Daily Archives: 1.3.2019

Tutkija Oula Silvennoinen vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä

Helsingin Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi on nimetty historiantutkija Oula Silvennoinen. Erityisesti äärioikeistoa tutkinut Silvennoinen täydentää vihreiden monipuolista ehdokaslistaa tiede- ja koulutuspolitiikan puolustajana.

–Asetun ehdolle ajaakseni demokratian itsepuolustusta, auttaakseni kääntämään suomalaisen tiede- ja koulutuspolitiikan jälleen tulevaisuutta rakentavalle tielle, ja tehdäkseni työtä meidän aikaamme leimaavien ympäristöongelmien, ilmaston- ja elinympäristömme muutosten hillitsemiseksi. Ellemme me kansalaiset näitä asioita ratkaise, kukaan ei sitä tee meidän puolestamme, Silvennoinen sanoo.

Silvennoinen työskentelee akatemiatutkijana ja puolustaa tiedettä ja tieteellistä ajattelua. Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi Silvennoinen päätti asettua koettuaan, että oma ammatillinen toiminta ja työ kansalaisjärjestöissä eivät enää riitä paremman yhteiskunnan rakentamiseksi.

–Yhteiskunnan suuntaan on yritettävä vaikuttaa muutenkin, hän toteaa.

Erityisen huolestuneena Silvennoinen on seurannut vihapuheen lisääntymistä sosiaalisessa mediassa.

–Lainsäädännön tarjoamat mahdollisuudet vihapuheen, painostamisen ja häirinnän kitkemiseksi on käytettävä, ja tarvittaessa säädettävä uutta lakia tehokkaampien toimien pohjaksi, Silvennoinen linjaa.

Silvennoinen on tiede- ja koulutuspolitiikan tilan ja vihapuheen leviämisen lisäksi huolestunut ilmaston ja ympäristön tulevaisuudesta.

–Meidän on kyettävä löytämään ratkaisuja mittakaavaltaan maailmanlaajuisiin ilmasto- ja ympäristöongelmiin. Ongelmien alle ei kannata musertua, vaan ryhtyä töihin niiden ratkaisemiseksi, hän sanoo.

–Koulutuksen ja tieteen kunnianpalautus on Vihreiden keskeinen tavoite. On hienoa, että saamme tiedemaailmasta ehdokkaaksi akatemiatutkija Oula Silvennoisen, joka on myös aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, iloitsee Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Hanna Hannus.

Silvennoisen jälkeen vielä yksi Helsingin Vihreiden ehdokas julkistetaan maaliskuussa.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Hanna Hannus, puh. 050 307 2127
Toiminnanjohtaja Anna Hyödynmaa, puh. 040 754 3313

Kirjasto kasvavaan Kalasatamaan

Rakastan kirjastoja. Hiljaisia, pysähtyneitä hetkiä päivällä, kun iäkkäämmät ihmiset tulevat paikalle lukemaan lehtiä. Iltapäiviä, kun koulusta palaavat lapset hipsivät sukkasiltaan kirjahyllyjen välissä, tekevät läksyjä, piirtävät tai pelaavat ja monet meistä läppärin kanssa kulkevista tekevät töitä tai opiskelevat.

Jätin valtuustossa aloitteen kirjaston perustamisesta Kalasatamaan. Kirjaston tarve Kalasatamassa on ilmeinen. Kalasatama on rakentunut kovaa vauhtia entisen satama- ja teollisuusalueen paikalle uudeksi kaupunginosaksi. Kalasatamassa asuu jo nyt tuhansia ihmisiä ja sen valmistuttua asukkaita on arviolta 25 000 ja työpaikkoja 10 000. Kalasatama tulee valmistuttuaan olemaan asukasluvultaan suurempi kuin keskimääräinen suomalainen kunta.

On täysin väärä suunta kaupungin palveluiden kannalta, että kirjasto ei sisälly jo alunperin Kalasataman rakentamissuunnitelmaan. Olen iloinen, että aloitettani tuki peräti 22 valtuutettua. Vihreässä valtuustoryhmässä tulemme tekemään töitä sen eteen, että aloite myös toteutuu.

Kalasataman kirjasto täydentää asumista tukevia ja hyvinvointia lisääviä lähipalveluita. Kirjasto on mahdollista sijoittaa erinomaisten joukkoliikenne-, kävely- ja pyöräilyreittien ääreen. Yksi mahdollinen sijoituspaikka on kauppakeskus Redi. Redissä on tilaa kirjastolle, ja sen sijainti on keskeinen: Sekä kovaa vauhtia rakentuvasta Verkkosaaresta että Sompasaaresta on lyhyt matka kotikirjastoon.

Kirjastojen merkitys ihmisten hyvinvoinnille on suuri, sillä ne vaikuttavat myönteisesti käyttäjiensä lukutaitoon, oppimiseen ja identiteettiin. Lähikirjastojen merkitys myös muiden ihmisten kohtaamisen ja vapaa-ajan kannalta on merkittävä kaikenikäisille. Kirjastopalvelut myös tukevat lasten oppimista. Kirjasto voi auttaa katkaisemaan oppimisen kannalta kielteisen kierteen, jos lapselle ei lueta kotona.

Kirjasto Kalasatamassa tulee toimimaan kaupunkilaisten olohuoneena. Kirjastossa on aikaa ajatella ja haaveilla.

Mari Holopainen
kaupunginvaltuutettu, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen

Kuva: Susanna Kekkonen