Monet meistä tietävät miltä tuntuu esimerkiksi hukata puhelin tai kotiavain. Harvempi meistä kuitenkaan tietää miltä tuntuu, kun kotiavainta tai osoitetta ei ole lainkaan. Silti liian monella on tästäkin kokemusta. Myös itselläni.

Suomessa on arviolta 4341 asunnotonta, joista yli puolet on pääkaupunkiseudulla. Tilastojen valossa tilanne on viimeisten vuosikymmenten aikana parantunut merkittävästi. Vielä vuonna 1987 Suomessa oli lähes 20 000 asunnotonta.

Itse olin 13-vuotiaana juuri vuonna 1987 ilman asuntoa. Isäni ja äitipuoleni erosivat riitaisasti ja meidät heitettiin isäni kanssa kadulle. Isäni lähti ulkomaanmatkalle ja jäin Helsinkiin reiluksi viikoksi parhaan ystäväni luokse. Tuona aikana minulla oli käytössäni noin 100 markkaa rahaa ruokaan, mutta ei yhtään vaihtovaatteita. Käydessäni jossain vaiheessa ystäväni isän luona, hän pakotti minut pesemään haisevat sukkani.

Jonkin ajan päästä isäni sai perhehuoneen asunnottomien ja päihdeongelmaisten vieraskodista, Pursimiehenkatu kympistä. Siellä asuimmekin sitten noin puoli vuotta ennen muuttoa kaupungin vuokra-asuntoon Vartioharjuun.

Olen ollut onnekas.

Silloin kun olisin muuten jäänyt tyhjän päälle, on sosiaaliset suhteet tai hyvinvointivaltion turvaverkko pitänyt minusta kiinni. Kaikki eivät ole valitettavasti yhtä onnekkaita.

Tästä syystä olisikin perusteltua säätää oikeus asumiseen subjektiiviseksi oikeudeksi sekä rakentaa lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja ottaa käyttöön perustulo.

Helsinki on asettanut tavoitteekseen poistaa asunnottomuuden. Helsinki ja kaupunginvaltuusto on tuoreessa kaupunkistrategiassa vuosille 2021–2025 linjannut asunnottomuudesta seuraavaa:

“Helsinki on sitoutunut vähentämään asunnottomuutta. Kaupungin tavoitteena on asunnottomuuden poistaminen vuoteen 2025 mennessä. Tehdään tarvittavat panostukset asunnottomuuden torjuntaan, tuetun asumisen ja muiden olemassa olevien palveluiden lisäksi kaupungin omaa vuokra-asuntokantaa hyödyntäen.”

Olen oman asunnottomuuden ohella nähnyt myös miten köyhät isovanhempani ovat majoittaneet asunnottomia, kulkureita ja kerjäläisiä pienessä mökissään sekä tarjonnut itsekin asuntoni ystäville, jotka ovat olleet hetkellisesti asunnottomia. Tänä syksynä keräsin vapaaehtoisena kodittomille nuorille yli 12 500 euroa rahaa Sininauhasäätiön Katu ei ole koti -kampanjassa.

Jokainen meistä voi toimia asunnottomien puolesta, jotta kukaan ei olisi suojaton, huomaamaton eikä toivoton. Jokainen on tärkeä eikä kukaan saa olla unohdettu.

Silti olennaista on, että hyvinvointivaltiomme järjestää jokaiselle osoitteen ja kotiavaimen. Taustasta ja yksittäisten ihmisten vapaaehtoistyöstä tai lahjoituksista riippumatta.

Tarvitsemme Helsinkiin pikaisesti lisää tuettua vuokra-asumista asunnottomille. Toimeentulotuen ja asumistuen perille menon varmistamista sekä siirtymistä perustuloon. Lisäksi tarvitsemme lisää resursseja asumisneuvontaa ja -palveluita tarjoaville julkisille viranomaisille sekä aiheen parissa toimiville järjestöille.

Ulkona alkaa lokakuussa olla jo aika kylmä. Hyvää ja turvallista asunnottomien yötä kaikille!

Leo Stranius
Varavaltuutettu, HSY:n hallituksen jäsen