uusi kenttä sopisi luontevimmin Keilaniemeen, länsiväylän ja metron varteen, pohtii kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja Osmo Soininvaara.
Lisätietoja:
Tuuli Kousa, 050 5437374
Osmo Soininvaara, 045 1214559