Helsingin Vihreiden piirihallitus nimesi viimeiset seitsemän kuntavaaliehdokasta kokouksessaan 8.3. Vihreiden täysi 127 ehdokkaan lista kuvastaa monipuolisesti helsinkiläisiä ja Helsinkiä.

Yrittäjä Mikko Leisti on vaikuttanut viime vuosina paljon Helsingin kaupunkikulttuurin kehitykseen. Munkkiniemessä asuvan Leistin kädenjälki näkyy muun muassa Art Goes Kapakka -festivaalissa ja Kuorojen kierroksessa. Kaupunginvaltuustossa Leisti haluaa vaikuttaa siihen, että tulevillakin sukupolvilla on mahdollisuus elää hyvää elämää Helsingissä.

–Helsinki on maailman paras kaupunki. Tulevaisuus on tänään tehtävien päätösten summa.

Yritykset, kaupungit ja yhteisöt kykenevät tekemään nopeastikin hyviä ja pitkäjänteisiä päätöksiä. Haluan olla mukana yrittäjänä, tuottajana, suunnittelijana, vanhempana ja opiskelijana, tekemässä näitä päätöksiä, Leisti sanoo.

Käpyläläinen Gia Forsman-Härkonen on ensimmäistä kertaa ehdolla kuntavaaleissa. Viestintäpäällikkönä työskentelevä Forsman-Härkönen pitää myös vastuullisuus-aiheista podcastia.

–Viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet, ettemme ole huolehtineet lapsistamme ja nuoristamme tarvittavalla tavalla. Emme voi menettää yhtäkään sukupolvea, ja meidän pitää huolehtia heidän hyvinvoinnistaan ensihenkäyksistä aina aikuisuuteen asti, Forsman-Härkönen toteaa.

Lauttasaaressa asuva Verde Ålander puheenjohtaa Helsingin Vihreitä Nuoria ja opiskelee teologiaa Helsingin yliopistossa. Ålander korostaa erityisesti osallisuuden merkitystä päätöksenteossa.

–Kun ajattelen Helsinkiä, ajattelen ihmisiä, keskenään erilaisia, eri tavoin viime vuodesta selvinneitä. Haluan päästä valtuustoon varmistamaan, että me Helsinkinä tarjoamme ihmisille heidän tarvitsemansa avun ja toimivan arjen. Päätöksenteossa pitää entistä vahvemmin osallistaa kaikkia asukkaita, eikä ketään saa jättää kyydistä, Ålander sanoo.

Ehdolle nimettiin 8.3. myös yhteiskuntatieteiden maisteri Riina Bhatia Kannelmäestä, Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Outi Lindqvist Oulunkylästä, terveydenhoitaja Karla Loppi Kalliosta ja Vihreiden nuorten pääsihteeri Bicca Olin Kampista.

Aiemmin Vihreiden kuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä on nimetty myös muun muassa pormestariehdokas Anni Sinnemäki, Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo, Susijengin kapteeni Shawn Huff, yrittäjä Pekka Sauri, taidemaalari Tiitus Petäjäniemi, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto, ilmastoasiantuntija Niklas Kaskeala, kirjailija Minna Lindgren, akatemiatutkija Oula Silvennoinen, toimitusjohtaja Tino Singh ja muusikko Adikia eli Kirsikka Ruohonen.

–Tällä monipuolisella ja hienolla ehdokasjoukolla on upeaa jatkaa työtä entistäkin vihreämmän Helsingin eteen. Olimme Helsingin suurin puolue jo eduskuntavaaleissa, nyt aiomme lunastaa tämän paikan ja samalla vihreän pormestarin tehtävän myös kuntavaaleissa, kampanjapäällikkö Emma Mikkilä sanoo.

Kaikki 127 vihreää kuntavaaliehdokasta löytyvät ehdokasgalleriasta: https://www.helsinginvihreat.fi/vaalit/ehdokkaat/

Lisätietoja:
Kampanjapäällikkö ja toiminnanjohtaja Emma Mikkilä, puh. 045 125 2541
Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Outi Lindqvist, puh. 040 544 6652

Taulukossa kaikki 8.3. nimetyt ehdokkaat iät vaalipäivän ikiä.

RiinaBhatia28KannelmäkiMaster of Science, yhteiskuntatieteiden maisteri
GiaForsman-Härkönen41Käpyläviestintäpäällikkö, vastuullisuusvaikuttaja
MikkoLeisti54Munkkiniemiyrittäjä, toimitusjohtaja (sit.)
OutiLindqvist46Oulunkyläsuunnittelija
KarlaLoppi54Kallioterveydenhoitaja, teatteritaiteen maisteri
BiccaOlin22Kamppipääsihteeri, ekonomistuderande
VerdeÅlander21Lauttasaariteologian ylioppilas, barista