Esitetty sote-malli sitoo Uudenmaan kädet

 

Johanna Karimäki (oik.), Timo Juurikkala ja Maria Ohisalo ovat huolissaan terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisesta esitetyssä sote-mallissa

Uudenmaan Vihreät maakuntavaltuutetut pitävät ongelmallisena hallituksen nyt esittämää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistusta ja sen viimeisintä lakiluonnosta.

“Esityksessä on useita vanhoja ongelmia, mutta sen lisäksi myös uusia. Uusista ongelmista suurin on, että Suomen kansainvälisesti arvioiden maailman huippuluokkaa oleva erikoissairaanhoito ollaan asettamassa osittain markkinaehtoiseksi. Näyttää siltä, että Uusimaa pakotetaan avaamaan merkittävä osa toimintaansa asiakasseteleille, oli se toiminnan kannalta järkevää tai ei.  Uusimaa ei pysty priorisoimaan potilaiden laadukasta ja saumatonta hoitoa ja kustannustehokkuutta, vaan joutuu asettamaan kaiken edelle sen, että yritykset pääsevät terveysmarkkinoille. Lisäksi asiakasseteliä koskevat pykälät ovat vaikeaselkoisia ja tulkinnanvaraisia”, ihmettelee Vihreän maakuntavaltuustoryhmän puheenjohtaja Johanna Karimäki.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus tarvitaan. Vihreät on jo vuosia pitänyt keskeisinä tavoitteina terveys- ja hyvinvointierojen kaventamista, sujuvia hoitopolkuja ja selkeää sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistämistä. Maakuntahallinnolla pitäisi olla myös verotusoikeus ja maakuntia pitäisi olla vähemmän.

“Hyvä lähtökohta uudistukselle olisi luottaa siihen, että sosiaali- ja terveyskeskusten markkinallistamisesta sekä asiakasseteleiden ja henkilökohtaisen budjetoinnin käytöstä päätettäisiin pääasiassa maakunnissa. Se, mikä sopii Uudellemaalle, ei välttämättä sovi Lappiin. Maakuntien oma harkinta varmistaisi rauhallisesti sujuvan muutoksen ilman markkinallistamisen pakon aiheuttamaa hätäilyä”, sanoo Vihreän maakuntahallitusryhmän puheenjohtaja Timo Juurikkala.

Vihreät kantaa huolta myös sote-uudistuksen rahoituksesta. Hallitus tavoittelee merkittäviä kustannussäästöjä sote-uudistuksella mutta ei ole osoittanut, miten säästöjä syntyy.

“Asiantuntijat ovat olleet hyvin huolissaan kapitaatiomalliin perustuvan rahoituksen kestävyydestä. Vihreät pitää asiantuntijoiden esittämää kritiikkiä mallista tärkeänä, eikä sitä soisi hallituksen tavoin sivuutettavan. Nyt näyttää todennäköiseltä, että kustannustehokkuus ei parane eivätkä terveys- ja hyvinvointierot pienene”, ihmettelevät Johanna Karimäki ja Timo Juurikkala.

Uudenmaan vihreät maakuntavaltuutetut ovat myös huolissaan henkilöstön roolista uudistuksessa.

“Jos hallituksen suunnitelmat toteutuvat, hyvin merkittävä osa erityisesti Uudenmaan tuotannosta siirtyy yksityisille toimijoille ja vastaava osa rahoituksesta siirtyy julkiselta yksityisille toimijoille. Kun tähän lisätään hallituksen suunnitelmat säästää sosiaali- ja terveyspalveluista, voi Uudenmaan maakunnan ensimmäinen tehtävä olla henkilökunnan määrän hyvin rankka karsiminen. Vaikka uusia töitä meidän mainioille osaajillemme löytyisikin, on muutosvauhti inhimillisesti hyvin raskas, varsinkin kun alan työntekijät ovat joutuneet elämään epävarmuudessa jo vuosia”, sanoo Vihreän maakuntavaltuustoryhmän varapuheenjohtaja Maria Ohisalo.

 

Lisätiedot:

Johanna Karimäki
Uudenmaan Vihreän maakuntavaltuustoryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja
Puh. 09 432 3021

Maria Ohisalo
Uudenmaan Vihreän maakuntavaltuustoryhmän varapuheenjohtaja
Puh. 040 7034185

Timo Juurikkala
Uudenmaan maakuntahallituksen varapuheenjohtaja, Vihreät
Puh. 040 555 4013

 

Uudenmaan Vihreä maakuntavaltuustoryhmä:
Toiminnanjohtaja Tuomas Green, Uudenmaan Vihreät, tuomas.green@vihreat.fi, 045 1242 818
Toiminnanjohtaja Maaria Parry, Helsingin Vihreät, maaria.parry@vihreat.fi, 040 754 3313

 

Close Comments