Elävä Helsinki – viherrakenne tiiviissä kaupungissa

Viherrakenneblogiin

Helsinki kasvaa. Uudessa yleiskaavassa varaudutaan 250 000 uuteen helsinkiläiseen vuoteen 2050 mennessä. Kaupungin kasvu ja tiivistyminen eivät ole itsessään esteitä kaupunkiluonnon säilymiselle ja lisäämiselle. Monimuotoisen ja arvokkaan Helsingin luonnon tulevaisuus riippuu suunnittelijoiden näkemyksellisyydestä ja luovuudesta, poliitikkojen priorisoinneista sekä käytännön toteutuksesta.

Haluan antaa tässä blogissa esimerkkejä siitä, miten elävää vihreää voi rakentaa tiiviinkin betonin keskelle. Alkuun on kuitenkin todettava, että viherrakenteet tiiviin asutuksen keskellä eivät korvaa laajoja luontoalueita eikä rehevälläkään sisäpihalla törmää herkästi varsinaisiin luontokokemuksiin. Monimuotoinen lajistoltaan arvokas luonto löytyy yhtenäisistä metsäalueista, joilla metsän on annettu rauhassa kasvaa ja kaatuneiden puiden lahota. Helsingissä on monin paikoin mahdollisuuksia ihan oikeisiin luontokokemuksiin, joita Etelä-Suomen talousmetsistä ei löydä. Uuteen luonnonsuojeluohjelmaan onkin tunnistettu 47 uutta vielä suojelematonta arvokasta aluetta. Helsingin kaupunkiluonnon hyvinvoinnin kannalta on ensisijaista pitää kiinni kaupunkimetsistä ja säteittäisistä yhtenäisistä vihersormista, jotka mahdollistavat monipuolisen lajiston säilymisen.

Kaupungin viherrakenne kokonaisuudessaan tukee lajistoltaan arvokkaiden laajempien luontoalueiden hyvinvointia, sitoo hiiltä, tekee ilmasta paremman hengittää sekä yksinkertaisesti luo kivempaa, elävämpää ja kiinnostavampaa kaupunkiympäristöä (ks. ekosysteemipalvelut) https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/vaikutukset/-/artikkeli/a2e371f2-3997-4e51-ac9c-93425ab90590/ekosysteemipalvelut.html). Helsingin yleiskaava-aineiston joukosta löytyy oivallinen Kestävä viherrakenne –selvitys, jossa kerrotaan käytännön keinoista ”kehittää ekologista kaupunkia, joka on tiivis, ilmastonmuutokseen sopeutunut ja korostaa kaupunkivihreän sosiaalisia arvoja”.

Helsinkiin on kehitetty viherkerroin, joka toimisi käytännönläheisenä työkaluna ilmastomuutokseen sopeutuneiden, vehreiden ja viihtyisien kortteleiden suunnittelussa. Tontin tai korttelin viherkerroin kertoo viherpinta-alan ja tontin suhdeluvun, jonka voi laskea näppärästi vaikkapa excelillä. Laskennassa erityyppisille viherrakenteille on annettu erilaisia painotuksia ekologisuuden, toiminnallisuuden, maisema-arvon ja kunnossapidon näkökulmista (viherkatto, nurmi ja puut saavat siis erilaisia painotuksia). Berliinissä ja Malmössä uusien rakennusten suunnittelussa on jo käytössä samanlainen työkalu ja vaatimus, jonka mukaan tietty osuus rakennettavasta alueesta on jätettävä kasvillisuuden peittoon. Berliiniläisessä viherkertoimessa suurimman painoarvon saa viherpeite, jossa kasvillisuus on yhteydessä maaperään mahdollistaen kasviston ja eläimistön kehityksen.

Viherrakenneselvityksessä suositellaan myös kompensointiperiaatteen käyttöönottoa Helsingissä. Jos kaavoitus uhkaa viheralueiden kaventumista, voidaan menetyksiä kompensoida tukemalla luonnon monimuotoisuutta toisaalla (mielellään lähellä kaavoitettua aluetta). Kompensointi voi tarkoittaa mm. purouomien avaamista, metsittämistä tai monirakenteisen kasvillisuuden, kosteikkojen ja lammikoiden luomista. Kompensoinnin toteuttamiseen voi ottaa esimerkkiä Berliinistä ja Tukholmasta, missä prosessit on tarkasti esitetty osana suunnittelua.

Rakennetuissa viheralueissa on sekä hyvin lajirikkaita että hyvin lajiköyhiä ympäristöjä. Helsingin avonurmet – puistojen, pihojen ja goflkenttien nurmet ovat lajistoltaan yhtä rikkaita kuin motareiden vierustat. Luontaiset niityt ovat lajistoltaan kaikkein rikkaimpia viheralueita ja nurmikenttien lajistoa olisikin helppo rikastuttaa antamalla ketojen ja niittyjen kasvaa nurmikoille. Nyt suuri osa Helsingin aukeista nurmikoista on vähällä käytöllä, vaikka puistosuunnitelmissa kentät olisikin kuviteltu täyteen pallopelejä ja piknikseurueita. Jos osa kentistä muutettaisiin monimuotoisiksi niityiksi ja kedoiksi, voisi niiden keskelle rakentaa käytäviä ja aukioita, joiden suojassa puistopiknik onnistuisi edelleen mukavasti.

Helsingin metsälähiöt vietiin 1960 ja 70-luvuilla keskelle peltoja ja metsiä, kun haettiin kantakaupunkia raikkaampaa ilmaa ja lapsille tilaa temmeltää. Luonnonläheisempää asumista tavoiteltaessa samalla kuitenkin hajotettiin kaupunkirakenne ja rakennettiin valtavasti tilaa autoille. Uuden yleiskaavan myötä avautuu mahdollisuus tehdä korjausliike ja ottaa autoilta tilaa raideliikenteelle ja asumiselle (kaupunkibulevardit). Jos kantakaupungin laajentamisen ja kestävämmän liikkumisen lisäksi kunnianhimoa löytyy myös olemassa olevan kaupunkiluonnon puolustamiselle ja monimuotoisen viherrakenteen lisäämiselle, saamme entistä elävämmän ja viihtyisämmän kaupungin.

Nimetön Nimetön2

Freiburgin autoton asuinalue, Vauban, jossa asukastiheys on 13 500 as/km2.

Outi Silfverberg
varajäsen Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa (vihr.)