Daily Archives: 1.9.2010

Ei ruokakasveja polttoaineeksi

Palmuöljyn käyttö Helsingin joukkoliikenteessä on taas tapetilla. Biopolttoaineet ovat tulevaisuutta, mutta maailmanlaajuisen vastuunkannon näkökulmasta on syytä käyttää muita kuin ruokakasveista valmistettuja biopolttoaineita.

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa koskevaa aloitevastausta maanantaina. Me vihreät ehdotimme, että vastaukseen olisi kirjattu vielä tiukemmin kaupungin kanta seuraavasti:

”Helsingin kaupunki edellyttää, että kaupungin omissa liikenteen biopolttoainehankinnoissa ja jatkossa HSL:n bussiliikenteen kilpailutuskriteereissä asetetaan etusijalle EU:n uusiutuvan energian direktiivin 21 artiklan 2 kohdan määrittelemät jätteistä ja muista kuin ruokakasveista valmistetut biopolttoaineet.”

Näin on siis mahdollista tehdä, myös EU-säädösten puitteissa.

Äänestyksessä ehdotuksemme valitettavasti hävisi. Äänet jakautuivat tasan 7-7 (yksi tyhjä ääni). Näin ollen kaupunginhallituksen kokoomuslaisen puheenjohtajan ääni ratkaisi ja hävisimme äänestyksen.

Asiaan palataan siis aivan varmasti valtuustossa, jonne aloitevastaus nyt etenee. Käsittely on keskiviikkona 8.9.

Harmillisinta on se, että Helsingin seudun liikenteen hallitus itse asiassa päätti kilpailutuksen kriteereistä viikko sitten. HSL:n kohdalla seuraavan kerran asiaan palataan vasta seitsemän vuoden päästä. On kuitenkin tärkeää tehdä Helsingin kanta nyt jo selväksi, jotta seuraavan kilpailutuksen valmistelijat ottavat sen huomioon. Lisäksi kaupungin omat liikenteen biopolttoainehankinnat on syytä jo nyt tehdä tätä periaatetta noudattaen.

Elina Moisio
Kaupunginhallituksen jäsen