Helsingin vihreän valtuustoryhmän mielestä Oulunkylän liikuntapuiston uudet rakennukset voidaan toteuttaa ilman parkkipaikka-alueen laajennusta.
– Tämä tuli selkeästi esille myös asukkaiden antamissa mielipiteissä ja muistutuksissa: parkkipaikka-alue on jo nyt vajaakäytöllä, joten sen laajentaminen on turhaa, vihreän ryhmän puheenjohtaja Mari Puoskari perustelee.
Oulunkylän liikuntapuiston saavutettavuus on myös erittäin hyvä julkisen liikenteen yhteyksillä ja kevyen liikenteen reitein.
– Kaupunkisuunnittelulautakunta on todennut vastineissaan asukkaille, että nykyisen pysäköintialueen autopaikkamerkintöjä ja opastusta selventämällä laajennusta ei välttämättä tarvitse toteuttaa, muistuttaa valtuustoryhmän varapuheenjohtaja ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Mari Holopainen.
Oulunkylään rakennetaan muun muassa uusi harjoitusjäähalli ja curling-halli. Asukkaiden mielipiteissä muistutettiin, ettei curlingin pelaajilla ole niin isoja varusteita, että heidän pitäisi päästä autoilla lähelle halliaan.  Jääkiekkoilijoille voisi tarjota mahdollisuuksia säilyttää varusteitaan jäähallilla. Se vähentäisi oman auton tarvetta.
Vihreät hävisivät kaupunginhallituksessa äänestyksen, jossa kaava haluttiin palauttaa valmisteltavaksi siten, ettei pysäköintiin tarkoitettu alue laajene. Vihreät kaupunginvaltuutetut uusivat palautusehdotuksen tänään kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Lisätietoja:
– Mari Puoskari, puh. 050 537 2595
– Mari Holopainen, puh. 040 762 0944