Tuuli Kousa Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi

kousa_tuuli_rintakuva_webHelsingin Vihreiden valtuustoryhmä esittää Tuuli Kousaa kaupunginvaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi. Valtuusto tekee lopullisen päätöksen puheenjohtajistosta vuoden ensimmäisessä kokouksessaan 18.1. Valtuuston nykyinen puheenjohtaja Mari Puoskari luopuu tehtävästä aloittaessaan konsulttiyhtiö Pöyryn johtotehtävissä.

Kousa on toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen konsernijaoston puheenjohtaja. Aiemmin hän on toiminut mm. kaupunginhallituksen jäsenenä, Vihreiden kaupunginhallitusryhmän puheenjohtajana ja ministerin erityisavustajana.

Olen toiminut valtuutettuna kahdeksan vuotta. Sinä aikana on saatu läpi suuria uudistuksia, jotka tekevät Helsingistä aiempaa toimivamman ja paremman paikan asua ja elää. Valtuuston puheenjohtajan tehtävä on ehdottomasti sellainen mahdollisuus, johon haluan tarttua, ja olen kiitollinen valtuustoryhmän osoittamasta luottamuksesta”, Kousa kertoo.

Kousa aikoo asettua ehdolle myös kevään kuntavaaleissa.

Isot edistysaskeleet ovat tehneet valtuustotyöstä motivoivaa. Talouden suhdanteista huolimatta Helsingissä moni asia on nyt paremmin kuin viime kuntavaalien aikaan. Mutta edelleen on tehtävä työtä elinvoimaisen kaupunkirakenteen, kestävän talouden ja toimivan arjen eteen. Haluan että helsinkiläiset koulut ovat jatkossakin maailman huipputasoa kaupunginosasta riippumatta ja että tekeminen ja yrittäminen kannattaa aina”, Kousa linjaa.

Vihreiden tavoitteena on nousta kaupungin suurimmaksi puolueeksi. Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on 9.4.2017.

Lisätietoja:
Tuuli Kousa, puh. 050 543 7374
Otso Kivekäs, puh. 044 333 6338