Terveyserot ja kuinka niitä kavennetaan -tilaisuus 22.11.2010

Helsingin Vihreiden sosiaali- ja terveyspoliittinen työryhmä sekä vihreä eduskuntaryhmä järjestivät marraskuussa 2010 keskustelutilaisuuden terveyserojen kaventamisesta eduskunnan Kansalaisinfossa. Tialisuuden juonsi kaupunginvaltuutettu Sanna Vesikansa.

Outi Alanko-Kahiluodon avauspuhe:

Hyvät kuulijat,

Vihreän eduskuntaryhmän puolesta minulla on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi tähän Vihreän eduskuntaryhmän ja Helsingin Vihreiden yhteiseen tilaisuuteen. Olen Outi Alanko-Kahiluoto, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja.

Terveyserot ja niiden kaventaminen on tärkeä ja ajankohtainen keskustelun aihe.

Suomessa on moniin Euroopan maihin verrattuna poikkeuksellisen suuria terveyseroja eri sosioekonomisten ryhmien välillä. Matalammin koulutetut ja pienituloiset sairastavat enemmän kuin korkeasti koulutetut ja hyvätuloiset. Työttömät voivat huonommin kuin työssä käyvät.

Ihmisten hyvinvoinnin pitää olla lähtökohtana kaikilla politiikan alueilla. Jotta voidaan kaventaa terveyseroja, on kavennettava tuloeroja. Mitä suuremmat tuloerot, sitä suuremmat ovat kansalaisten hyvinvointi- ja terveyserot. Heikompiosainen suomalainen sairastaa enemmän kuin hyvin koulutettu ja hyvätuloinen. Helsingissä miesten eliniän odote on alemman tulotason asuinalueilla jopa kymmenen vuotta lyhyempi kuin varakkaimmilla alueilla.

Eri väestöryhmien sekä alueellisten terveyserojen kaventaminen edellyttää julkisten terveyspalveluiden kunnollista resursointia. Valtion tehtävänä on huolehtia, että jokaisella kansalaisella on edellytykset ja voimavarat huolehtia omasta jaksamisestaan ja terveydestään. Painopisteen siirtäminen korjaamisesta ongelmien ennalta ehkäisyyn tarkoittaa, että ihmisistä huolehditaan ajoissa. Lapsiperheiden on saatava apua jaksamiseensa.

Eriarvoisuuden poistaminen edellyttää, että heikompiosaisista huolehditaan; esimerkiksi työttömien ja pätkätyöntekijöiden terveyspalvelut on saatettava työssäkäyvien palveluiden tasalle. Ammattikorkeakoulujen opiskelijoille on taattava samat terveyspalvelut kuin yliopistojen opiskelijoilla.

Tulevien vuosien vaikein haasteemme on tämä: joka päivä jää enemmän ihmisiä eläkkeelle kuin tulee työelämään. Voidaksemme rahoittaa vähintään nykyisen kaltaiset hyvinvointipalvelut entistä pienemmällä työssäkäyvien joukolla on meidän kerättävä maksukykyisiltä lisää veroja. Niiden avulla huolehditaan myös heikoimmista.

Myös järjestelmän byrokraattisuutta on purettava – sieltä sitä säästövaraa löytyy. Painopisteen siirtäminen kallista erikoissairaanhoidosta perusterveydenhoitoon tuo takuuvarmasti säästöjä, mutta se onnistuu vain, jos rahoitusjärjestelmän monimutkaisuudesta päästään eroon.

Tällä hetkellä terveyspalveluiden rahoituksesta vastaavat muun muassa yli kolmesataa kuntaa, Kela ja valtio. Tuloksena on byrokraattinen sekamelska, jossa kukaan ei kanna riittävää vastuuta siitä, että kansalainen saa tarvitsemaansa hoitoa ajoissa. Kunta tai sairaanhoitopiirit voivat säästää lykkäämällä leikkausta ja siirtämällä kuluja Kelalle, koska Kela maksaa sairaspäivärahat jonotusajalta. Samalla kokonaiskulut kasvavat ja ongelmat monimutkaistuvat.

Byrokratian viidakossa pärjää, jos osaa vaatia oikeuksiaan, mutta kuinka käy heikomman?

Ainoastaan karsimalla turhaa byrokratiaa saadaan ihmisten tarpeet etusijalle. Sosiaali- ja terveyspalveluissa vastuu hoidon järjestämisestä ja rahoittamisesta on saatava selkeämmin yhdelle taholle. Jos järjestelmää saadaan riittävästi selkiytettyä, ei hoitoon pääsy ole enää onnesta tai kunnan taloustilanteesta kiinni, vaan kaikilla kansalaisilla on asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta oikeus niihin palveluihin, joita he tarvitsevat. Ihmisten tarpeisiin vastaamisen tulee olla kaiken politiikan lähtökohta.

Hyvätuloisilla on varaa panostaa terveellisiin harrastuksiin ja ostaa kalliimpaa terveellistä ruokaa. Hyvätuloiset ovat yleensä työssä käyviä, jolloin heillä on mahdollisuus käyttää hyvin toimivia työterveyshuollon palveluita.

Työvoiman ulkopuolella olevat sen sijaan joutuvat ovat julkiseen terveydenhuollon piirissä, ja julkinen terveyshuolto taas – surullista kyllä – toimii vaihtelevasti. Yhä useammin kuulee, että aikaa lähiterveysasemalle ei tahdo saada. Kuitenkin juuri työvoiman ulkopuolella olevat, kuten työttömät ja vanhukset tarvitsisivat terveyspalveluita eniten.

Terveyseroja tuottaa myös nykyinen terveydenhuollon rakenne ja rahoitusmalli. Tästä on viime aikoina puhuttu paljon. Yksityisten terveyspalveluiden ja työterveyspalvelujen osuus lääkäripalveluista on suuri, mikä tarkoittaa, että hyväosaisilla on käytössään paremmat lääkäripalvelut kuin muilla ja he myös käyttävät niitä enemmän kuin muut.

Myös työterveyshuollon sisällä on eriarvoisuutta. Arviolta 220 000 – 300 000 työntekijää, siis työssäkäyvää, ei saa työterveyspalveluita. Erityisesti työterveyshuollon ulkopuolelle jäävät erilaisia epätyypillisiä töitä tekevät, kuten pätkätyöläiset, itsensä työllistävät, yrittäjät ja apurahansaajat.

Terveyspalvelut jakautuvat epätasaisesti myös alueittain. Kaskukeskuksissa terveyspalveluja on paremmin saatavilla kuin harvaan asutulla seudulla. Erityisesti alueellista eriarvoisuutta vallitsee mielenterveyspalvelujen kohdalla.  Esimerkiksi mielenterveysalan asiantuntijat sijoittuvat maantieteellisesti pääasiassa yliopistollisten keskussairaaloiden läheisyyteen.

Lääkäripulasta on puhuttu pitkään, samoin hoitajavajeesta. Väitän kuitenkin, että suomalaisten merkittävät terveyserot ovat vasta tulossa päättäjien ja virkamiesten tietoisuuteen. Ainakaan niistä edelleenkään ei puhuta riittävästi, eivätkä ne ohjaa päätöksentekoa.

Mitä tällä hallituskaudella on tehty terveyserojen kaventamiseksi?

Kouluterveydenhuoltoasetus tuli voimaan viime vuonna 1.7. Siinä nostettiin asetukseen ohjeistuksessa olleita asioita mm. määräaikaistarkastuksista. Ns. laajojen määräaikaistarkastusten osalta oli siirtymäaika eli ne alkavat ensi vuoden alusta (eli tarkastukset, joissa lääkäri mukana 1., 5. ja 8. luokalla). Myös seuranta ja valvonta kiristyivät asetuksessa.

Muutoin terveyserojen kannalta tietysti merkittävintä ovat olleet tupakka- ja alkoholipolitiikassa tehdyt tiukennukset ja verojen korotukset. Terveyserothan syntyvät varhain ja tupakointi on yksi eniten terveyseroja synnyttävä tekijä.

Uusi terveydenhuoltolaki on paraikaa eduskunnan käsittelyssä. Sen tavoitteena on nimenomaan terveyserojen kaventaminen. Siinä merkityksellisiä ovat terveystarkastusten sekä neuvonnan järjestäminen, samoin kuin painopisteen siirtäminen erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL ehdottaa viime viikolla julkaistussa raportissaan terveydenhuollon rahoituksen keskittämistä yhdelle alueelliselle toimijalle. Malli on lähellä Vihreiden esittämää mallia. Yksikanavainen rahoitus toisi sosiaali- ja terveydenhuoltoon ohjattavuutta sekä vastuuta terveyshyödyn tuottamisesta asiakkaalle. Monen rahoittajan mallin ongelma on siinä, ettei kokonaisuuden tehokkuudesta ei vastaa kukaan. Asiakkaat eivät ole keskenään tasa-arvoisia eivätkä aina saa tarvitsemaansa palvelua.

Samaisessa raportissaan THL tekee ehdotuksia työterveyshuollon kehittämisestä. THL vahvistaisi työnantajan lakisääteisesti järjestämiä ennaltaehkäiseviä ja terveyttä edistäviä työterveyspalveluja mutta poistaisi Kela-korvauksen työnantajan vapaaehtoisesti järjestämistä työterveyspalveluista. Jälkimmäisellä tarkoitetaan lähinnä sairaanhoitoa. Työnantajien pitäisi siis joko maksaa kokonaan palveluista tai työntekijöiden pitäisi siirtyä julkisen terveydenhuollon piiriin.

Taustalla lienee ajatus, että julkisia varoja tulisi käyttää ensisijaisesti kaikille suunnatun julkisen terveydenhuollon rahoittamiseen eikä työssäkäyville suunnattuun työterveyshuoltoon.

Ehdotus on saanut ankaraa kritiikkiä Työterveyslaitokselta, jonka mukaan se heikentäisi ratkaisevasti työterveyshuollon mahdollisuuksia tukea suomalaisten työkykyä. Ehdotuksen on katsottu olevan ristiriidassa sen kanssa, että samaan aikaan suomalaisten työuria halutaan pidentää.

Tätä kysymystä voi lähestyä monelta kantilta: kumpi on tärkeämpää, työurien pidentäminen vai terveyserojen purkaminen ja julkisen terveydenhuollon vahvistaminen?

Mitä muuta terveydenhuollon laadun parantaminen edellyttää kuin monikanavaisuuden purkamista? Miten eri väestöryhmien sekä alueellisia terveyseroja kavennetaan?

Näistä teemoista keskustellaan tänään. Vielä kerran: tervetuloa.

Terveyserot Suomessa

Eila Linnanmäki, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Eila Linnanmäki esitti diagrammein, miten terveyserot ovat kasvaneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Erot olivat suuria jo 1980-luvulla, mutta ovat kasvaneet edelleen.

Alimmassa tuloluokassa olevien miesten elinajanodote ei ole muuttunut 80-luvulta tähän päivään, vaikka muiden tuloluokkien odote on kasvanut.

Linnanmäki muistutti, että erot on saatu aikaan ihmisten toiminnalla ja päätöksillä, joten asiaan voi myös vaikuttaa samalla lailla. Kaikkien yhteiskunnan sektoreiden tulisi olla mukana terveyserojen kaventamisessa.

Lisää tietoa:  http://www.teroka.fi/

Terveyserot Helsingissä – ja miten niitä yritetään kaventaa.

Riitta Simoila, kehittämisjohtaja. Helsingin terveyskeskus

Riitta Simoila esitteli Helsingin kaupungin käynnissä olevia hankkeita terveyserojen vähentämiseksi ja toivoi enemmän intensiivipalveluja muun muassa vaille opiskelu- ja työpaikkaa jääneille nuorille.

Riitta Simoilan esitys on ladattavissa tästä linkistä (pdf):
TerveyserotHelsingissäRS221110

Terveyshyötymalli ja muut uudet näkökulmat perusterveydenhuoltoon

Taina Mäntyranta, neuvotteleva virkamies, sosiaali- ja terveysministeriö

Taina Mäntyranta muistutti, että tupakka, viina ja väkivalta ovat suomalaisten miesten ongelmia. Nuorten kohdalla tulee muistaa, että lukiolaiset voivat jo nyt hyvin, mutta kymppiluokkalaisiin ja ammattikoululaisiin pitää panostaa enemmän.

Suomeen tarvitaan ”yhden luukun periaatteella” toimivia matalan kynnyksen paikkoja, joissa on sekä terveydenhuoltopalveluja että sosiaalipäivystys. Hyviä malleja tästä kartoitetaan parhaillaan. Työttömiä pitäisi saada terveystarkastuksiin.

Mäntyranta esitteli lopuksi terveyshyötymallin, jolla pyritään vahvistamaan pitkäaikaissairaiden potilaiden tietoa omasta terveydentilstaan sekä varmistamaan kokonaisvaltainen hoito.

Asunnottomien omalääkäri -työ Helsingissä. Täsmätyötä niille joita terveyskeskus ei tavoita

Simo Granat, lääkäri, Hietaniemenkadun palvelukeskus

Simo Granat kertoi Hietaniemenkadun palvelukeskuksen toimintaperiaatteista ja terveyspalveluista. Asunnottomat pääsevät hoitajan ja lääkärin vastaanotolle ilman ajanvarausta, ja tiedonkulku sosiaalityöntekijöiden kanssa on joustavaa. Suurin osa palvelukeskuksen asiakkaista on yli 40-vuotiaita miehiä. Resurssien niukkuus näkyy sairaaloista poiskirjattujen asunnottomien potilaissa, joiden hoitoa tulisi jatkaa kotona.

Useiden asunnottomien suhteen käy niin, että terveysongelmia ryhdytään hoitamaan vasta, kun tilanne on jo paha. Palvelukeskusprojektilla on kuitenkin pystytty puuttumaan ongelmiin jo aiemmassa vaiheessa.