Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Otso Kivekäs vaatii, että kaupunki ottaa käyttöön kaikki keinot katutöiden nopeuttamiseksi.
“Mechelininkadun vuosien työmaa osoittaa, että katutöiden nopeuttamista ei ole mietitty tarpeeksi. Seuraaviin remontteihin ryhdyttäessä on asukkaille ja erityisesti joukkoliikenteelle aiheutuvan haitan vähentämisen oltava tärkein kehityskohde,” Kivekäs sanoo.
Erityisesti Kivekäs vaatii, että Sörnäisten Kurvin työmaata nopeutetaan. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan ratikkaliikenne Kurvissa katkaistaisiin 10 kuukaudeksi. Ilman palvelua jäisi Kalliossa, Vallilassa ja Hermannissa kahdeksan ratikkapysäkkiä, joilta tehdään yhteensä 30 000 matkaa päivässä.
Kivekkään mukaan keinoja nopeuttaa työmaita tunnetaan. Hän nostaa esiin erityisesti nopeuden painottamisen kilpailutuskriteereissä ja tietomallipohjaisen rakentamisen.
“Jos kilpailutuksessa saa lisäpisteitä nopeudesta, niin urakoijat kyllä etsivät siihen keinot. Voittanut tarjous saattaa olla vähän kalliimpi, mutta kaupunkilaisille koituva haitta on merkittävästi pienempi,” Kivekäs kuvaa.
Hän myös kehottaa välttämään kaupungin oman rakennuspalvelun käyttöä: “Valitettavasti Stara ei tällä hetkellä kykene sellaiseen ketteryyteen, jota isojen urakoiden nopeuttamiseen tarvitaan.”
Kivekäs ehdottaa Kurvin työmaan otamista kokeilukohteeksi, jossa nopeuttamiselle annetaan ertyistä painoa.
Lisätietoja:

Otso Kivekäs
044-3336338
otso.kivekas@vihreat.fi
Kivekkään esitys laajemmin: http://otsokivekas.fi/2018/09/katutyomaita-taytyy-nopeuttaa/