Daily Archives: 14.11.2018

Helsingin on katsottava tulevaisuuteen: Budjetissa teemme valintoja ilmaston ja koulutuksen puolesta

Vihreiden ryhmäpuhe Helsingin vuoden 2019 budjetista kaupunginvaltuustossa 14.11.2018.

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvä valtuusto.

Helsinki on ensi vuonna entistä parempi kaupunki asua ja elää onnellista elämää. Helsinkiläisiä on tulevaisuudessa yhä enemmän, sillä kaupunkiin syntyy paljon lapsia ja tänne halutaan muuttaa. Olemme nyt päättämässä ensi vuoden talousarviosta, mutta samalla meidän on katsottava vielä paljon kauemmas. Päätöksiä tulevien helsinkiläissukupolvien puolesta tehdään nyt ja niistä ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on kaikista suurin asia.

Linjasimme kaupunkistrategiassa, että Helsinki tekee kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Olemme päättäneet tehdä Hanasaaren hiilikasasta historiaa ja meidän on suljettava myös Salmisaaren voimala. Olemme rakentaneet tiivistä kaupunkia, jossa ihmiset haluavat liikkua joukkoliikenteellä ja omaa autoa ei tarvita. Helsinki tarvitsee kuitenkin entistä enemmän ratikoita, kävelyteitä ja toimivia pyöräväyliä. Liikenteen sähköistymistä on myös tuettava.

Tarvitsemme ennennäkemättömän kunnianhimoisen päästövähennysohjelman. Hiilivapaa Helsinki – ohjelma on valmisteilla ja sen toteuttamisessa emme voi viivytellä. Ryhmien välisissä neuvotteluissa sovimme, että toimialat käynnistävät ohjelmassa päätettävät toimenpiteet voimallisesti heti ensi vuonna. Päästöjen vähentämisen on oltava osa kaikkea kaupungin toimintaa. Ensi vuonna jokainen valtuuston päätös on myös ilmastopäätös.

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut,

Me saatamme olla viimeinen valtuusto, jolla on vielä  mahdollisuudet tehdä ratkaisevat päätökset ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kaupunkilaiset eivät odota meiltä yhtään vähempää.

Luonnon monimuotoisuutta on vaalittava Helsingissä. Luonnonsuojelu on pitkäjänteistä työtä ja korotamme nyt luonnonsuojelun vuosittaisia määrärahoja puolella miljoonalla koko suunnittelukaudeksi. Seuraavina vuosina erityinen kohde on Vanhankaupungin lintuvesien kunnostus, jolla saamme linnustoltaan vielä entistäkin runsaamman Vanhankaupunginlahden.

Kaupungin kasvava väestö näkyy sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä kouluissa ja päiväkodeissa. Olemme saavuttaneet paljon toimintaa kehittämällä ja talousarviossa teimme merkittävän 13 miljoonan lisäyksen sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Ensi vuonna on panostettava mielenterveyspalveluihin. Lasten ja nuorten lähetteet psykiatriseen erikoissairaanhoitoon ovat kasvaneet valtavasti. Emme ole pystyneet vastaamaan hoidontarpeeseen, mikä näkyy lopulta lastensuojelussa. Ongelmat pitäisi tunnistaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ja tarjota tehokasta hoitoa ja tukea heti alkuvaiheessa lasten ja nuorten arkiympäristössä.

Arvoisa puheenjohtaja,

Vihreiden pitkäaikaiset tavoitteet eriarvoisuuden torjumiseksi näkyvät talousarviossa. Asunto on jokaisen ihmisoikeus. Ensi vuonna laaditaan toimenpidesuunnitelma asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi ja nuorten kasvaneen asunnottomuuden vähentämiseksi. Erityisen vaikuttavaa työtä syrjäytymisen ehkäisemiseksi tehdään lastensuojelussa ja jälkihuollossa. Haluamme taata näihin riittävän henkilöstömitoituksen ja myös palkkauksella houkutella Helsinkiin sosiaalityöntekijöitä.

Varhaiskasvatus on tehokasta ennaltaehkäisyä. Vihreät ovat tehneet Helsingissä töitä sen puolesta, että varhaiskasvatuksen osallistumisaste nousisi ja jokaiselle lapselle löytyisi päiväkotipaikka läheltä kotia. Kaikkein tärkeintä laadukkaalle varhaiskasvatukselle ovat sen tekijät – lastentarhanopettajat ja lastenhoitajat. Kaupunki on tänä syksynä aloittanut palkkaohjelman, jossa näiden ammattilaisten palkkoja korotetaan.

Haluamme taata jokaiselle lapselle eheän koulupolun päiväkodista peruskouluun ja toiselle asteelle. Raha ei koskaan saa muodostua esteeksi silloin kun nuori valitsee opiskelupaikkaa. Ensi vuonna otamme ensimmäiset askeleet maksutonta toista astetta kohti.

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut,

Helsingin on oltava se kaupunki, joka katsoo vuosikymmenien päähän. Teemme tässä talousarviossa tärkeitä ratkaisuja ilmaston, koulutuksen ja kaupunkilaisten hyvinvoinnin puolesta. Vihreä valtuustoryhmä puoltaa vuoden 2019 talousarvion hyväksymistä.

Reetta Vanhanen
kaupunginvaltuutettu