Ryhmäpuhe vuoden 2014 talousarvioehdotuksen valmistelusta

Emma Kari, vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja

Arvoisa puheenjohtaja,

Vihreät haluaa alkavalla valtuustokaudella tehdä talouspolitiikkaa, jolla emme jätä velkoja lastemme maksettavaksi.

Ensinnäkin: emme halua olla tekemässä helsinkiläisten palveluita huonontavia leikkauksia. Meillä ei ole mitään syytä toistaa niitä virheitä, joita aikaisemmin on tehty. Huono säästäminen tulee kalliiksi.

Toiseksi: haluamme investoida ympäristön ja ihmisten kannalta kestävämmän Helsingin rakentamiseen. Emme halua jättää päästöjä, homehtuvia rakennuksia tai huonoa kaupunkirakennetta tulevien helsinkiläisten taakaksi.

Kolmanneksi: haluamme kantaa vastuuta jokaisesta veroeurosta. Helsinki tuhlaa tällä hetkellä rahojaan raskaisiin rakenteisiin ja kankeisiin käytäntöihin. Tänään otettu laina on maksettava takaisin. Jatkuvan, liian kovan menokasvun sijaan voimme tehdä asioita paremmin.

Arvoisa puheenjohtaja,

Läpi viime valtuustokauden vihreä valtuustoryhmä keskittyi aiempien, huonojen leikkausten purkamiseen. Niitä tehtiin 2000-luvun alussa helsinkiläisiin kouluihin. Luokkakokomme olivat paisuneet liian suuriksi. Viime kaudella saimme luokkakoot pienentymään ja tästä meidän on syytä olla ylpeitä.

Toinen asia, johon päätimme käyttää lisää rahaa, oli joukkoliikenteen parantaminen ja lippujen hintojen pitämiseen edullisina. Helsingin julkinen liikenne on koko maan edullisinta ja kaupunkilaiset ovat siihen tyytyväisiä. HSL:n perustaminen on myös esimerkki hyvästä rakenteellisesta uudistuksesta.

Vihreä ryhmä haluaa keskittyä siihen, että myös tällä kaudella pidetään huolta pienimmistä ja rakennetaan kestävää kaupunkia. Me emme halua, että helsinkiläiset lapset kasvavat luokkayhteiskunnassa. Vahvistamalla perhetyötä neuvoloissa voimme tukea perheitä ja ehkäistä mahdollisia ongelmia. Paras tapa arvioida budjettimme onnistumista on katsoa, miten hyvin onnistumme torjumaan eriarvoistumista Helsingissä.

Pyörätieinvestointeja kannattavampia investointeja saa hakea. Kaupunki on itse todennut pyöräilyinvestointien hyöty-kustannussuhteen olevan huikea. 20 miljoonan euron investoinnilla pyöräilyyn saadaan yli 150 miljoonan hyöty. Vaikuttavuus on moninkertainen esimerkiksi tavanomaisiin liikennehankkeisiin verrattuna.

Joukkoliikenteen käyttöä lisäävät raidehankkeet on saatava käyntiin nopeasti. Hyvä tapa lisätä joukkoliikenteen matkustajamääriä on parantaa poikittaisliikennettä. Ei ole mitään kunnon syytä sille, miksi Raide-Jokerin Helsingin osuuden rakentamista ei voisi aloittaa jo ensi vuonna.

Arvoisa puheenjohtaja,

Helsinki ei ole syöksykierteessä, jonka takia nyt olisi paniikkiratkaisujen aika. Hyvää kaupunkia ei rakenneta jättämällä homeiset koulut korjaamatta tai tekemällä uusista asuinalueista huonoja.

Vihreät ovat olleet aikaisemminkin valmiita tarkastelemaan investointisuunnitelmia kriittisesti. Tähän olemme valmiita myös nyt.

Meistä ei ole järkevää rakentaa helikopterikenttää Hernesaareen yritystueksi kahdelle yritykselle, varsinkin kun samalla hinnalla saataisiin Helsinkiin kaikkia kaupunkilaisia palveleva Keskustakirjasto. Yhtä viisaalta kuulostaa Hakaniemen torin repiminen auki kaupungin rahoilla parkkihallihankkeella, jonka yksityiset toimijat olivat jo todenneet huonoksi investoinniksi. Toivomme, että myös salin oikealla laidalla ollaan valmiita tunnustamaan tosiasiat ja luopumaan taloudellisesti järjettömistä investoinneista.

Samalla me toivomme, että myös salin vasemmalla laidalla otetaan todesta se, etteivät menot voi loputtomasti kasvaa nopeammin kuin tulot. Me emme halua jättää velkaamme lastemme maksettavaksi. Vaikka uudistaminen on vaikeaa, meidän on pystyttävä katsomaan entistä tarkemmin, että käytämme kaupunkilaisten verorahoja parhaalla mahdollisella tavalla. Tällä kaudella meidän on oltava valmiita entistä tarkempaan taloudenpitoon. Ikääntyvän ja kasvavan kaupungin täytyy tälläkin kaudella palkata lisää työntekijöitä, mutta menojen kasvu ei voi jatkua yhtä nopeana kuin aikaisemmin.

Taloustilanteen korjaaminen vaatii ennen kaikkea rakenteellisia uudistuksia. Satunnaisten leikkausten sijaan käsien siirtäminen hallinnosta palveluihin on nyt tarpeen.

Olemme kyllästyneitä kuulemaan ehdotuksia siitä, että taloustilanteen takia leikkipuistotädeistä voidaan luopua tai kaduilla tehtävä lähisosiaalityö voidaan lakkauttaa, kun meille ei samalla kyetä tuottamaan mitään todellisia ehdotuksia hallinnon tehostamisesta.

Arvoisa puheenjohtaja,

Pienet ja keskisuuret yritykset ovat luoneet valtaosan Helsingin työpaikoista viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tuoreen yritysbarometrin mukaan nämä yritykset suhtautuvat talouden kehitykseen aikaisempaa positiivisemmin. Juuri pk-yritysten toimintamahdollisuuksien parantaminen on järkevää työllisyys- ja elinkeinopolitiikkaa.

Ollakseen kiinnostava ja hauska, kaupungin on hieman rentouduttava. Myös hallinnossa on osattava ottaa uudet ideat vastaan. Meillä ei ole varaa lannistaa yrittäjiä turhalla byrokratialla ja ikuisuuksiin venyvillä lupaprosesseilla. Kahvivaunut, pienet putiikit ja katutapahtumat tekevät kaupungistamme elävän. Ne tekevät Helsingistä kaupungin, johon halutaan investoida matkustaa ja muuttaa asumaan.

Close Comments