Vihreät esittää Otso Kivekästä Helsingin kaupunginvaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi

Helsingin vihreä valtuustoryhmä esittää kaupunginvaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi Otso Kivekästä. Valtuusto valitsee uuden puheenjohtajan vuoden ensimmäisessä kokouksessaan 16.1.2019. Kaupunginvaltuuston nykyinen puheenjohtaja Tuuli Kousa jättää tehtävän tammikuussa 2019.

Kivekäs on 39-vuotias toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja Helsingin kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja. Hän on toiminut Helsingin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajana viimeiset 3,5 vuotta. Aiemmin hän on puheenjohtanut muun muassa HKL:n johtokuntaa sekä Helsingin kaupunginhallituksen it-jaostoa. Työkseen Kivekäs toimii Chief Digital Officerina.

–Olen toiminut kaupunginvaltuutettuna pian kuusi vuotta. Sinä aikana Helsingissä on edetty pitkin askelin kohti viihtyisämpää ja asukkaat paremmin huomioivaa kaupunkia, jossa ilmastonmuutosta ja eriarvoisuutta torjutaan tosissaan. Olemme päättäneet muun muassa Hanasaaren hiilivoimalan sulkemisesta, kaupunkibulevardeista pikaratikoineen, Hämeentien joukkoliikennekadusta ja kaikkien lasten oikeudesta varhaiskasvatukseen. Tulevan vuoden tärkeimmät päätökset ovat Helsingin kunnianhimoisen päästövähennysohjelman hyväksyminen ja johtamisjärjestelmän päivitys valtuustokauden puolivälissä, Kivekäs sanoo.

–Kaupunginvaltuusto käyttää Helsingissä ylintä päätösvaltaa ja sen johtaminen on erittäin merkittävä tehtävä. Olen kiitollinen vihreän valtuustoryhmän osoittamasta luottamuksesta, Kivekäs toteaa.

Kivekäs aloittaa tehtävässään vuoden 2019 tammikuussa. Valtuusto valitsee itselleen uuden puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa vuoden ensimmäisessä kokouksessaan 16.1.2019.

Lisätietoja:
Otso Kivekäs, puh. 044 333 6338

Close Comments