Helsingin Vihreät haluavat selvyyden opetustoimen leikkauspaineisiin

Vihreät ihmettelevät opetustoimen leikkauksia. Leikkauspaineet tulivat vihreille valtuutetuille ja kaupunginhallituksen jäsenille tietoon vasta budjettiraamista päättämisen jälkeen. Vihreät ovat kutsuneet opetustoimen johtajan Rauno Jarnilan keskustelemaan tilanteesta kaupunginhallitusryhmäänsä maanantaina 23.4.

– Haluamme kuulla, miksi leikkauspaineet tulivat tietoon näin myöhään eikä silloin kun ensi vuoden budjettiraamista keskusteltiin. Helsingin koulujen toiminta ei saa kärsiä tämän vuoksi, toteaa vihreän kaupunginhallitusryhmän puheenjohtaja Elina Moisio.

Menettelytapa, jolla opetustoimen tilanne on tuotu esiin, on synnyttänyt paljon hämmennystä. Raamineuvotteluissa opetustoimen budjettia kasvatettiin, mutta muutama viikko neuvotteluiden jälkeen kouluille lähetettiin kirje, jossa kerrottiin merkittävistä leikkauksista.

– Kaupunginhallitukselle ei missään vaiheessa tuotu tietoa siitä, että opetuksen rahat eivät riittäisi. Olen aivan varma, että ajoissa esiin tuodut ongelmat olisi budjettineuvotteluissa ratkaistu vähäisin kitinöin, toteaa vihreän kaupunginhallitusryhmän varajäsen Hannu Tuominen.

Aiheesta lisää Helsingin Vihreiden blogissa.

Lisätietoja:

Elina Moisio,  040 5755 988, elina.moisio(at)vihreat.fi

Hannu Tuominen, 050 3563 486, tuomiset(at)kolumbus.fi

Close Comments