Helsingin kaupunginhallitusryhmät sopivat eilen kaupungin budjettiraamista vuodelle 2013. Vaikka raami on epävarmasta taloustilanteesta johtuen varsin tiukka, saatiin pohjaesitykseen vihreille tärkeitä muutoksia. Eniten raamissa lisättiin määrärahoja sosiaalitoimeen, erityisesti lasten päivähoitoon.
– Sosiaali- ja terveystoimi yhdistyvät ensi vuoden alussa. Yhdistymistä ei pidä tehdä leikkauslistoja miettien, vaan sosiaalitoimen raamin pitää olla realistinen. Päiväkoti-ikäisten lasten määrä kasvaa jatkuvasti ja tähän on reagoitava uudistamalla kaupungin budjetointitapoja. Budjettia on tarkistettava vielä syksyllä uusimpien väestöennusteiden mukaiseksi, toteaa sosiaalilautakunnan jäsen Sanna Vesikansa.
Lisärahaa suunnattiin myös pienempiin virastoihin, jotta nämä pystyvät maksamaan työehtosopimuksen mukaiset palkankorotukset. On tärkeää, että esimerkiksi kulttuurikeskus ja kirjastot eivät joudu supistamaan toimintaansa palkankorotusten vuoksi.
Raamissa varaudutaan terveyskeskusmaksun poistamiseen.
– Terveyskeskusmaksun poisto on yksi tapa kaventaa terveyseroja, kun heikoimmassa asemassa olevien kaupunkilaisten kynnys mennä terveysasemalle madaltuu. Tämän takia vihreä valtuustoryhmä kannattaa maksuista luopumista, toteaa vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Ville Ylikahri.
Viikin nuorisotalon rakentamista päätettiin aikaistaa.
– Viikin nuorisotaloa on palloteltu vuosikausia ja nyt Viikissä toimitaan ahtaissa vuokratiloissa. Siksi nuorisotilan rakentamista pitää kiirehtiä, sanoo kaupunginhallituksen jäsen Johanna Sumuvuori.
Nykyään joukkoliikennettä suunnittelee koko pääkaupunkiseudulla HSL, minkä vuoksi joukkoliikenne ei ollut mukana näissä neuvotteluissa. Kaupungin panostuksesta joukkoliikenteeseen päätetään erikseen, kun kaupunki antaa lausuntonsa HSL:n talousarvioon.
– Vihreät tulevat esittämään parannuksia joukkoliikenteen palveluihin. Tavoitteena on esimerkiksi lastenlipun yläikärajan nosto vuodella, sanoo Ylikahri.
Lisätietoja:
Vihreän ryhmän budjettineuvottelijat
Ville Ylikahri, puh. 041-516 5671, ville.ylikahri@vihreat.fi
Johanna Sumuvuori, puh. 050 512 1629, johanna.sumuvuori@valtuusto.hel.fi
Sanna Vesikansa, puh. 040 745 9586, sanna.vesikansa@iki.fi