Fatim Diarra

Kaupunginvaltuutettu, yhteiskunnallisen viestinnän asiantuntija, 32

Koska eduskunta tarvitsee asennetta

Lahjoita Fatimin kampanjaan!

Olen ehdolla eduskuntaan, koska tasa-arvo ei ole edelleenkään valmis. Tasa-arvon puolesta on taisteltava joka ikinen päivä. Olen ehdolla, jotta Suomen poliittiset päättäjät näyttäisivät siltä miltä Suomi näyttää. On merkitystä minkälaisella elämänkokemuksella ihmiset tulevat politiikkaan ja minkälaisten silmien läpi he katsovat maailmaa. Olen ehdolla, koska minua ei pelota kuin taantumuksellinen politiikka ja ilmastonmuutos. Emme voi jatkaa elämistä yli planeettamme kantokyvyn ja heittää arvokasta luontoamme romukoppaan. Syy ilmastonmuutokseen ei ole kenkään yksin, vaan meidän kaikkien pitää vaatia erityisesti poliitikoilta toimia kulutuksen ohjaamiseksi ekologisesti järkevämpään suuntaan.

Ajan pelottomasti niitä asioita, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä. Tiedän millaista on olla erilainen. Minä en ole politiikassa lässytyksen vaan tekojen vuoksi.

Olen vihreä, koska vihreät on puolue, jossa ei ole koskaan annettu ihonvärin, passin tai seksuaalisuuden määritellä ihmisen arvoa. Se on minulle tärkein asia puoleen valinnassa. Lisäksi ilmastonmuutos on sukupolvemme suurin haaste ja siihen on tartuttava nyt, ei seuraavalla vaalikaudella. Vihreissä tätä ei ole koskaan kyseenalaistettu, vaan päinvastoin, vaadittu toimenpiteitä sen pysäyttämiseksi.

Close Comments