Kaupungin taloustilanne on heikko. Vähemmällä pitäisi tehdä enemmän. Tiedämme, että Helsinki tuhlaa hallintoon neljänneksen enemmän kuin muut suuret suomalaiset kaupungit keskimäärin, ja samaan aikaan esimerkiksi terveydenhoitopalvelujen tuottaminen on pääkaupungissa kallista.

Terveystoimessa mietitään kuumeisesti tuottavuutta ja tuloksellisuutta parantavia keinoja. Kansainvälisessä vertailussa pärjäämme toki hyvin. Vaikka Suomi sijoittuu keskikastiin EU:n jäsenvaltioiden terveysmenoja bruttokansantuotteeseen verrattaessa, saavutettu palvelutaso on korkea. Kotimaisessa vertailussa Helsingillä on kuitenkin tuhlaajapojan leima.

Pääkaupungissa tilakustannukset ovat korkeat, mutta toisaalta vuokrien osuus terveyskeskuksen menoista on seitsemän prosentin luokkaa. Toinen selitys löytynee Helsingin väestöpohjasta, johon liittyy erityishaasteita. Tilannetta ei helpota, että eläkeläisten määrä tulee kasvamaan rajusti lähivuosina. Kalliiksi tulee, kun suuret ikäluokat palaavat työterveyshuollosta kunnallisten palvelujen pariin. Joudumme väistämättä kirimään tuottavuusajattelussa ja miettimään palvelutuotantoa uudella tavalla.

Väestö elää entistä pidempään terveenä, mutta kaikille meistä tulee elämässä edelleen eteen vaihe, jossa emme pärjää yksin.  Erilaisen lisäavun tarve lisääntyy 80­–85 ikävuoden hujakoilla, ja moni tarvitsee myös sitä paljon parjattua laitoshoitoa ennen kuolemaa. Kaupunkilaisena, terveyslautakunnan jäsenenä ja valtuutettuna toivon, että terveyspalvelut selviävät taantuman läpi ilman juustohöylää. Nyt on korkea aika kehittää tuottavuutta, mutta hätiköidyistä alasajoista maksamme pahimmillaan kalliisti, jos alueellisia palveluita joudutaan myöhemmin puhaltamaan henkiin tuhkasta.

Terveydenhuollossa seinät ovat osa palvelua. Terveyskeskusten keskittämisen potentiaaliset hyödyt ovat selvät. Palvelujen keskittäminen ei kuitenkaan saa tarkoittaa pelkkää palvelujen karsimista, vaan toimintaa pitäisi vastaavasti toisaalla vahvistaa. Muuten palvelutaso väistämättä heikkenee. Pienten terveysasemien alasajon yhteydessä on peräänkuulutettu täyden palvelun pääterveysasemia, jotka Myllypuroa lukuun ottamatta ovat kuitenkin jääneet puheiden tasolle. Mahdollinen uudelleenjärjestely ja täyden palvelun terveysasemat vaativat resursointia. Onko Helsingillä siihen varaa tässä taloustilanteessa?

Tuuli Kousa
kaupunginvaltuutettu, terveyslautakunnan jäsen

Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli alkuvuodesta päivitettyä tasa-arvosuunnitelmaa. Kahtena edellisenä valtuustokautena tasa-arvotoimikunnalta edellytettiin raportin tekemistä tasa-arvotyön tilasta, mutta nyt siitä on luovuttu. Olin toimikunnan puheenjohtajana nuo kahdeksan vuotta ja teimme yhteensä kolme raporttia. Ensimmäisellä kerralla tasa-arvon tilaa kartoitettiin siitä vastaavilta tahoilta viraston yläportaalta. Tasa-arvotyön tila näyttikin suhteellisen hyvältä.

Viimeisimmässä raportissa – jonka viimeistä versiota en ole vielä julkaistuna nähnyt – kartoitimme kaupungin tasa-arvotyön tilaa paitsi määrällisesti myös laadullisesti kysymällä henkilöstöltä suoraan intranetissä tarkempaa tasa-arvoa koskevaa tietoa. Kyselyyn vastasi 2187 kaupungin työntekijää 35:stä virastosta ja avovastauksia kertyi 700 sivua. Mitä lähemmäksi ruohonjuuritasoa mennään, sitä enemmän henkilöstön kokemassa tasa-arvossa näyttää olevan parantamisen varaa.

Suurimpana ongelmana koettiin palkkauksen epäkohdat. Aiempiin raportteihin saimme keskiarvot naisten ja miesten palkoista, mutta nyt tällaista vertailulukua ei saatu. Johtuuko se siitä, että kun vuoteen 2006 naisten ja miesten palkkaero näytti kuroutuvan, niin siirryttäessä uuteen henkilökohtaiseen palkkausjärjestelmään, kehitys onkin vaikuttanut taantuvan? Työntekijät, joista suurin osa on naisia, toivovat työn vaativuuden arvioinnin kehittämistä siten, että palkka vastaisi koulutusta.

Myös työhyvinvoinnin, työolosuhteiden ja esimiestyön kehittäminen oli työntekijöiden toivelistan kärjessä, samoin tasa-arvotyön, rekrytoinnin ja uralla etenemisen tasapuolisuuden edistäminen sekä määräaikaisten kohtelun parantaminen. Tehostamiseen liittyvät työn mitoituksen ongelmat näkyvät kiireenä ja työn epätasaisena jakautumisena. Vaikuttaa myös siltä, että työntekijöille jää nykyään vähemmän aikaa yhteishenkeä nostattaviin hetkiin.

Melkein 1300 vastaajaa eli runsaasti yli puolet vastaajista oli kokenut työuupumusta. Työuupumusta aiheuttaa paitsi työntekijävaje myös huono henkilöstöpolitiikka, kuten arvostuksen puute, mitätöinti, hankalat työolot ja –ajat, työnkuvan epämääräisyys, kehno esimiestyö sekä ikävä työilmapiiri ja kiusaaminen. Esimiestyön epäkohtina nähtiin muun muassa suosikkijärjestelmät ja käytöstapojen puute, mikä johtaa huonoon työilmapiiriin, pahimmillaan työpaikkakiusaamiseen. Yksi kiusaamisen laji on seksuaalinen häirintä, jota työntekijät joutuvat toisinaan kokemaan myös asiakkaiden taholta.

Runsaassa 600:ssa avovastauksessa kuvattiin määräaikaisten työntekijöiden kohtelun epäkohtia: syynääminen, simputus, aliarviointi, hiljentäminen, sivuuttaminen, kiusaaminen ja ikärasismi; koulutuksen ja osallistumismahdollisuuksien evääminen; työolosuhteiden puutteet, kuten epäselvä työnkuva, työhön perehdyttämisen puute, työn raskaus, huonot työjärjestelyt, työajat ja työvälineet; lomaoikeuden ja työterveyshuollon puutteet; työsuhteiden ketjutus, epävarmuus ja tiedon panttaaminen.

Tasa-arvoepäkohtien listaa voisi jatkaa lainaamalla kaupungin työntekijöiden omia kuvauksia kokemuksistaan. Niitä oli kirjattu tasa-arvotoimikunnan tekemään raporttiin, jota apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen ei halunnut jakaa valtuutetuille, vaikka sitä nimenomaan ponnella edellytettiin edellisellä kerralla, kun tasa-arvosuunnitelmaa käsiteltiin valtuustossa. Keskeisenä syynä olla jakamatta raporttia oli se, että siihen vastaajien prosenttiosuus henkilöstöstä oli niin pieni.  Edellisellä kerralla vastaajien prosenttiosuus oli neljä kertaa pienempi, mutta siitä huolimatta Helsingin kaupunki sai tasa-arvotyöstään vuonna 2005 tasa-arvopalkinnon. Tärkeänä syynä palkintoon oli se, että kaupunki on seurannut tasa-arvontyönsä tilaa. Nyt pelkona on, että tämä seuranta jää retuperälle.

Sari Näre
varavaltuutettu, tasa-arvotoimikunnan jäsen

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti monen tunnin keskustelun ja äänestyksen jälkeen tarjota kouluissa kasvisruokaa yhtenä päivänä viikossa. Päätös on hieno muutos kohti ilmastoystävällisempää ja monipuolisempaa ruokaa. Yksi kasvisruokapäivä ei vielä maailmaa paranna, mutta on askel oikeaan suuntaan.

Päätös ei suinkaan ollut useimmille ryhmille yksinkertainen. Vihreät olivat ainut ryhmä, joka yksimielisesti kannatti esitystä ja rkp ainoa yksimielinen vastustaja. Jälleen kerran tuli todettua sekin, että näissä ”omantunnon kysymyksissä” Vihreä ryhmä usein päätyy yhteen mielipiteeseen ilman ryhmäkuria.

Vastustajien perusteluista olisi voinut luulla, että ehdotuksena on, että jätetään kouluruoka kokonaan tarjoamatta yhtenä päivänä viikossa ja sen tilalla pidetään aatteellinen luento. Kasvisruoka aiheuttaa syömishäiriöitä, eikä ainakaan tarjoa riittävästi energiaa kasvavalle koululaisille. Kasvisruoka tekee kouluruokailusta ideologisen tilaisuuden ja tuhoaa ruokailuhetken hengähdystauon. Tuskin missään muussa asiassa kukaan esittäisi, että kaupungin toiminnassa pitää palata kivikauteen, mutta sekin on nyt kuultu. Kivikautinen ruokavalio olisi paras vaihtoehto koululaisille. Ainakin ihmisen elimistö on rakennettu sekaravinnon syöntiin ja mitä ilmeisimmin tämä elimistö vaatii lihaa jokaisella aterialla.

Joiltakin tuntui unohtuvan kokonaan, että kasvisruoka on yhtä lailla ravitsevaa ja maittavaa kuin mikä muu ruoka tahansa. Kaikilla on varmasti kouluruokalistalla suosikkeja ja inhokkeja, mutta mikään ei osoita, että kasvisruoka olisi automaattisesti ei-suosittua. Ainakin pinaattiletut ovat päässeet suosikkien joukkoon jo useamman vuosikymmenen ajan. Herkkuja ei kuitenkaan muisteltu kun valtuutetut kertoivat kauhukokemuksiaan kasvisruuasta: kaalinpalasia piti piilotella ikeniin ja ruusukaalia yritettiin syöttää selkäsaunan uhalla.

Päätös jakoi selvästi myös sukupolvia. Sota-ajan jälkeen liharuokaa ei ollut kaikissa kodeissa tarjolla kovinkaan usein ja moni tuntui luulevan, että ajat eivät ole muuttuneet. Noiden vuosien jälkeen lihankulutus on kasvanut huimasti ja nyt harvemmin on tarjolla ei-liharuokaa. Siksi kasvisruoka onkin koulussa tarjottuna monen ruokavaliota monipuolistava asia. Moni vuosikymmeniä sitten kouluaan käynyt ajatteli selvästi, että listoille saapuu makaronivellit ja lihakeitto ilman lihaa. Valtuustosalissa ei muisteltu vuosikymmenten takaisia koulujen liharuokia, mutta epäilen, että eivät nekään kaikki olleet herkkuja. Nuorempi valtuustosukupolvi uskoi, että kasvisruoka on kunnon kouluruokaa siinä missä muutkin vaihtoehdot.

Moni, itse keskusteluun osallistunut, jaksoi myös ihmetellä kuinka valtuusto keskustelee näin vähäpätöisestä asiasta. Ehkä asia kiinnosti, koska asiasta oltiin selvästi erimielisiä ja ryhmien kannat ja äänestyksen lopputulos ei ollut selvillä ennen varsinaista äänestystä. Jokaisella oli myös mielipide asiasta. Kasvisruokapäivä ei kenties ole kaupungin mittakaavassa iso asia, mutta ei se sentään vähäpätöinen ole. Jokainen askel kohti ympäristöystävällisempää elämää on oleellinen.

Sanna Hellström
Kaupunginvaltuutettu

Opetusvirasto perustelee koulujen lakkauttamislistaa lasten määrän vähenemisellä väestöennusteissa. On huomattava, että opetusviraston laskelmat ”väljyydestä” perustuvat siihen, että kaupungin koulujen laskennallista kapasiteettia tarkastellaan +5 % ylitäytön mukaan. Helsingin koulujen kapasiteettia ja ”tarvetta” vähentää oppilaspaikkoja ei tarkastella siis koulujen normaalin täytön mukaan vaan sen mukaan, että koulut on ahdettu todella täyteen. Tämäkö on tavoittelemisen arvoinen tila Helsingin kouluissa?

Lautakunnan jäsenen silmiin pistää se, että 0-6 vuotiaiden lasten määrä on nousussa Helsingissä. Silti lakkautuslistalla on lähinnä ala-asteita. Listalla on monia ”sijaiskärsijöitä” eli kouluja, joissa on oppilaita tupa täynnä, mutta toisaalla olevan ”väljyyden” vuoksi koulu on joutunut lakkautusuhan alle.

Jokaisen koulun lakkauttaminen on sosiaalinen, alueellinen ja yhteisöllinen kysymys. Jokainen koulu on työyhteisö, jolla on omat vahvuutensa ja oma paikkansa yhteisössään. Koulu ei ole yhtä kuin seinät, kaupungin sisäinen vuokra, sähkö ja kouluisännän kulut. Jokainen koulu on tärkeä ja sen arvo mitataan siinä, minkälaiset eväät lapsi ja nuori saa tässä yhteiskunnassa toimimiseen. Kaikki tutkimukset osoittavat, että ryhmäkoolla on väliä. Mikäli lasten ja nuorten pahoinvointia halutaan vähentää ja heidän hyvinvointiaan lisätä, on siihen paras lääke yksinkertainen: ryhmäkokojen pienentäminen. Jokaisen koulun tai sen osan lakkauttaminen tarkoittaa käytännössä ryhmäkokojen kasvamista joko vain siinä koulussa tai hyvinkin isolla alueella. Mikä on oppilaiden hyvinvointi, opettajien jaksaminen ja kouluyhteisön vointi sen jälkeen?
Oleellisinta on pohtia mitä säästöä koulun tai sen osan lakkauttamisesta saadaan ja punnita siitä aiheutuvia haittoja. Erityisen haavoittuvia ovat erityisoppilaat. Jos alueelta poistuu koulu, samalla saatetaan käytännössä lakkauttaa myös alueen iltapäiväkerhot, leikkipuisto ja kirjastokin. Näin radikaaleja alueellisia palvelujen heikentämisiä on punnittava alueellisesti – ei yksittäisen viraston säästönäkökulmasta. Hyvinvointia ei mitata rahassa.

Opetuslautakunnan jäsenet ovat käyneet tai tulevat käymään kaikissa niissä kouluissa, jotka ovat lakkautusuhan alla (24 kpl). Kouluvierailut ovat osoittautuneet tärkeiksi. Ilman paikan päällä käymistä on mielestäni mahdotonta arvioida koulun tilantarve, mahdollinen väljyys, erityisoppilaiden tilanne jne. Vierailuilla olemme tavanneet myös oppilaskunnan ja johtokuntien edustajia, opettajien ja rehtorien lisäksi. Vierailut päättyvät usein toiveeseen: ”tehkää viisaita päätöksiä”.

Irene Gröhn
opetuslautakunnan jäsen

Vihreät haluavat ohjelmasta pois maininnat uuden vesivoiman ja uuden ydinvoiman rakentamisesta.

- Vesivoiman käyttöä voidaan lisätä vain nykyisten laitosten tehonlisäyksillä, ei uusia tekoaltaita rakentamalla. Ydinvoiman lisärakentamiselle ei ole perusteita, sillä sähkönkulutuksen ei ole arvioitu tulevaisuudessa kasvavan, eikä ydinvoima, muun muassa huoltovarmuuden säilyttämisestä aiheutuvien kustannusten vuoksi, ole ratkaisu Helsingin lämmöntuotantoon, muistuttaa Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Ville Ylikahri.

Talteenottotekniikka on vielä epävarmaa

Kehitysohjelmassa on vihreiden mielestä annettu myös liian paljon painoarvoa hiilidioksidin talteenottotekniikalle, vaikka sen kustannukset tulevat olemaan valtavat ja on olemassa viitteitä siitä, ettei tekniikka kehity toteuttamiskelpoiseksi. Kehitysohjelmassa ei myöskään kerrota, miten hiilidioksidi on tarkoitus varastoida. Talteenottotekniikkaan liittyvien epävarmuustekijöiden vuoksi tulisi varautua vaihtoehtoisiin voimalaitosratkaisuihin ja niiden logistiikkatarpeisiin kaavoituksessa ja maankäytön suunnittelussa.

Hiilen kiertonopeus on otettava huomioon

Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvilla energialähteillä on järkevää, mutta se on tehtävä ilmakehän kokonaishiilidioksidipäästöjä tarkastellen. On otettava huomioon metsäympäristön kantokyky, ja varmistettava metsän uusiutumiskyvyn säilyminen, kuten kaiken puuta raaka-aineena käyttävän teollisuuden on muutenkin tehtävä. On myös taloudellisesti järkevää ottaa puuta energiakäyttöön alkaen matalimman jalostusarvon puusta, kuten hakkuutähteistä. Hakkuutähteiden ja energiakäyttöön kasvatetun puun käyttö on myös hiilidioksiditaseen kannalta parempi vaihtoehto kuin runkopuun, sillä hiilen kierto edellä mainituissa vaihtoehdoissa on nopeampaa.

Julkisuudessa on jo ehditty kauhistelemaan kehitysohjelman toteutuksen kustannuksia. Vihreät muistuttavat, että kehitysohjelmaan sisällytetyt, teollisuuden päästöjen vähentämiseen tähtäävät IE-direktiivin mukaiset investoinnit typen ja rikin poistoon maksavat noin 300 miljoonaa euroa, mutta niillä ei vähennetä ilmastonmuutosta aiheuttavia hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi hiilidioksidin talteenottoon on varattu Helenin ohjelmassa miljardi euroa, mutta sen oikea hinta ja toteuttamiskelpoisuus ovat täysin arvailujen varassa.
Mitä vähemmän kaupungissa kulutetaan energiaa, sitä helpompi päästövähennykset on saavuttaa. On myös odotettavissa, että päästöoikeuksien hinta nousee tulevaisuudessa. Siksi on viisasta investoida uusiutuvaan energiaan ja energiansäästöön.

Lisätietoja:
- puheenjohtaja Ville Ylikahri, puh. 041 516 5671
- toiminnanjohtaja Maaria Haikarainen, puh. 040 754 3313

Kaupunkilaisia puhuttanut ”Pajusen lahtauslista” on lähiviikkojen aikana lautakuntien käsiteltävänä. Etenkin lähiöissä sana ”palveluverkko” on alkanut kuulostaa palvelujen lakkauttamisen synonyymiltä Työryhmän esityksessä pistääkin silmään se, että kaupunginosien palvelukokonaisuuksien sijaan on ikään kuin kaivettu esiin kunkin toimialan vanhat suunnitelmat ja lueteltu sitten ne peräkkäin.

Kun nyt ei ole edes yritetty tarkastella palveluja yli toimialarajojen, syntyy aika outoja asetelmia. Koillisista kaupunginosista on esitetty suljettavaksi useita kirjastoja ja kouluja ynnä vielä Puistolan terveysasema. Pahimmillaan siis suhteellisen pienten säästöjen vuoksi lamaannutettaisiin kokonaisten kaupunginosien lähipalvelut.

Ei tällaisessa ole mitään järkeä. Yhtä hyvin koillisessa, idässä, pohjoisessa kuin lännessäkin asuvat kaupunkilaiset ymmärtävät hyvin, miten suuri merkitys on sellaisilla lähipalveluilla kuin kirjasto, koulu, leikkipuisto tai terveysasema. Pelkän palvelujen karsimisen sijaan pitäisikin nyt toden teolla miettiä, miten turvataan niidenkin lähiöiden elinkelpoisuus, joiden asukkaista suuri osa on vanhoja tai työttömiä

Helsingin terveysasemaverkostoa on pohdittu pitkään. Edellisen valtuustokauden suunnitelmissa olikin terveysasemien vähentäminen sekä lännessä että koillisessa. Nyt esitetään palveluverkon kehittämisen nimissä Puistolan terveysasemaa lopetettavaksi. Ehkä vanhoja suunnitelmia kuitenkin kannattaisi tarkastella uudelleen. Ensinnäkin koillisen suunnitelmat ovat pohjautuneet Malmin lentokentän rakentamiseen – joka nyt ei ihan vähään aikaan näytä toteutuvan. Toiseksi minusta tuntuu, ettemme ole ottaneet kyllin vakavasti väestön ikääntymistä. Lapsiperheiden ja vanhusväestön tarpeet ovat yhtenevät siinä, että terveysasemaa tarvitaan ja että sinne pääsy ei saa olla pitkien bussimatkojen päässä.

Palveluverkko keskustelu on erinomainen tilaisuus nostaa esiin periaatteellinen keskustelu siitä, mitkä palvelut ovat kaupunkilaisille tärkeitä. Tässä on myös erinomainen mahdollisuus siirtyä alamaisajattelusta kaupunkilaisten todelliseen kuulemiseen. Siksi myös terveyspalvelujen karsimiset tulee nyt palauttaa perusteellisempaan käsittelyyn, jossa palvelujen käyttäjätkin saavat sanoa sanansa.

Hannu Tuominen
terveyslautakunnan jäsen

*************************************************************************

Keskustelu Helsingin kaupungin palveluiden kehittämisestä. Tilaisuuden avaa kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Outi Alanko-Kahiluoto.

Keskustelemassa Sirkku Ingervo sosiaalilautakunansta, Tuuli Kousa terveyslautakunnasta, kansanedustaja Johanna Sumuvuori kulttuurilautakunnasta ja Emma Kari nuorisolautakunnasta kertovat näkemyksiään.

Järj. Helsingin Vihreät ja Vihreä eduskuntaryhmä

Kansalaisinfon aukioloajat:
Kansalaisinfo on avoinna ma–to klo 10–18 ja pe klo 10–16. Osoite: Arkadiankatu 3.

Helsingin seutu tavoittelee keski-eurooppalaista metropolin asemaa. Helsingin seudun väkimäärä on 1,3 miljoonaa ja sen arvellaan lisääntyvän kahteen miljoonaan vuoteen 2050 mennessä. Helsinki tiivistyy ja uusia asuinalueita rakennetaan. Pääkapunkimme vastasi omalta osaltaan kasvuhaasteeseen liittämällä Sipoosta uuden n. 50 km2 kokoisen alueen muutama vuosi sitten. Alueen selvitykset ja suunnittelu on jo täydessä vauhdissa. Poliittiset suunnittelutavoitteet alueelle asetettiin reilu vuosi sitten. Lähtökohtana on noin 30 000 uuden asukkaan alue, joka muodostuu viidestä kaupunginosasta (Karhusaari, Salmenkallio, Talosaari, Ultuna ja Östersundom).

Eheää kaupunkirakennetta perustellaan ympäristösyillä: se vähentää asukkaiden riippuvuutta yksityisautoilusta ja luo paremmat edellytykset toimivalle joukkoliikenteelle. Toisaalta korkea rakentamistehokkuus ei yksistään vähennä auton omistamista tai käyttöä, jos alueen sijainti tai palvelutaso ei ole riittävä. Henkilöautosuoritteiden osuus Helsingin sisäisessä liikenteessä on viimeisen viiden vuoden aikana kasvanut, kun joukkoliikennesuoritteet ovat pysyneet suunnilleen samana, vaikka kaupunkirakenne on tiivistynyt.

Liitosalueen liikenne tulee olemaan pitkään henkilöautopainotteista, jos kaavoitus aloitetaan ranta-alueilta. Alueen raideliikennettä suunniteltaessa on huomioitava, että myös joukkoliikenneratkaisut aiheuttavat ympäristönvaikutuksia, jotka on syytä selvittää perusteellisesti. On syytä huomioida muun muassa uusien raideliikennelinjauksien kuluttama energia (rakentamisvaihe, käyttöenergia) suhteessa saavutettavaan joukkoliikennehyötyyn, linjauksen vaikutukset luontoympäristöön, maisemaan ja sekä eläinten ja ihmisten liikkumiseen.

Viime aikoina on julkisesti väläytelty tarpeesta rakentaa Natura-alueille, jos Sipoonkorven metsämantere halutaan säilyttää ja liitosalueelle asuttaa 30 000 asukasta. Kaavoittajan kylmää keinottelua, josta mielestäni puuttuu kyky luoda Euroopan mittakaavassa aivan uutta suunnittelukulttuuria: tavoitella kilpailukykyistä metropolia, joka kunnioittaa alkuperäistä ja urbaania luontoa, ja tajuaa sen (taloudellisen) arvon ihmisten hyvinvoinnin, terveyden ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta.

Viheralueiden ja ennen kaikkea luontoympäristön merkitys asuinalueiden positiivisille laatutekijöille on vahva. Selvitykset ja tutkimukset ovat osoittaneet, että asukkaat arvostavat mm. asuinympäristönsä esteettisyyttä ja elvyttävyyttä. Luonnonympäristön on koettu elvyttävän tehokkaasti stressiä ja lisäävän kaupunkilaisten psyykkistä hyvinvointia.

Eheää yhdyskuntarakentamista ei voida tehdä Helsingin mittakaavassa. Eheä ja toimiva yhdyskuntasuunnittelu pitäisi toteuttaa jo maakuntakaavan tasolla. Tuolloin kuntien pitäisi yhteistyössä löytää ekologisesti ja sosiaalisesti kestävät, rakentamiselle soveltuvat alueet. Jo nykyinen raideliikenne tarjoaisi hyvät mahdollisuudet eheään seudulliseen rakentamiseen. Asemien ja ja niiden lähiympäristöjen osuus väestön määrästä on viimeisen 20 vuoden aikana laskenut Helsingin seudulla. Potentiaalia eheyttävään yhdyskuntarakenteeseen olisi runsaasti sillä puolet väestöstä ja kaksi kolmasosaa työpaikoista sijoittuvat edelleen alle 2,5 km päähän asemista. Uusien asuinalueiden sijoittamisen lisäksi työpaikkojen sijainnin ohjaus ja syöttöliikenteen kehittäminen vahvistaisivat nykyisen raideliikenteen hyödyntämistä.

Kati Vierikko
Ympäristölautakunnan varapuheenjohtaja
Helsingin vihreiden viheralueryhmän puheenjohtaja

Helsingin vihreät kaupunginvaltuutetut ovat tyrmistyneitä siitä, että kokoomus ja demarit päättivät ajaa romaniperheiden pienet lapset vanhempineen ulos pakkaseen. Valtuusto käsitteli tänään kaupunginvaltuutettu Kimmo Helistön tekemää välikysymystä romanien kohtelusta ja tyrmäsi vihreiden esityksen, että hätämajoitusta jatkettaisiin edes kevääseen asti.

- Kaupungin johto haluaa, että romaneiden tilanne tehdään niin tukalaksi, että he lähtevät pois maasta. Onko kuitenkaan mitään niin epähumaania, kuin ajaa vauvat ja vanhukset ulos pakkaseen, Helistö kysyy.

Vihreät olisivat halunneet palauttaa välikysymysasian valmisteluun niin, että romaneille olisi ainakin järjestetty mahdollisuus välttämättömiin terveyspalveluihin ja pääsy saniteettitiloihin – ja että kaupunki olisi lopettanut romanien painostamisen pois maasta. Ennen valtuuston kokouksen alkua kuitenkin selvisi, ettei kokoomus eivätkä myöskään demarit tulisi kannattamaan edes sellaista esitystä, jossa hätämajoitusta olisi jatkettu ainakin kylmien säiden ajan.

- Pidän kaupungin toimia romanikerjäläiskysymyksessä järkyttävimpänä asiana mihin olen tässä kaupungissa törmännyt, toteaa valtuutettu Emma Kari, joka kävi tapaamassa tammikuun loppuun asti toimivassa hätämajoituksessa asuvia perheitä.

- Pienen lapsen äitinä en voi mitenkään hyväksyä enkä ymmärtää, että lapsia kohdellaan Suomessa tällä lailla. Kokoomuksen kovat arvot eivät tulleet meille yllätyksenä, mutta onko tällainen heitteillejättö todellakin demareiden mielestä oikein, Emma Kari ihmettelee.

Lisätietoja:

Kimmo Helistö, puh. 050 536 9027
Emma Kari, puh. 044 300 6801

Ryhmäpuhe löytyy tästä linkistä.