Daily Archives: 13.12.2017

Emma Kari: Vartiosaaresta Helsingin uusi retkeilyhelmi

Vihreiden Emma Kari ja yhteensä 31 muuta Helsingin kaupunginvaltuutettua esittävät, että Vartiosaaresta tehdään kaupungin uusi houkutteleva luontomatkailukohde.

Vartiosaari on Helsingin merellinen helmi, jonka luonto-, virkistys- ja kulttuuriarvot ovat kiistattomat. Yli puolet saaren pinta-alasta on arvokkaita luontokohteita ja suurin osa Vallisaaren metsistä on arvometsiä. Saarta tulisi kehittää edelleen luonto- ja virkistyskohteena. Vartiosaari on tälläkin hetkellä virkistyskäytössä, mutta kulkuyhteydet ja virkistysmahdollisuudet saaressa ovat rajalliset.

– Vartiosaaresta on mahdollista tehdä uusi Vallisaari. Helsingin luontohelmi, johon kaupunkilaiset ja matkailijat jonottavat päästäkseen kävelemään sen ainutlaatuisissa metsissä ja ihailemaan näkymiä korkeilta kallioilta. Vallisaari tuli yhdessä kesässä osaksi helsinkiläisten mielenmaisemaa ja -tarinaa. Vartiosaaren on mahdollista tehdä sama, kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Emma Kari kertoo.

Karin aloitteessa esitetään, että Vartiosaaressa retkeilyä ja vierailua kehitetään parantamalla kulkuyhteyksiä veneellä tai sillalla ja parantamalla palveluita vierailijoille ja retkeilijöille esimerkiksi polkuja vahvistamalla, lisäämällä opasteita, roskiksia ja WC:itä, sekä rakentamalla levähdys- ja uimapaikkoja.

– Vartiosaaren virkistyskäytön kehittäminen edellyttää ennen kaikkea sujuvan kulkuyhteyden rakentamista. Virkistysmahdollisuuksien kehittäminen toisi Vartiosaaren upean luonnon nykyistä paremmin kaikkien kaupunkilaisten iloksi.

Vihreät ovat jo pitkään esittäneet, että asuinrakentamisen sijaan Vartiosaari pitäisi avata kaupunkilaisten käyttöön sujuvammilla yhteyksillä. Myös Vartiosaari-seura kannattaa virkistysmahdollisuuksien parantamista saarella.

Helsingin vuoden 2018 talousarviosta päätettäessä sovittiin Vihreiden esityksestä, että Vartiosaaren asemakaavoituksen suunnittelu keskeytetään tämän valtuustokauden ajaksi ja vapautuvat kaavoitusresurssit kohdistetaan erityisesti täydennysrakennushankkeisiin.

– Nämä vanhat metsäiset saaret on meille voimavara, jonka arvoa emme vielä täysin osata tunnistaa. Meidän pitää varmistaa, että nämä metsät ja tämä kulttuuriympäristö säilyvät ja yhä useampi ihminen pääsee sen tunteen kokemaan. Vartiosaaren kaavoituksen ollessa jäissä on nyt paras mahdollinen aika tehdä saaresta Helsingin uusi retkeilyvaltti, Kari kertoo.
Lisätietoja:
Emma Kari, puh. 044 300 6801

Valinnanvapauslaki mietittävä uusiksi

Apulaispormestari Sanna Vesikansa kaupunginvaltuustossa 13.12.2017

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa

Arvoisa puheenjohtaja,
hyvät valtuutetut,

Käsittelyssämme on Helsingin lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Hallituksen sote-uudistuksella on kaksi poliittisesti valittua päälinjaa. Näistä toinen ovat maakunnat, joista arvoisa pormestarimme on esittänyt julkisuudessa riittävän määrän aiheellista kriiikkiä ja lisäksi nyt käsittelyssämme oleva hallituksen valitsema valinnanvapausmalli.

Minkälaisen vastauksen lausuntomme antaa valitulle mallille? Valinnanvapaus näin toteutettuna ei toimisi. Esityksestä voi kyllä poimia osia, jotka voisivat toimia, mutta kokonaisuus ei pysy kasassa.

Julkisuudessa on tällä kuulemiskierroksella paljon puhuttu erikoissairaanhoidon asiakasseteleistä. Esimerkiksi kiireettömässä leikkaustoiminnassa jaettaisiin asiakasseteleitä.

Ongelmaksi muodostuu se, että julkisella puolella joudumme kuitenkin jatkossa pitämään yllä päivystystä ja muuta kapasiteettia. Nyt tätä toimintaa ylläpitävä toiminta yritetään siirtää terveysalan firmoille. Linjamme on tämän suhteen luonnollisesti kriittinen kuten esimerkiksi HUS:n ja on alkanut kuulostaa siltä, että hallituskin on tätä kritiikkiä jo kuullut.

Julkisuudessa on tällä kertaa puhuttu turhan vähän perustason suoranvalinnan aiheuttamista ongelmista. Hallitus on joutunut muuntamaan ehdotustaan tällä puolella huomattavan paljon. Aiemmista palvelukokonaisuuksista on karsittu suuri osa palveluista pois. Jäljellä on oikeastaan terveyskeskus ja niukasti sosiaalipalveluihin neuvontaa, jonka rooli ja yhteys varsinaisiin sosiaalipalveluihin on hyvin epäselvä.

Helsingissä tehdään sote-palveluita eri perspektiviillä. Me haluamme ottaa koppia entistä paremmin paljon tukea tarvitsevista. Tämä on paitsi oikein myös kustannustehokasta, sillä muuten perusterveiden ihmisten flunssat eivät juuri järjestelmäämme rasita vaan haasteita ja kustannuksia tuottavat enemmän apua ja tukea tarvitsevien ihmisten palvelut.

Lakiesitys pakottaa maakunnat järjestämään perustason palvelut tietyllä kaavamaisella tavalla ja jopa säädellään minkälaisia erikoissairaanhoidon aloja sote-keskuksissa on oltava. Emme saisi jatkossa itse päättää, minkälaisissa kokonaisuuksissa palveluita tarjotaan. On vaikeaa nähdä, että näin jähmeästä asian järjestelystä olisi hyötyä muille kuin suurille terveysyrityksille.

Lausuntomme ei ole pelkästään negatiiviinen. Näemme, että lakiluonnos pääosin edistäisi toimintatapojen muutosta ja uusien palveluinnovaatioiden käyttöönottoa. Mahdollisuuksiakin siis on, vaikkakin on hyvä huomata, että integraatioon liittyviä innovaatioita on turha odottaa mallin kanssa.

Yksi sote-uudistuksen alkuperäisistä tavoitteista oli selkiyttää sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusta ja hillitä kustannusten kasvua. Jokaisella maakunnalla on käytössään vain tietty määrä rahaa. Tämä tarkoittaa, että yhden järjestelmän osan kallistuessa, täytyy rahat kaivaa jostain muualta. Suomesta on vaikea löytää asiantuntijaa, joka ei olisi varoittanut esitetyn mallin kasvavista kustannuksista sekä perustasolla että erikoissairaanhoidossa. Ongelma pelkästään toisessa aiheuttaisi siis koko sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kriisin.

Oma mielipiteeni on, että olisi helsinkiläisten etu, että hallitus miettisi valinnanvapauslainsäädännön uusiksi. Suurimmassa osassa asioita maakunnat tietävät itse ihan hyvin, mille palvelulle löytyy toimivat markkinat ja mille ei. Jos jotain pakkoa kilpailun avaamiseen kuitenkin haluttaisiin, voitaisi sitä tehdä valtakunnallisesti sitten, kun maakunnat on saatu toimimaan vakaasti ja tehokkaasti. Samalla kannattaisi luoda listaa palveluista, joita ei pidä parhaiden asiantuntijoiden tiedon perusteella siirtää markkinoiden armoille.

Sote-uudistus kannattaisi tehdä kunnolla, mutta nyt sitä tehdään väärin. Uudistuksen keskiössä tuntuvat olevan alan yritykset ihmisten sijaan. Eihän sen näin pitäisi olla.

Kiitän erittäin hyvästä pohjasta kaupungin viranhaltijoita. Liisäksi kiitän asiaan hyvin perehtynyttä sosiaali- ja terveyslautakuntaa, joka ei säästellyt itseään lausunnon muokkaamisessa. Muutoksia tuli reilu pino matkalla, mutta nyt lausunnon kokonaisuus on hyvin hallittu ja looginen. Kiitos.