Helsingin Vihreät nimesi 13 uutta kuntavaaliehdokasta yleiskokouksessaan 28.9.2020. Nyt nimettyjen ehdokkaiden joukossa ovat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otso Kivekäs ja kaupunginhallituksen jäsen Ozan Yanar sekä uusina vihreinä kasvoina taidemaalari Tiitus Petäjäniemi ja hallintovastaava Milja Suihko. Yhteensä kevään 2021 kuntavaaleihin on nyt nimetty 70 ehdokasta. 

Ehdokkaaksi nimetty ja vastikään Kumpulaan muuttanut Otso Kivekäs on toiminut kaupunginvaltuuston puheenjohtajana kaksi vuotta ja kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2013.

“Helsinki on tänään paljon vihreämpi, viihtyisämpi ja elävämpi kaupunki kuin aloittaessani valtuustossa vuonna 2012. Olemme Vihreissä saaneet aikaan paljon: hiilivoimaloiden sulkemisen, kaupunkipyörät, uusia hyviä kaupunginosia, ratikkalinjoja ja luonnonsuojelualueita. Haluan jatkaa tätä työtä ja olla mukana tekemässä Helsingistä yhä parempaa kaupunkia meille helsinkiläisille. Kaupunkia, jossa on onnellisia asukkaita, elinvoimaisia yrityksiä ja tilaa myös luonnolle”, Kivekäs sanoo.

Nimettyjen ehdokkaiden joukossa on myös Toukolassa asuva taidemaalari Tiitus Petäjäniemi.

“Lähdin ehdolle, koska vihreä politiikka on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Ilmastonmuutoksen torjuntaan vaikuttavat jokaisen pienetkin teot, ja kaupunkien ilmastopolitiikalla on suuri vaikutus myös Suomen ilmastopolitiikan suuntaan. Kulttuuri on sekä minulle että Helsingille tärkeä toimiala. Haluan kaupunkiin lisää mahdollisuuksia omaehtoiselle tekemiselle: Marian sairaala-alueen startup-keskittymän kaltaista toimintaa tarvitaan myös kulttuurialalle. Lisäksi haluaisin löytää ratkaisun huutavaan pulaan taiteilijoiden työhuoneista ja bändien treenikämpistä”, sanoo Petäjäniemi.

Uusi kasvo vihreällä ehdokaslistalla on myös ulkoministeriössä hallintovastaavana työskentelevä Milja Suihko. Suihko on aiemmin toiminut mm. Allianssin nuorten ilmastodelegaattina 2018–2019 sekä vetänyt Asepalvelus 2020 -kampanjaa.

“Haluan vauhdittaa muutosta kohti kestävämpää kaupunkirakentamista sekä lisätä yhteisöllisiä ja edullisia asumismuotoja. Lisäksi on tärkeää, että tarkastelemme kielipolitiikkaamme. Kansainvälisestä taustasta tulevien ihmisten on pystyttävä osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan ilman, että Suomi sujuu täydellisesti”, Etu-Töölössä asuva Suihko kertoo.

“Entistä vihreämmässä Helsingissä yhä useammalla on katto päänsä päällä, asumisen hinta pysyy kohtuullisena ja lähiluontoa arvostetaan. Helsingillä on potentiaalia kestävän kaupunkipolitiikan veturiksi Euroopassa, jonka kiertotalousratkaisuista muut kaupungit voivat inspiroitua”, Suihko jatkaa.

Nykyisen vihreän valtuustoryhmän jäsenistä ehdolle nimettiin myös kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Ozan Yanar.

Yhteensä vihreitä ehdokkaita on Helsingissä nimetty 70.

“On hienoa huomata, että eri taustaiset ihmiset opiskelijoista eläkeläisiin ovat kiinnostuneita lähtemään vaikuttamaan Helsingin asioihin vihreiden riveissä. Tavoitteenamme onkin kerätä ehdokkaaksi monipuolinen joukko, joka edustaa hyvin helsinkiläisiä. Olemme valinneet nyt jo yli puolet ehdokkaista, mutta ehdokkuudesta kiinnostuneita on edelleen ilahduttavan runsaasti”, toteaa Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Hanna Hannus.

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja ja kampanjapäällikkö Emma Mikkilä, puh. 045 125 2541
Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Hanna Hannus, puh. 050 307 2127

 

Kaikki 28.9. nimetyt ehdokkaat, iät vaalipäivän ikiä (boldatut nimet ovat nykyisen valtuustoryhmän jäseniä). Kaksi ehdokasta julkistetaan myöhemmin.

Iris Flinkkilä 28 Kallio graafikko, media- ja viestintäalan yrittäjä
Otso Kivekäs 41 Kumpula Chief digital officer, kaupunginvaltuuston pj
Heidi Kock 55 Laajasalo KTM, ammatillinen opettaja
Oona Käyhkö 23 Merihaka Ympäristötieteiden opiskelija
Touko Niinimäki 30 Etelä-Haaga Sosionomi (YAMK), sosiaalipolitiikan asiantuntija
Tiitus Petäjäniemi 37 Toukola Kuvataiteen maisteri, taidemaalari
Milja Suihko 27 Etu-Töölö YTM, Hallintovastaava
Pirkko Telaranta 75 Länsi-Herttoniemi Sairaanhoitaja, tietokirjailija
Milo Toivonen 33 Itäkeskus Peligraafikko, köyhyysasiantuntija
Kirsi Vuorinen 40 Hakuninmaa Diplomi-insinööri, muutosvalmentaja
Ozan Yanar 33 Talouspoliittinen asiantuntija, kaupunginvaltuutettu