Kati Juva: Rollaattorilla pitää päästä ilmaiseksi bussiin

Helsingin kaupunginhallitus päätti 16. syyskuuta ryhtyä toimenpiteisiin, jotta Helsingin seudun liikenne HSL myöntäisi rollaattorin kanssa liikkuville ihmisille maksuttoman matkustamisen sen bussiliikenteessä. Asia tuli käsittelyyn valtuutettu Kati Juvan (vihr.) aloitteesta. Päätös syntyi yksimielisesti vastoin esittelijöiden ehdotusta. Helsingin vanhusneuvosto on ajanut muutosta jo pitkään.

–Helsinki yhdessä muun pääkaupunkiseudun kanssa ikääntyy, ja vanhat ihmiset ja tarvitsevat turvallista joukkoliikennettä voidakseen osallistua harrastuksiin, tavata sukulaisiaan ja toimia yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä. Yksi hyvä tapa torjua ikääntyvien yksinäisyyttä on tukea turvallista liikkumista, toteaa Kati Juva.

Päätöksen mukaan Helsinki haluaa panostaa ikääntyneiden ja muiden vaikeasti liikkuvien ihmisten liikkumiseen. Lastenvaunujen kanssa matkustavat pääsevät jo matkustamaan ilmaiseksi, mutta rollaattorin kanssa liikkuvilla pitää olla voimassa oleva lippu – vaikka käytännössä lipuntarkastajat eivät olekaan perineet heiltä tarkastusmaksuja, ainoastaan matkalipun hinnan.

Helsinki ei päätä asiasta yksin, vaan asia etenee Helsingin seudun liikenteen päättäviin elimiin. Tämä uudistus olisi kuitenkin erittäin tarpeellinen. Esteetöntä joukkoliikennettä odotellessa tulee vaikeasti liikkuvien matkustamista tukea ja helpottaa muilla tavoin, kuten juuri mahdollistamalla joustava nousu busseihin keskiovista ilman tarvetta kulkea hankalasti etuovelle maksamaan.

Lisätiedot:
Kati Juva, p. 050 500 2318

Close Comments