Emma Kari

Kansanedustaja, filosofian maisteri, 35

Metsät. Lapset. Tulevaisuus.

Lahjoita Emman kampanjaan!

Olen ympäristötieteen maisteri (FM), periksiantamaton luonnonsuojelija, inhimillisyyteen uskova feministi ja kahden lapsen äiti. Olen puolustanut kouluja, tasa-arvoa ja metsiä politiikassa nyt 10 vuoden ajan. Toimin Helsingin kasvatus- ja koulutusjaoston puheenjohtajana ja lautakunnan varapuheenjohtajana. Aiemmin olen ollut vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajana tekemässä vihreistä Helsingin vaikutusvaltaisinta puoluetta.

Ilmastonmuutoksen torjuminen ja kuudennen sukupuuttoaallon pysäyttäminen ovat ihmiskunnan kohtalonkysymykset. Kaikki muut yhteiskunnalliset tavoitteet menettävät merkityksensä, jos epäonnistumme niissä. Meidän on suojeltava metsiämme, soitamme, ja vesiämme. Meidän on leikattava päästöjämme, luovuttava fossiilisista polttoaineista ja tuettava saastuttamisen sijaan tutkimusta. Puhtaaseen talouteen ja tutkimukseen panostamisessa piilevät myös uuden kasvun avaimet ja uudet työpaikat.

Tasa-arvoisen maan perusta on jokaisen lapsen yhtäläinen mahdollisuus onnelliseen elämään. Lasten luokkayhteiskunta on jo täällä. Koulutus eriarvoistuu ja joka kahdeksas lapsi elää köyhyydessä. Tehokkain keino puuttua eriarvoistumiseen on panostaa tasa-arvoiseen koulutukseen. Vihreät ovat esittäneet yli miljardin euron lisäpanostuksia koulutukseen. Samalla meidän on nostettava ihmisiä köyhyydestä parantamalla perusturvaa ja ottamalla askeleita perustulon suuntaan.

Ihmisten yhdenvertaisuus on hyvän yhteiskunnan peruskivi. Keskellä historiallista humanitaarista kriisiä kehitysyhteistyöstä leikattiin ja turvaa hakevien ihmisten oikeuksia heikennettiin. Ihmisoikeuksien murentamisen on loputtava ja kehitysyhteistyömäärärahoja nostettava. Naisten asema työelämässä ei vahvistu eikä isien tasavertainen vanhemmuus toteudu ilman perhevapaiden uudistamista. Raiskauslainsäädäntö ja translaki on korjattava. Lähisuhdeväkivaltaan ja poikien syrjäytymiskehitykseen on puututtava.

Köyhyyden lisääntyminen ja ilmastonmuutoksen kiihtyminen eivät ole luonnonlakeja vaan tehtyjen päätösten seurausta. Epäoikeudenmukaisella politiikalla on luotu juopia ihmisten välille neljän vuoden ajan. Minä haluan kääntää tämän maan suunnan.


Close Comments