Vihreät nimesi sunnuntaina kolme ehdokasta Helsingin kuntavaaleihin. Ehdolle lähtee ehdokkaita sekä Kokoomuksen että Sosialidemokraattien riveistä. Aiemmin tänään uutisoitiin myös näyttelijä ja yrittäjä Satu Silvon ehdokkuus.
Yksi nimetyistä ehdokkaista on aiemmin Sosialidemokraateissa vaikuttanut Zahra Osman-Sovala. Osman-Sovala on 45-vuotias vuosaarelainen sairaanhoitaja. Viime kuntavaaleissa hän oli SDP:n ehdokkaana ja keräsi yhteensä 330 ääntä. Hän on aiemmin toiminut myös SDP:n varavaltuutettuna. Aikaisempaa kampanjakokemusta hänellä on myös eduskuntavaaleista. Vihreisiin hänet houkuttelivat arvokysymykset. Osman-Sovalalle tärkeintä ehdokkaana on kohtuuhintaisen asumisen turvaaminen Helsingissä.
”Asumisen hinta pääkaupungissamme huolettaa minua. Haluan Helsingin, jossa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja riittää kaikille niitä tarvitseville. Toinen minulle tärkeä teema on puhdas ja viihtyisä asuinmpäristö kaikkialla kaupungissamme. Haluan edistää turvallista ja vihreää lähiympäristöä kaikille helsinkiläisille. Vaihdoin puolueeni Vihreisiin erityisesti ympäristökysymysten vuoksi”, Osman-Sovala sanoo.
Toinen nimetty ehdokas siirtyy Vihreiden ehdokaslistalle puolestaan Kokoomuksen riveistä. Katri Mehtonen on 41-vuotias diplomi-insinööri Punavuoresta. Työkseen Mehtonen toimii Finnish Water Forumin varatoimitusjohtajana. Hän vaihtoi viime hetkellä puolueensa Vihreisiin ennen kaikkea arvosyistä. Mehtonen kokee että Vihreät arvot ja toimintatapa tuntuivat lopulta enemmän omilta.
“Koen, että Vihreissä on uudistusmielisempää, dynaamisempaa ja itsenäisempää ajattelua – siksi koen Vihreät kaiken kaikkiaan enemmän kodikseni. Minua kiinnostaa eniten kestävä kaupunkikehitys, jossa ympäristö ja talous ovat tasapainossa. Resurssitehokkuus, palveluiden digitalisointi sekä tiedon tehokkaampi hyödyntäminen palvelevat kaupunkimme tehokkuutta ja kestävyyttä. Helsingin kehittyminen ja viihtyisyys houkuttelevat tänne vierailijoita, ulkomaisia toimijoita ja työpaikkoja. Ympäristöystävälliset ja viihtyisät kaupungit ovat tulevaisuuden menestyjiä“, Mehtonen kertoo.

Kolmannelle ehdokaspaikalle valittiin oulunkyläläinen Heli Lukkarila. Lukkarila on 50-vuotias varatuomari. Hän lähtee vaaleihin teemoinaan rakentaminen ja kaupunkisuunnittelu, Helsingin luonto sekä lähidemokratia- ja kaupunkilaisten osallistumismahdollisuudet. ”Haluan olla mukana tekemässä yhteisöllistä, ystävällistä ja monimuotoista  Helsinkiä, jossa kaupunkilaiset pääsevät osallistumaan päätöksentekoon ja joka huolehtii ainutlaatuisista viher- ja virkistysalueistaan.”
Ehdokkuutensa ovat julkistaneet myös jääkarusellimiehenäkin tunnettu energia-asiantuntija ja tietokirjailija Janne Käpylehto sekä pitkän linjan kuntapoliitikko Otto Lehtipuu. Lehtipuu on valtuustosalin konkari, sillä hän on toiminut valtuutettuna kolme täyttä kautta, varavaltuutettuna kaksi kautta sekä kaupunginhallituksessa 12 vuotta. Lehtipuu toimi Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 2009-2010.
“Olen innolla tekemässä Vihreistä Helsingin suurinta puoluetta ja Helsingistä Suomen parasta kaupunkia. Pormestarimallin ja uuden johtamisjärjestelmän avulla Helsingistä voidaan tehdä avoimempi ja kaupunkilaisia paremmin osallistava kaupunki”, Lehtipuu kertoo.
Vihreät lähtee kuntavaaleihin täydellä 127 ehdokkaan ehdokaslistalla. Vihreiden tavoitteena on nousta Helsingin suurimmaksi puolueeksi huhtikuun kuntavaaleissa ja saavuttaa Helsingin ensimmäisen pormestarin paikka. Tavoite on realistinen: Ylen Taloustutkimuksella teettämän kannatusmittauksen mukaan Vihreät on pääkaupungin suosituin puolue.
Lisätietoja:
Taina Tyrväinen, Helsingin Vihreiden vaalipäällikkö, puh. 045 125 2541
Maria Halonen, Helsingin Vihreiden puheenjohtaja, puh. 045 346 6050