Vihreä pormestari Helsinkiin

Ylen tuoreen kuntavaalien kannatusta mittaavan gallupin mukaan Vihreät on vahvoilla Helsingin suurimmaksi puolueeksi. Olemme tällä kaudella saaneet aikaan isoja poliittisia päätöksiä ja kuntalaisten luottamus tuntuu arvokkaalta.

Vihreiden johdolla on torjuttu hallituksen eriarvoisuutta lisäävät esitykset päivähoidon heikennyksistä, kehitetty joukkoliikennettä ja pyöräilyä kaupungissa sekä hyväksytty Helsingille kunnianhimoinen ilmastostrategia. Olemme kauden aikana päättäneet hävittää hiilikasat, rakentaa Hämeentielle pyörätien ja kaikkialle kaupunkiin ihmisille uusia koteja.

Yksi tämän kauden suurista poliittisista tavoitteistamme toteutuu, kun Helsinki siirtyy kuntavaalien myötä virassa toimivista kaupunginjohtajista vaaleilla valittavaan pormestariin ja apulaispormestareihin. Vihreät on ajaneet demokratiaa ja avoimuutta lisäävää uudistusta jo pitkään.

Vihreät tulee asettamaan oman ehdokkaansa pormestariksi hyvissä ajoin ennen vaaleja. Pidämme tärkeänä, että äänestäjät tietävät jo äänestyspäätöstä tehdessään, kenestä tulee Helsingin pormestari, mikäli Vihreät on vaalien jälkeen Helsingin suurin puolue.

Haku Vihreiden pormestariehdokkaaksi on käynnissä parhaillaan. Hakuaika päättyy loppiaisviikonlopun jälkeen. Helsingin Vihreiden yleiskokous kokoontuu helmikuun alussa päättämään yhteisestä ehdokkaastamme.

Lisätietoja
Maria Halonen
Helsingin Vihreiden puheenjohtaja
045 346 6050

 

Close Comments