
Helsingin kaupunginvaltuusto päätti monen tunnin keskustelun ja äänestyksen jälkeen tarjota kouluissa kasvisruokaa yhtenä päivänä viikossa. Päätös on hieno muutos kohti ilmastoystävällisempää ja monipuolisempaa ruokaa. Yksi kasvisruokapäivä ei vielä maailmaa paranna, mutta on askel oikeaan suuntaan.
Päätös ei suinkaan ollut useimmille ryhmille yksinkertainen. Vihreät olivat ainut ryhmä, joka yksimielisesti kannatti esitystä ja rkp ainoa yksimielinen vastustaja. Jälleen kerran tuli todettua sekin, että näissä ”omantunnon kysymyksissä” Vihreä ryhmä usein päätyy yhteen mielipiteeseen ilman ryhmäkuria.
Vastustajien perusteluista olisi voinut luulla, että ehdotuksena on, että jätetään kouluruoka kokonaan tarjoamatta yhtenä päivänä viikossa ja sen tilalla pidetään aatteellinen luento. Kasvisruoka aiheuttaa syömishäiriöitä, eikä ainakaan tarjoa riittävästi energiaa kasvavalle koululaisille. Kasvisruoka tekee kouluruokailusta ideologisen tilaisuuden ja tuhoaa ruokailuhetken hengähdystauon. Tuskin missään muussa asiassa kukaan esittäisi, että kaupungin toiminnassa pitää palata kivikauteen, mutta sekin on nyt kuultu. Kivikautinen ruokavalio olisi paras vaihtoehto koululaisille. Ainakin ihmisen elimistö on rakennettu sekaravinnon syöntiin ja mitä ilmeisimmin tämä elimistö vaatii lihaa jokaisella aterialla.
Joiltakin tuntui unohtuvan kokonaan, että kasvisruoka on yhtä lailla ravitsevaa ja maittavaa kuin mikä muu ruoka tahansa. Kaikilla on varmasti kouluruokalistalla suosikkeja ja inhokkeja, mutta mikään ei osoita, että kasvisruoka olisi automaattisesti ei-suosittua. Ainakin pinaattiletut ovat päässeet suosikkien joukkoon jo useamman vuosikymmenen ajan. Herkkuja ei kuitenkaan muisteltu kun valtuutetut kertoivat kauhukokemuksiaan kasvisruuasta: kaalinpalasia piti piilotella ikeniin ja ruusukaalia yritettiin syöttää selkäsaunan uhalla.
Päätös jakoi selvästi myös sukupolvia. Sota-ajan jälkeen liharuokaa ei ollut kaikissa kodeissa tarjolla kovinkaan usein ja moni tuntui luulevan, että ajat eivät ole muuttuneet. Noiden vuosien jälkeen lihankulutus on kasvanut huimasti ja nyt harvemmin on tarjolla ei-liharuokaa. Siksi kasvisruoka onkin koulussa tarjottuna monen ruokavaliota monipuolistava asia. Moni vuosikymmeniä sitten kouluaan käynyt ajatteli selvästi, että listoille saapuu makaronivellit ja lihakeitto ilman lihaa. Valtuustosalissa ei muisteltu vuosikymmenten takaisia koulujen liharuokia, mutta epäilen, että eivät nekään kaikki olleet herkkuja. Nuorempi valtuustosukupolvi uskoi, että kasvisruoka on kunnon kouluruokaa siinä missä muutkin vaihtoehdot.
Moni, itse keskusteluun osallistunut, jaksoi myös ihmetellä kuinka valtuusto keskustelee näin vähäpätöisestä asiasta. Ehkä asia kiinnosti, koska asiasta oltiin selvästi erimielisiä ja ryhmien kannat ja äänestyksen lopputulos ei ollut selvillä ennen varsinaista äänestystä. Jokaisella oli myös mielipide asiasta. Kasvisruokapäivä ei kenties ole kaupungin mittakaavassa iso asia, mutta ei se sentään vähäpätöinen ole. Jokainen askel kohti ympäristöystävällisempää elämää on oleellinen.
Sanna Hellström
Kaupunginvaltuutettu