Haastattelu on ilmestynyt alunperin Vihreä Helsinki 2/2020 -numerossa.

Vastikään lapsuutensa kotikulmille Töölöön muuttanut Jussi Chydenius on toiminut kolmekymmentä vuotta keikkailevana muusikkona Don Huonot – ja Rajaton –yhtyeissä. Jussi on myös kokenut kaupunkipoliitikko ja toiminut valtuustossa vuodesta 2001 alkaen, kolme kautta varsinaisena valtuutettuna ja kaksi kautta varavaltuutettuna. 

Olet varsin kokenut kaupunkipoliitikko. Miten tulit lähteneeksi mukaan politiikkaan?

Olen syntyperäinen helsinkiläinen ja rakastan kotikaupunkiani. Minulla ei ollut taustaa puolueessa tai vihreässä liikkeessä, mutta olin aina äänestänyt vihreitä. Kun tajusin, että juuri kaupunginvaltuustossa tehdään Helsinkiä koskevia päätökset, halusin olla siinä mukana.

Mitkä ovat asioita, joista olet eniten puhunut, jotka ovat sinulle läheisimmät? Missä koet onnistuneesi?

Luottamustehtäväni ovat melkein kaikki olleet kulttuuripuolen luottamustehtäviä. Niissä olen yrittänyt pitää aina kulttuurin puolta. Tietysti kolmen lapsen isänä lapset ja nuoret ovat olleet myös lähellä sydäntäni. Viimeiset kymmenen vuotta olen ollut Vuosaaren Urheilutalon hallituksen puheenjohtajana ja sitä kautta myös liikuntapuolen asiat ovat tulleet enemmän tutuiksi.

Juuri eri lautakunnissa ja johtokunnissa on tullut vastaan mielenkiintoisimmat asiat ja niissä on tuntunut, että pystyy saamaan eniten aikaan, kun on yksi kymmenestä tai viidestätoista. Olen päässyt vaikuttamaan paremman Helsingin puolesta. Ryhmänä me vihreät olemme saaneet tosi paljon aikaan.

Minkälaisena haasteena näet koronan kulttuurille ja tapahtuma-alalle ja miten tästä selvitään?

Tapahtuma-ala työllistää kymmeniä tuhansia ihmisiä. Monet ovat neuvottomia. Jos tilanne jatkuu pitkään ja nykytilasta rajoituksineen tulee vallitseva, monet toimijat joutuvat lopettamaan, eivätkä kaikki välttämättä palaa alalle, kun tilanne normalisoituu.

Esiintyvät taiteilijat ovat ottaneet rajoitukset vakavasti ja tapahtumia halutaan järjestää vastuullisesti. Yksi juttu on kuitenkin, uskalletaanko tilaisuuksia järjestää ja toinen juttu on uskaltavatko ihmiset tulla niihin. Tilanne on aika absurdi ja kukapa olisi uskonut, että näin voisi käydä.

Mitä Helsinki voi tässä tilanteessa tehdä?

Hakuun on juuri tullut 3 miljoonan euron erityistuki taide- ja kulttuurialan yhteisöille ja se varmasti auttaa. Koska alan toimijoita on kuitenkin paljon, ei sillä pitemmän päälle toimintaa rahoiteta. Se on kuitenkin merkittävä kädenojennus, kuten myös kevään pika-avustukset olivat. Tärkeää on, että toimijat, jotka ovat subventoituja, kuten kaupungin alueelliset kulttuurikeskukset, järjestävät tilaisuuksia, vaikka sitten pienemmälle yleisömäärälle. Toivon, että valtio pystyy myös osaltaan auttamaan tapahtuma-alaa.

Teksti: Dolf Assmann