Kirjasto kasvavaan Kalasatamaan

Rakastan kirjastoja. Hiljaisia, pysähtyneitä hetkiä päivällä, kun iäkkäämmät ihmiset tulevat paikalle lukemaan lehtiä. Iltapäiviä, kun koulusta palaavat lapset hipsivät sukkasiltaan kirjahyllyjen välissä, tekevät läksyjä, piirtävät tai pelaavat ja monet meistä läppärin kanssa kulkevista tekevät töitä tai opiskelevat.

Jätin valtuustossa aloitteen kirjaston perustamisesta Kalasatamaan. Kirjaston tarve Kalasatamassa on ilmeinen. Kalasatama on rakentunut kovaa vauhtia entisen satama- ja teollisuusalueen paikalle uudeksi kaupunginosaksi. Kalasatamassa asuu jo nyt tuhansia ihmisiä ja sen valmistuttua asukkaita on arviolta 25 000 ja työpaikkoja 10 000. Kalasatama tulee valmistuttuaan olemaan asukasluvultaan suurempi kuin keskimääräinen suomalainen kunta.

On täysin väärä suunta kaupungin palveluiden kannalta, että kirjasto ei sisälly jo alunperin Kalasataman rakentamissuunnitelmaan. Olen iloinen, että aloitettani tuki peräti 22 valtuutettua. Vihreässä valtuustoryhmässä tulemme tekemään töitä sen eteen, että aloite myös toteutuu.

Kalasataman kirjasto täydentää asumista tukevia ja hyvinvointia lisääviä lähipalveluita. Kirjasto on mahdollista sijoittaa erinomaisten joukkoliikenne-, kävely- ja pyöräilyreittien ääreen. Yksi mahdollinen sijoituspaikka on kauppakeskus Redi. Redissä on tilaa kirjastolle, ja sen sijainti on keskeinen: Sekä kovaa vauhtia rakentuvasta Verkkosaaresta että Sompasaaresta on lyhyt matka kotikirjastoon.

Kirjastojen merkitys ihmisten hyvinvoinnille on suuri, sillä ne vaikuttavat myönteisesti käyttäjiensä lukutaitoon, oppimiseen ja identiteettiin. Lähikirjastojen merkitys myös muiden ihmisten kohtaamisen ja vapaa-ajan kannalta on merkittävä kaikenikäisille. Kirjastopalvelut myös tukevat lasten oppimista. Kirjasto voi auttaa katkaisemaan oppimisen kannalta kielteisen kierteen, jos lapselle ei lueta kotona.

Kirjasto Kalasatamassa tulee toimimaan kaupunkilaisten olohuoneena. Kirjastossa on aikaa ajatella ja haaveilla.

Mari Holopainen
kaupunginvaltuutettu, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen

Kuva: Susanna Kekkonen

Close Comments